perjantai 17. tammikuuta 2014

Hyvää, ellei peräti erinomaista perjantaita!


Sain juuri hetki sitten päätökseen tuskastuttavan koesarjan, jossa testasin optomotorista vastetta torakoilla, joiden pistesilmät oli peitetty. Pistesilmät eli okellit ovat torakalla naaman etupuolella verkkosilmien välissä sijaitsevat pienet, vaaleat kuopat, joiden oletetaan olevan lähinnä valotason mittaajia. Kokeissa laitoin pistesilmien päälle ”silmälaput”, jotka piti olla helposti irrotettavissa kokeen jälkeen. Ongelmaksi muodostui se, että silmälaput saattoivat pudota myös omia aikojaan. Minun oli siis juoksutettava muutamaa torakkaa kahdesti ja yhtä jopa kolme kertaa, ennen kuin sain varmuudella mittauksen, joka oli tehty olkellit peitossa. Onneksi minulla sentään on muutama ilahduttavan ripeäliikkeinen torakka. Niiden kanssa on suorastaan mukavaa puuhastella, kuten oheisesta kuvasta näkyy. 
 
Torakka steppaa sormen päällä.
Tämän päivän aiheeksi minulla olikin taas vähän erilainen juttu. Sain kuun alussa sähköpostia puljusta nimeltä LAP Lambert Academic Publishing. Lyhyesti kerrottuna he lähestyivät minua löydettyään Kaamos symposiumissa pitämäni puheen otsikon netistä, ja tarjoutuivat painamaan opinnäytetyöni kirjana.

Viesti haiskahti niin selvästi huijaukselta, että selvittelin vähän LAP:n taustoja. Tulokseksi tuli artikkeleita tyyliin: Lambert Academic Publishing: A Must to Avoid. Ei juuri yllättänyt. Ilmeisesti LAP ottaa yhteyttä gradu- ja väikkärivaiheen opiskelijoihin tarjoten, kuten sanottu, mahdollisuutta julkaista opinnäytetyö print-on-demand -kirjana. Käytännössä he haalivat katalogiinsa niin paljon materiaalia kuin mahdollista, laadusta suuremmin välittämättä ja ilman minkäänlaista vertaisarviointia. Kirjat ovat periaatteessa nettimyynnissä, mutta käytännössä harva opinnäytetyö sellaisenaan kiinnostaa yleisöä niin paljoa, että ne menisivät kaupaksi. Myynnissä olevien nimikkeiden määrä tekee LAP:sta kuitenkin hyvin suuren ”tieteellisen kustantamon”. ”Tieteellisyyden” laadusta kertoo saman konsernin (Verlag Dr Muller, VDM) julkaisemat ”tiedekirjat”, jotka ovat Wikipedia-artikkeleiden kokoelmia. Näistä siis pyydetään rahaa!

Tasapuolisuuden nimissä sanottakoon, että jotkut LAP:lla julkaisseista ovat kommentoineet väitelleensä ensin omakustanteisella kirjalla ja antaneensa sitten käsikirjoituksensa LAP:lle julkaistavaksi, koska se voisi mahdollisesti tuoda työlle enemmän nettinäkyvyyttä. Onhan se toki niinkin, mutta muokkaamattoman opinnäytetyön myyminen ”tiedekirjana” on kyllä melko hämärää puuhaa. Sain LAP:lta muutama päivä sitten uuden yhteydenoton, mutta lienee parasta vain lisätä lähettäjä roskapostittajien listalle ja unohtaa moinen.

Tällaista tällä kertaa. Jospa ensi viikoksi saisimme lukea uuden kananpoikamme esittelyn! Meidän vanhempien broilerien pitäisi vain muistaa tehdä hänelle käyttäjätili…

Kot kot!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti