perjantai 29. elokuuta 2014

Viesti tuntureilta yhden kesän jälkitunnelmista



Heipähei,
Viime kirjoittelun aikaan tämän kananpojan kesä (elikkä tunturikausi) oli aluillaan, maastotöiden alkamista tuskin malttoi odottaa ja kesäjännitys väreili ilmassa. Nyt sitä samaa kesäkautta olen paketoimassa, huomenna on ehkä viimoinen maastopäivä edessä ja mielessä on senkun surrannut yrittäessä tajuta, että mitä kaikkea tässä on tullut tapahduttua. 

Minulla ja apukäsillä on ollut aika mieletön maastotyörupeama täällä Norjassa – puuhaa on riittänyt yhteensä neljään retkeen, joista pisin kesti reilu kolme viikkoa ja sitä jatkettiin vielä muutaman viikon näytteiden käsittelyllä Oulussa. Suunnitelmat oli siis alun perinkin suuria, ja mielikuva aineistosta on siintänyt sen verran houkuttavan kirkkaana silmissä että enhän niitä suunnitelmia ole juurikaan höllentänyt. Samalla on saattanut käydä niin, että kesä on sen kun vierähtänyt ohi. Sen aikana mielen ovat vallanneet seuraavat ohjelmat, suunnitelmat, tekemättömät asiat ja tulevat koitokset – pää on saanut toimia kuin kone aamusta iltaan. No, töiden puolesta kaikki on sujunutkin sitten aivan mallilleen, vaikka aikalailla hitostihan on sitten ollut tekemistä kaikilla, paljon enemmän kun  osasi etukäteen aavistella. Nyt kesän vallanneesta järjestelymoodista havahtuneena, sitä herää miettimään, että olenkohan muistanut nauttia tästä kesästä? Miten se nyt sujuikaan? Ja tällaisessako konemoodissa nämä kesät tulevat jatkossakin vierimään? Oppiiko sitä myöhemmin välttämään stressiä, ja ossaako ottaa opikseen tilanteista, mitkä ei mene yhtään mallikkaasti?  

Olen mää kuitenkin välillä ottanut kuvia, niissä kesä näyttää olleen kaunis. Ja kaipa niitä tarinoitakin on karhuiksi luulluista hirvistä sun muusta. Ja tehoiluun vastineeksi, on tähän kesään kuulunut muutama lomakin. Niistä toiselle lähdin vähän suunnittelematta siinä vaiheessa, kun väsyneen herkistys-itku tulee katsellessa Jutta ja puolen vuoden superdieetit -ohjelmaa. 

Semmosta. Summa summarum: tällä laidalla ollaan koneiltu ja latailtu – alla kuvia näistä tunturipuolen hommista.

-henni
Reisalla mittailemassa hiilidioksidivuota
Reisadalen kesäkuussa

Itunurmikkaa Reisalla. Näitä ja muita ollaan viime kuut tutkailtu, määritetty, leikkailtu ja kuvattu

Kilpisjärven koeala, jossa käytiin  muutamasti kesällä

Kyyti kauemmalle koealalle Cearroon

Cearron ylänköä

Cearron poroaita, jonka molemmin puolin tarkastellaan ruutujen hiilivarastoja.


Viimoinen reissu Cearrolle - tällä kertaa apostolin kyydillä

keskiviikko 6. elokuuta 2014

HUH hellettä

Hyvää elokuuta lukijoillemme! Anteeksi etten ole vähään aikaan ollut maisemissa. Pidin kuin pidinkin melkein kuukauden lomaa, vaikka alunperin tarkoitus oli työskennellä tuli pyllyn alla koko heinäkuun. Mutta kun aurinko paistoi, ja festareilla piti käydä, ja muutkin olivat lomalla. Nautin täysin rinnoin koko heinäkuusta, sen lämmöstä ja reissuista. Nyt jaksaa taas pakertaa toimistossa.

Maastokauden saldo oli 101 pikkuista suosirriä, joista rengastin lähemmäs 50. Ihan kelpo vuosi siis. Lapisirrejä rengastin vain kolme (en käynyt lapinsirrimaastossa kuin kerran). Tässä pari lapinsirrin poikasta huutamassa isiään paikalle. Tui tui.

 















Laitoimme suosirreille viime kesänä valopaikantimia eli geolokaattoreita eli lokkereita. Saimme paikantimellisia lintuja loppujen lopuksi tosi hyvin takaisin - niiden paluuprosentti oli suunnilleen samaa luokkaa kuin kontrollilintujen, joille ei paikantimia laitettu - joten uskalsimme laittaa paikantimia tänä vuonna lisää.

Alla suosirri, jolle on juuri laitettu sääreen paikannin. Lokkeri on kiinni vihreässä muovirenkaassa/-lipussa, joka liimataan umpeen niin, että se pääsee vapaasti pyörimään jalassa. Lipun alle laitetaan vielä ylimääräinen värirengas, jotta itse lippu ei pääse valumaan alas nivelen kohdalle. Paikannin kerää dataa muistaakseni 18 kuukauden ajan, ja sen avulla voidaan piirtää linnun kulkema reitti kartalle. Näppärää!


















En ole itse käsitellyt lokkeridataa, mutta olen päässyt näkemään parin linnun reitin pesimäpaikoiltaan talvehtimisalueille. En kuitenkaan vielä paljasta sen enempää, koska tuloksia ei ole vielä julkistettu.

Olen päässyt vihdoin aloittamaan suosirrin Itämerityön populaatiorakenne- ja dispersaalianalyysit (kyllä, juuri ne, jotka piti saada valmiiksi ennen maastokautta). Hyvä niin, sillä pidän syyskuun lopulla Virossa esitelmän aiheesta. Toivottavasti jo siihen mennessä on artikkelin raakile kasassa. Kerron niistäkin tuloksista myöhemmin lisää, koska nyt haluan kertoa tulevaisuudesta - tarkemmin sanottuna post doc -suunnitelmista ja niihin liittyvistä tulevista reissuista. Tarkoituksenani on lähteä Reykjavikiin, Islantiin, tekemään tutkimusta väitöskirjani valmistuttua! Jee! Sain viimeksi mainitsemani 1000 euron Luonnonystävien apurahan lisäksi vielä toisenkin matka-apurahan Conservation Genomics -säätiöltä, jonka turvin lähden lokakuussa yli kahdeksi viikoksi paikan päälle labra- ja analyysihommiin. Ostin viime viikolla lennot. Alkaa jo jänskättää!

















Projektin tarkka suunnitelma on vielä työn alla, mutta todennäköisesti lähden tekemään tutkimusta merisirreillä (Calidris maritima, engl. Purple Sandpiper). Kerron taas lisää, kunhan saamme paikallisen molekyyligenetiikan professorin ja eläinekologian apulaisprofessorin kanssa suunnitelmiin tarkennusta.

Nähdään syyskuun alussa!

Nelli 

EDIT P.S. Käykää kurkkaamassa blogilistan uusi blogi, Perunakuoppa. Siellä on kaikkea jännää luontokappaleista perinnerakentamiseen.