perjantai 9. lokakuuta 2015

Apuraharumbaa (tai osittain -teknoa)



Loka-terveiset!

Tämä kuu on edennyt vaihteeksi muihin hommiin apurahojen hakemisen merkissä. Mun kolme vuotta kestänyt rahoitus lähenee loppuaan ja kelan luukkujen kolkuttelu saattaa olla edessä ehkä jo parin kuukauden päästä. Siksipä nyt oon heitellyt apurahahakemuksia sinne, tänne ja tuonne. Harmittaa hieman epävarmuus, mutta tällä alalla sen kanssa pitänee vaan oppia olemaan.   

Taidan olla tiedenoviisi, koska nyt ensimmäistä kertaa apurahojen haussa hakusuma oli osittain ihan mukavaakin puuhaa. Perusteluja kirjoittaessaan muistutti itelleenkin, miksi juuri tämä tutkimus on hyvää ja tärkeää. Samalla tuli kerrattua, mitä on tähän mennessä saanut tehtyä, ja selkeytyi, mitä vielä on edessä (Eli samat vaikutukset kun tällä blogilla, hahaa). 

Tänä vuonna omien jatko-apurahojen ohella osallistuin yhteen Suomen Akatemian projekti-hakemukseen, jossa haettiin viiden vuoden rahoitusta sellaiselle toivehankkeelle, johon voisin hypätä mukaan väitöskirjan jälkeen. Hakemuksen teko jäi aikalailla viimeisiin hetkiin, ja niinpä viime viikko olikin melko hullu viikko viilailun ja ideoinnin merkeissä. Samalla se oli myös antoisa ja inspiroiva kokemus: oli kiva kirjoittaa yhdessä toisten kanssa, saada kommenttia ja kommentoida sekä suunnitella sitä, mitä tosi mieluusti työkseen tekisi ja missä seurassa. Mahdollisuudet siihen, että tuo hakemus menisi kuitenkaan läpi, eivät kuitenkaan päätä huimaa, ja nyt on parempi orientoitua siihen, ettei hanke toteudu. Hmph, mutta olipahan opettava kokemus ja kiva saada siitä myös joskus hamassa tulevaisuudessa kommentteja.

Meidän laitoksella apurahahakemisen kausi on kunnon massatapahtuma ja nyt syyskuun ympärillä melko monessa tutkijan huoneessa on vireillä täyspäivänen hakemussuma. Koska jokaiselle säätiölle rahoitushakemuksia tulee paljon enemmän kuin mitä voidaan myöntää, on samaan aikaan pistettävä useampi eri hakemus eri paikkoihin. Vaikkeivät kaikki kollegat aivan samoilta tahoiltaan haekaan, on varsin yleistä päätyä kilpailemaan samoista rahoituksesta omien ystävien keskuudessa. Vaikka toisten samasta jamasta saakin tsemppiä hakemisvaiheessa, kilpailu samoista rahoista jättää kuitenkin masentavan maun – varsinkin, kun tietää, ettei kaikki sitä voi saada.
Apurahojen hakemiseen ei kannata odottaa helpotusta tohtorinhatun saannin jälkeen. Vaikka apurahahaussa on myös ne positiiviset puolensa, niin samalla tuntuu todella vääristyneeltä tilanne, jossa jokainen tutkija yrittää vuosittain lotota hankerahaa. Nyt tuntuu, ettei juuri kellään ei ole omasta jatkosta varmuutta ja nekin, joilla jo on virka, hakevat apurahoja, jotta voisivat suorittaa tulevat tutkimuksensa. Samasta tilanteesta älähti myös Tieteen tekijöiden liitto mediassa viime viikolla: 


Kannanotossaan tieteentekijöiden liitto summa, että käsiin räjähtänyt kilpailu hankkeista tuottaa ylimitoitetusti töitä "turhia" apurahahakemuksia vääntäville tutkijoille. Samalla hankkeiden lyhyt kesto tuottaa sen, että keskittyminen omaan aiheeseen pirstaloituu ja näkyy tuloksissa. Ilmiötä esiintyy varmasti myös muissa maissa, mutta täällä vallitseva politiikka ei paljoa helpota asiaa: yliopistojen rahoitusta on kiristetty ja sitä suunnataan melko rankasti vain muutamalle alalle, ja samalla yliopistojen väessä on ennennäkemättömän suuret karsinnat, mikä ei voi olla heijastumatta tutkimukseen. Äsh, paska homma meille, ketkä toivotaan että tälle alalle voisi jäädäkin.
 
Tulipa kaksijakoinen kirjoitus: Ihan jees -menoa omalta osalta, vaan ärsyttävää tilanteelta. No, toivottavasti muutkin on saaneet myös niitä hyviä fiiliksiä hakemisesta, ja toivottavasti jollain tärppäää! Ja toivottavasti me jaksetaan tällä alalla. 

Mukavaa viikonloppua kaikille - mää aion viettää sen mökillä ja unohtaa nämä rumbat ja teknot:).

-henni

torstai 1. lokakuuta 2015

Hihhii

Lähetin tiistaina artikkelin lehteen arvioitavaksi. Koko kesän ja alkusyksyn on mielessä ollut vain väikkärin yhteenveto, joten artikkelin submittointi meni vähän siinä sivussa. Näin jälkeenpäin ajatellen, ihan mahtavaa että se on nyt pois omista käsistä!! Edellisestä julkaisusta onkin aikaa jo hurjasti (vaikka on tässä toki itse julkaisuun vielä matkaa). Olen tehnyt tosi kovasti töitä viime aikoina ja on mukavaa, että se myös näkyy. Artikkeli, jonka lähetin, on suosirrin geneettistä rakennetta ja suojelua käsittelevä juttu, ja siitä tuli mielestäni tosi hyvä. Toivottavasti se hyväksytään lehteen!

Yhteenveto kävi luettavana luottorefereelläni (isillä). Ihan hyvä se jo on, mutta on siinä vielä tekemistä. Omalle tekstilleen on aika sokea... Alla havainnollistava kuva refereen kommenteista. Hän oli sitä mieltä ettei ole koskaan nähnyt ketään, joka käyttää sanaa "thus" niin paljon kuin minä... Thus, kommentit s****na, p*****le ja h*****tti.




Tällä hetkellä istun hotellissa Asbrussa, Islannin lounaisrannikolla, Reykjanesin niemimaalla. Korjailen ja kirjoittelen yhteenvetoa ja koitan päästä eroon kaikista "thusseista" (olen korvannut ne "thereforella", hehehe). Kohta se on tämäkin kirja kirjoitettu.

Syy sille, että olen Islannissa, on se että täällä pidetään kahlaajatutkimusryhmän vuosittainen kokous. Tänä vuonna en pidä esitelmää, mikä on ihan hyvä, koska juuri ennen reissua puski päälle kova flunssa, ja ääni on ihan käheä. Tarkoituksenani oli alunperin jäädä tänne pitemmäksi aikaa konferenssin jälkeen työskentelemään viime vuotisten labratöiden tulosten parissa. Sain kuitenkin aineiston itselleni aiemmin syksyllä, joten voin tehdä hommia sen kanssa Oulussa, heti kun ehdin.  

Koitan ehtiä kirjoitella jotain muutakin kuin kuulumisia seuraavalla kerralla.

Siihen asti, 

Nelli