keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Ääääh, unohdin taas – kahdesti!


Minun vuoroni kirjoittaa olisi ollut jo pari viikkoa sitten, mutta minulla on ollut mielessä vallan jotain muuta viimeaikoina. Kirjoitan siis nyt, koska en voi olla varma, että muistan kirjoittaa perjantaina.

Käsikirjoitukseni ”loputon” hiominen on ollut loppusuoralla koko kevättalven ja, hypätäkseni suoraan loppuun, käsikirjoitukseni lähetettiin lehteen ehdolle tänä maanantaina. Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet todella stressaavia. Hiomista, sanojen laskemista, korjauksia, sanojen uudelleen laskemista, kuvien hiomista jne. Siinä vaiheessa viime viikolla, kun kaikki, mihin itse pystyin käsikirjoituksessa ja oheismateriaalissa vaikuttamaan, oli kasassa, muiden kontribuutioiden odottaminen kiristi pinnaani uskomattoman paljon. Muiden kontribuutioilla tarkoitan lähinnä oikolukemista, ja pitäisihän minun ymmärtää, että muut tekevät sitä omien hommiensa ohessa. Silti kaikki ärsytti monta päivää niin, että meinasin välillä ärähdellä jopa työhuonekaverilleni, jolla ei edes ole kässärini kanssa mitään tekemistä.

Maanantaina alkoi lopulta helpottaa, kun ”lapsi lähti maailmalle”. Tottahan sen kanssa joutuu vielä puljaamaan, bumerangien ja toivottavasti lopulta arvioitsijoiden kommenttien muodossa, mutta minua helpotti  suuresti jo saada se edes ensimmäiselle kierrokselle. Nyt ei auta kuin pitää peukut pystyssä.

Olen paraikaa tekemässä lisää okellikokeita, jotta saisin riittävästi otoskokoa eli ”ännää” dataani. Oletan saavani kokeet päätökseen ensi viikolla, ja sitten pitääkin jo alkaa suunnitella seuraavaa käsikirjoitusta. Jospa se ei stressaisi niin paljoa kuin tämä tärkein kässärini. Hirvittää ajatellakin, miten paljon itse väitöskirjan loppuun saattaminen tulee stressaamaan!

Tiedän, tiedän. Se on ihmisestä kiinni ja minun pitäisi vain olla rennompi. Helpommin sanottu kuin tehty!

Stressaamisiin!

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Aineisto, valmistaudu käsittelyyn!

Sain eilen tehtyä viimeiset labrat. Olen tehnyt vähintään 10 tunnin päivää koko viikon, ja se on tuottanut tulosta. Olen innoissani! Kuten kuvasta näkyy.























Kuvassa olen juuri lähdössä viemään kahdeksaa kuoppalevyllistä PCR-tuotteita ABI-koneelle ajettavaksi (ABI on se laite, joka määrittää alleelikoot ja lähettää datan tietokoneelleni, jolla pääsen sitten katselemaan alleelikäppyröitä ohjelmalla nimeltä GeneMapper). Tänään olen koko päivän koonnut aineistoa, eli tarkistanut GeneMapperista alleeleita ja kirjannut ne excel-taulukkoon. Merkitsen aina vihreällä värillä ne alleelit, jotka on tarkistettu ja jotka ovat kunnossa, ja taulukko alkaa näyttää mukavan vihreältä.

Sain oikein kunnon töytäisyn eteenpäin viime viikkoisesta ystäväni väitöksestä ja karonkasta. Minäkin haluan karonkan! Minäkin haluan olla tohtori! Minä haluan jatko-opintojen jälkeisen eli post doc -paikan ulkomailta! Ja minä haluan sen mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Yritän nyt siis tosissani saada väitöskirjani valmiiksi vuoden sisään. Motivaatiopuuskassani aloitin myös väitöskirjan yhteenvedon kirjoittamisen (sitä on jo peräti kaksi lausetta kasassa). Kaikki on eteenpäin, ja yrittänyttä ei laiteta. Ennen maastokautta haluan ainakin seuraavan juttuni arvioitavaksi. Ja vaikka jäin taas työttömäksi kuun alussa, se ei menoa haittaa - kyllä sitä apurahaa aina jostain, jossain vaiheessa, tulee. Pääasia että nyt saan hommat etenemään.

Tuntuu että postaukseni toistavat kerta toisensa jälkeen itseään - aina on vaan labrat kesken, ja kesken, ja kesken; mistään muusta harvoin puhun. Toisaalta, sitä tämä on pitkään ollut, ja tänne on mukava aina avautua kun turhauttaa/onnistuu. Ja nyt olen onnistunut. 

Minulla on työhuoneeni seinällä valokuva, jossa olen puoli elämää sitten piskuinen lapinsirripoikue käsissäni. Digitoin sen hienosti (eli otin siitä valokuvan), jotta tekin pääsette sen näkemään. Kuva taitaa olla Oulunsalon Riutusta, silloin kun siellä vielä lapinsirrejä oli. Tämä on mukava valokuva, ja tätä katsoessa tajuaa että kai sitä oikealla alalla on, kun jo tuolloin muinoin, sitä vielä silloin tajuamattaan, sirreistä tykkäsi.





















 

Nelli