keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Välipäivitys kiireiden keskeltä

Rahantuloa ei voi estää!

Sain Oulun yliopiston tukisäätiöltä 4000 euroa työskentelyapurahaa kesäksi. Lisäksi sain UniOGSilta (University of Oulu Graduate School) 1000 euroa matka-apurahaa Virossa syksyllä järjestettävää konferenssia varten. Eikä siinä vielä kaikki! Sain myös Luonnonystäväin yhdistykseltä 1000 euroa matka-apurahaa loppuvuoden post doc -opintoihin liittyvää ulkomaanmatkaa varten. Selvittelen tässä kesän mittaan tuota viimeisintä reissua ja kerron sitten lisää.

Maastotyöt ovat olleet käynnissä jo reippaasti yli kuukauden. Kevät oli aikainen, mutta toukokuun alun kylmät ilmat viivästyttivät pesinnän alkua jonkin verran. Lisäksi pesäpredaatiota on ollut paljon, joten esimerkiksi Hailuodossa vasta kaksi pesää on kuoriutunut (rengastin toissapäivänä ensimmäisen poikueen). Eilen kävin Kraaselin saarella etsimässä pesää (löysin sieltä pari viikkoa sitten hirveästi pesäkuoppia), mutta ilmeisesti pesä oli tuhoutunut, sillä löysin yhden suosirriparin rannalta ruokailemasta. Ne eivät selvästikään hautoneet, ja koiras soi kovasti, mikä viittaa siihen, että ne ovat tekemässä uutta pesää. Ensi viikolla täytyy vielä tehdä uusi reissu Kraaseliin - jospa siellä sitten olisi poikasia tulossa.

Laitoimme viime vuonna 30 linnulle valopaikantimet, jotka kertovat, missä lintu on talvensa viettänyt. Paikantimet olisi tarkoitus kerätä tänä vuonna pois, mutta koska suuri osa pesistä on tuhoutunut ennen kuin linnut ovat aloittaneet haudonnan, emme ole saaneet kiinni kuin vasta kymmenen lintua (linnut siis otetaan kiinni haudontavaiheessa pesältä, tai viimeistään poikasten kuoriuduttua). Toivotaan nyt että linnut vielä tekevät uusintapesiä ja että loputkin valopaikantimet saadaan talteen.

Vietän tässä parhaillaan toimistopäivää, ja kipaisen nyt labraan tekemään yhden rantakurvin PCR:n. Loppuviikko meneekin viikonloppu mukaan lukien kokonaan maastossa. Nähdään taas, todennäköisesti heinäkuun puolella!

Nelli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti