Ohi on!

Tervehdys viimeistä kertaa! 

Haikeilla mielin täytyy hoitaa vielä tämä väikkäriprosessin loppuhuipennuksen raportointi. Kaikesta ennakkohermoilusta huolimatta väitöspäiväni koitti ja sujui perinteisen kaavan mukaan. Paperityötkin tuli hoidettua pikavauhtia, ja sain noutaa tohtorin todistukseni tiedekunnan kansliasta ennen joululomaa.

Väitöspäivän tunnelmat välittyvät parhaiten näistä Kaisa Mustosen ottamista valokuvista.

  

Saliin astuessamme jännitys oli huipussaan.

Kaukosäädinongelmat kesken lektion vapauttivat tunnelmaa.

Mitä ihmettä se kysyy?

Jotainhan siihen on vastattava.

Työkaverit olivat tilanneet minulle tohtoristaulun itseltään JP Ahoselta!

Joulukuun alkupuoli olisi ollut todellista hulinaa ilman väitökseen valmistautumistakin. ”Ikuisuusartikkelini”, Cockroach optomotor responses below single photon level, tuli lopulta ulos Journal of Experimental Biology -lehdessä, ja aiheutti meidän labran mittakaavassa ennennäkemättömän kansainvälisen huomion. Molemmat luonnontieteiden jättiläiset, Science ja Nature, uutisoivat tuloksiamme, ja useat kansainväliset yleisviestimet pyysivät meiltä haastatteluja ja/tai materiaalia. Kaiken sen yksinäisen pimeässä labrassa kykkimisen, epätoivon ja masennusjaksojen jälkeen voin rehellisesti sanoa, että tämä tuntuu hyvältä. Lopultakin voin myös näyttää teille, mitä olen oikeasti tehnyt viime vuodet! Alla oleva videomme tiivistää sen aika hyvin.

Tammikuun alussa olen jo ehtinyt pistäytyä tulevalla työpaikallani Lundissa selvittelemässä juoksevia asioita muuttoani varten. Enää ei olekaan kuin pari viikkoa uusien haasteiden alkuun! Sitä ennen kirjoittelen vielä viimeisintä käsikirjoitustani. Tarkoitus olisi saada se liikahtamaan johonkin lehteen vielä ennen muuttoa.

Tämä oli nyt viimeinen kirjoitukseni kananpoikana. Kiitoksia kaikille lukijoille! Muutamat teistä ovat jaksaneet seurata tahmean projektini vaiheita kokonaiset viisi vuotta! Erityiskiitos kananpoika-siskoilleni Annille, Nellille, Hennille ja Marialle vertaistuesta. Teidän kanssa on ollut kiva kasvaa tutkijana ja ihmisenä (ja kanana, kot kot!).

Jos tulee ikävä tai krooninen näköaistijuttujen puute, höpinöitäni voi jatkossa käydä lukemassa uudessa Silmästä silmään -blogissani. 

Näkemisiin!