perjantai 28. marraskuuta 2014

Junaterveiset piitkästä aikaa!



Iltaa,

Samaan aikaan kun toiset kananpojat on pullahtelemassa piakkoin yliopistouunista ulos, täälä tosiet vielä jahkailee aivan samojen askareiden parissa kuin viime kirjoittamallakin. Osuvasti näin syksyn teemaan kirjoittelen taas liikkuvasta kulkuvälineestä:/, matkatahti on tosin hidastunut kesän jälkeen ja saa vielä hiljentyä lissääkin – enkä pistä pahaksi! 

Työsarkamalla syksyyn on kuulunut sen saman ensimmäisen artikkelin hiomista loppusuoralle ja labra-puristusta, jolle ei näy loppua edessäpäinkään. . . Porokonferenssi ei mennytkään itkuksi, niin kuin etukäteen uumoilin. Sain esitettäväksi Marian julkaistun artikkelin tulokset, ja tämä taisi olla neljäs esitys samasta tematiikasta. Sen sijaan esiintyminen siellä ja muualla menee aikalailla touhotuksen piikkiin – aina loppuu aika tai jää käyttämättä, tulee jaariteltua liikaa tai unohtuu tärkeitä.  Pitäisi varmaan taas mennä meidän laitoksen omaan seminaariin, jossa voisi taas palautua mieleen, että yleisö harvoin on niin kriittinen ja arvosteleva kuin mitä itse itselle on.

Artikkelin hiominen sen sijaan on ollut kivaa ja antoisaa. Meitä on siinä kolme kirjoittajaa ja tähän asti olemme työstäneet tekstin kaikki vaiheet sähköpostin välityksellä. Nyt tänään olin ohjaajani (tai oikeastaan ohjaajani vanhempien) luona päivätöissä, ja työstimme viimoisia silauksia juttuun kasvotusten. Oltiin molemmat liekeissä siitä, miten nopeaa yhdessä tekeminen olikaan saman pöydän ääreltä. Aiemmin muutama paperiliuska ei ole riittänyt siinä vaiheessa kun olemme kommentoineet toistemme kommentteja tekstistä,  ja siihen verrattuna itse tekstiin päätyvä kirjoitus on ollut alkuverryttelyä sormijumpalle näppäimistön päällä… Kyllähän se on hyvää harjoitusta perustella kaikki kirjallisesti, mutta tämän päivän jälkeen olen aivan hämilläni, kuinka nopeaa ymmärrys voi olla, kun sanojen lisäksi piirtää käsillä ja änkyröi, skrollailee näyttöä ja osoitellee käyriä. Ehkä siihen myös hieman auttoi muutaman kuukauden kestänyt alustus yhteisestä sävelestä… 

Vaikka artikkelin teksti on nyt heitellyt monesti kierroksia yli ja ympäri, sanoma siinä on yhä pysynyt samana. Sain siis käyttööni 19 vuotta vanhan maastokokeen, joka on maastokokeiden maailmassa jo melkoinen vanhus. Kokeessa osaa ruuduista on lämmitetty puoliavoimien kasvihuonekammioiden avulla ja osalta ruuduista on taas leikattu sen valtalajin, mustikan, lehtiä vuosittain kaikkien 19 vuoden läpi. Leikkaamisen kautta variksenmarja on yleistynyt ja korvannut mustikan aseman valtalajina. Samankaltaista kasvillisuusmuutosta on havaittu myös herbivorian myötä, jossa ravinnerikkaat kesävihannat pensaat korvautuvat hyvin puolustautuneilla ikivihreillä varvuilla. Siispä leikkaamalla uskomme voivamme arvioida valikoivan herbivorian seurauksia. Herbivorian on samoiten väitetty vähentävän ekosysteemin varastoiman hiilen määrää, sillä kasvibiomassaa poistuu alalta. Tässä kokeessa leikkaaminen ei kuitenkaan vähentänyt hiilen määrää kokonaisuudessaan, sillä ikivihreissä kasveissa on suurempi määrä hiiltä sitoutuneena typen yksikköä kohden. Aika jännä tulos, joka viestii, että jopa karuilla aloilla herbivoria ei välttämättä ole hiilenkierrolle pahasta.

Artikkelin ohella puuhaillusta labratyöstä ei taida olla mitään uutta, saati jännittävää kerrottavaa: vieläkin erottelen sammalten ja
jäkälien palasia maastosta ottamistani pohjakerroksen näytteistä. Kuvittelin, että tämä vaihe olisi ollut ohi jo kuukausi sitten, mutta työ on edennyt todella hitaasti. Osasyynä voi olla, että olen kehitellyt hyviä syitä, mihin kaikkeen tärkeämpään aikansa voi kuluttaa. Ensi viikolla pitää tosin jollain taktiikalla huijata omat kätöset takaisin pinsettien pariin – olen luvannut että laborantti saa viimein ensimmäisen satsin näytteitä analyyseihin.

Tämän kesän hiilivarastoja
Rentoa viikonloppua minunkin puolesta, seuraavaan kertaan!


-henni

 




Väitöspäivä lähestyy

Iloista perjantaita kaikille!

Tämä on ollut iloisten uutisten päivä, ja pyydänkin nyt anteeksi, jos tällä kirjoituksellani astun Nellin tai Hennin varpaille bloggausasioissa!

Sain tänään väitöskirjani painosta, ja kirjan PDF-versio on luettavissa Oulun Yliopiston kirjaston Jultika -tietokannassa. Väitöstiedote on työn alla, joten eiköhän sekin ilmestyne linjoille ensi viikon aikana. Väitöspäiväksi on varmistunut maanantai, joulukuun 15. Jos olet Linnanmaan suunnalla sinä päivänä, tulehan Kuusamonsaliin puolilta päivin seuraamaan, meneekö kananpojalle jyvät kurkkuun.

Rentouttavaa viikonloppua!

perjantai 7. marraskuuta 2014

Jännän äärellä

Perjantaita! Onpas edellisestä kerrasta vierähtänyt aikaa! Tuntuu, että vastahan minä kirjoitin, mutta tämä syksy on mennyt niin intensiivisissä ja stressaavissa merkeissä, että ajantaju vähän heittää.

Väitöskirjan yhteenveto on tällä hetkellä esitarkastajilla. Se valmistui ajoissa, tosin teksti on ihan kamalaa, editoimatonta puuroa. Pidän lohtunani työkaverini kokemuksen syvällä rintaäänellä lausumaa mietettä: ”Väikkäri on hetken häpeä, mutta ikuinen kunnia”. Välillä tämän häpeän kanssa on vaikea elää, mutta muistutan itseäni, että kukaan muu kuin esitarkastajat ja vastaväittäjä ei sitä tule koskaan ajatuksella lukemaan.

Esitarkastajat tekeleelleni oli yllättävän helppo löytää, mutta vastaväittäjän saamisessa oli suuria vaikeuksia. Olimme tässäkin asiassa niin myöhään liikkeellä, että ihmisillä alkaa olla loppuvuoden kalenteri täynnä. Aloimme jo pelätä, että joudumme joko kääntymään australialaisten gurujen puoleen (ovat niin kaukana, että tuskin olisivat lähteneet) tai pyytämään jotakuta aihealueeseen perehtymätöntä vastaväittäjäksi. Sitten proffamme muisti, että yksi Australian kovista nimistä on vastikään muuttanut Ruotsiin. Onneksemme herran kalenterissa oli joulukuulla vielä tilaa, joten nyt vaikuttaa vastainttäjäkin olevan jokseenkin varma. Väitöspäivä on alustavasti sovittu joulukuun puoleen väliin.

Matkassa on yhä yksi iso mutka, jossa väitökseni voi vielä lipsahtaa valmiilta uraltaan metsään. Esitarkastajien lausuntojen on ehdittävä tämän kuun 28. päivä olevaan kokoukseen, jos mielin saada kirjalle painatusluvan. Voin sanoa, että jännittää! Jos jotain sattuu ja lausunnot myöhästyvät, koko juttu kosahtaa. Väitöspäivän käytännön järjestelyt on silti pakko aloittaa jo nyt, joten en voi muuta kuin toivoa, että esitarkastajat ehtivät perehtyä tekstiini ajoissa.

Käytännön järjestelyihin kuuluvat tietenkin kaikki valmistumiseen liittyvät paperityöt. Olen käynyt asian tiimoilta turisemassa Fysiikan laitoksen amanuenssin kanssa, ja asioita on setvitty myös sähköpostitse. Opintojen suhteen ei ole ongelmia. Aloitin väitöstyöskentelyni vanhan järjestelmän aikana, joten vaatimuksiini kuuluu 60 opintopistettä jatko-opintoja. Nykyisin vaatimus lienee jossain 20 op:n paikkeilla. Sain aikanaan tähän tutkintoon hyväksi luettua 30 op Manchesterissa suoritettuja neurotieteen opintoja, joten olen saanut käydä kursseja rauhalliseen tahtiin. Yllättävän hyviä kursseja on matkan varrelta löytynytkin, vaikka soveltuvien opintojen löytäminen on kuulemma joillekin jatko-opiskelijoille ollut hankalaa, etenkin vanhojen vaatimusten aikaan.

Ja sitten… Jos ja kun valmistun tälle vuodelle, niin seuraavat työhommat alkavat olla tiedossa. Muutan näillä näkymin helmikuun alussa Ruotsin Lundiin, jossa pääsen tutkimaan yöaktiivisten mehiläisten näköaistia. Projekti on hurjan haastava, mutta työasioissa ei auttane kuin heittäytyä uusiin seikkailuihin, kun sellaisiin mahdollisuuksia aukenee. Tästä kerron ehkä myöhemmin lisää, tai kirjoitan pienen raportin tänne ensi vuonna, jos Kananpojat sen vielä sitten sallivat.

Nyt ei muuta kuin rentouttavaa viikonloppua kaikille! Itse aion rentoutua Oulun sarjakuvafestivaalien merkeissä nyt, kun voin taas kirjoitushommien jälkeen hyvällä omallatunnolla harrastaa.