sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Uusi kananpoika orrella!



Hei ja sunnuntaitervehdys junasta! Mää lupasin jatkaa tänne tarinoita väitöskirjaopiskelijan huimaavasta tai huimaamattomasta kana-arjesta ja nyt korkkaan ne esittäytymällä. Minun nimi on Henni ja aloitan juuri toista vuotta jatko-opintojen parissa biologian laitoksella. Tutkin täällä ilmaston lämpenemisen vaikutusta hiilen kiertoon arktisilla alueilla, ja yritän selvittää miten paikallinen porojen laidunnuspaine vaikuttaa siihen. Ja uskokaa tai älkää - se on kyllä jännittävä aihe:)!

Opintojen alkuaikoina ajattelin, että väitöskirjaprojekti olisi minulle liian itsenäistä puuhaa. Saattaapi olla, että olen muutamaan otteeseen maininnut ystäville, opiskelukavereille ja sukulaisillekin, että musta ei ainakaan KOSKAAN tule tutkijaa. Myöhemmin opettaja-opintojen aikana sydän jo vähän läikähteli tutkimisen suuntaan, mutta kuitenkin valmistumisen jälkeen lähdin ensiksi Liettuaan opettamaan biologiaa puolan- venäjänkielisille nuorille. Samalla kun kokosin opetusmonistetta luuston koostumuksesta sen aikaisen luotettuni - google translatorin - avulla, entinen graduohjaajani vinkkasi uusista suunnitelmistaan, jossa seuraisimme hiilivarastojen muuttumista hänen väitöskirjan aikaisillaan koealoillaan. En tainnut miettiä kahdesti, tai no, sen jälkeen olen miettinyt niitä hiilivarastoja useammin kuin kerran vuorokaudessa jo toista vuotta… Eikä myöskään itsenäisyys ole pahasti raastanut, kun muistaa aina tasasin ajoin, että muiden avulla ja yhdessä näitä hommia kuuluukin tehdä.  

Näin pikakelauksella ensimmäinen vuosi onkin mennyt ihan sikanopeasti ohi, ja kokemusten summa on jäänyt rutkasti positiivisen puolelle. Ensimmäisenä keväänä suunnittelin tulevia vuosia ja etenkin seuraavaa kesää, opin lisää aiheesta ja touhotin opintojen parissa. Toukokuusta syyskuuhun kesäaika vierähti aikalailla maastotyö-täyteläisenä. Oli arktinen kenttäkurssi, jossa opeteltiin hiihtämään alamäkiä ja tekemään tulta tuulenpieksemillä. Oli vierailu kaverin kesäiselle koealalle oppimaan mittausmenetelmiä. Oli joka toinen viikko toistuvat maastotyöt Kilpisjärven Saanan juurella ja jossain siinä välissä laboratorioreissut Rovaniemelle. Ulkotoimiston mielettömien maisemien ohella tutuksi tulivat myös bussin penkit ja Kilpisjärvi-Rovaniemi linja-autovuoron kuskit. Asuin maastokauden ajan Kilpisjärven biologisella asemalla, missä minusta kyllä pidettiin hyvää huolta - jos satuimme telkiämään itsemme saunasta ulkopuolelle ja rikkomaan ikkunan hiilisankolla sisään päästäksemme, siitäkään ei suututtu. Lisäksi Kilpisjärven seikkailuihin mahtui pieniä ja pidempiä vaelluksia, iltasouturetkiä, matka melkein kotiin asti tandemilla polkien ja muutama oikein tervetullut vierailu. Ei pahempi saldo maastokesälle!

Keväällä luulin, että olin suunnitellut kaiken viimeisen päälle hyvin etukäteen ja edessä olisi vain toteutus. Noo, harhakuvitelma paljastui jo Kilpisjärvellä, kun optimaalisia olosuhteita mittauksiin ei ollutkaan tarjolla joka viikko, ja viimeistään Rovaniemellä, kun löysin itseni laboratoriosta huuli pyöreänä erottamatta petrimaljaa mittalasista, pipettiä koeputkesta, eksikaattoria uunista - mitä näitä nyt on… En ollutkaan tehnyt laboratoriossa mittään sitten perusopintojen kemian kurssin, ja nyt menetelmiä ja uusia tavaroita riitti reippaasti yli ymmärryksen. Paljon tuli siis tyrittyä, ja sillä hetkellä se ei ihan kokoaikaa naurattanut. Lopulta apujoukkojen avulla saatiin kaikki tärkeimmät analyysit pakettiiin, ja minäkin taisin vähän viisastua seuraavan kerran varalle… 

Syyskuun jälkeen olenkin sitten päässyt kerätyn aineiston kimppuun, sitä todellakin on riittänyt, ja sen kertoma tarina on jo useampaan otteeseen muuttunut. Kesän aikana olin esimerkiksi tehnyt noin 2000 mittausta hiilidioksidipitoisuuden muutoksesta suljetun kammion sisällä, ja niiden avulla oli tarkoitus määrittää kulloisellekin koe-alalle fontosynteesitehokkuus sekä kasvien ja maaperän hengitysaktiivisuus eri ajankohtina. Ensimmäisen version jälkeen törmäsin aikaisempaan artikkeliin, jossa metodia oli hieman parannettu ottamaan huomioon minuutin aikana kohonnut lämpötila ja noussut vesihöyrypitoisuus kammion sisällä. Excel lauloi ja piirsi kaikki 2000 mittausta uudelleen. Myöhemmin takeltelin minulle uuden tilasto-ohjelman kanssa, opettelin miten avataan tiedostoja, vähän hittaammin että, miten tiedostoja tallennetaan. Sitten opettelin prosessien mallintamista niin että luottoystäväkseni oli muuttunut Google ja hakukenttään syötettävä virke ”R guide: How to…”. Vastauksista ymmärsin noin kymmenenneksen. Tänä vuonna uutena haasteena onkin ollut minulle aina mysteeriksi jääneet ordinaatiokuvat, joiden olisi määrä viestiä koealojen välisistä eroista ja samankaltaisuuksista. Mutta ehkä niistä sitten lissää myöhemmin - vaikka sitten kun olen oppinut ymmärtämään, mitä mää oikein teen kaikilla kymmenillä kuvilla – niitten pitäisi varmaan viestiäkin jottain...

Tässäpä sitä oli - suunnittelemattakin tuli kokonainen vuosi tiivistettynä.. Ehkä seuraavalla kerralla sitten jotain aivan muuta!

Lopuksi vielä kesäkaihoisia fiilistelykuvia Kilpisjärveltä.




 Ensi kertaan,
-henni

perjantai 17. tammikuuta 2014

Hyvää, ellei peräti erinomaista perjantaita!


Sain juuri hetki sitten päätökseen tuskastuttavan koesarjan, jossa testasin optomotorista vastetta torakoilla, joiden pistesilmät oli peitetty. Pistesilmät eli okellit ovat torakalla naaman etupuolella verkkosilmien välissä sijaitsevat pienet, vaaleat kuopat, joiden oletetaan olevan lähinnä valotason mittaajia. Kokeissa laitoin pistesilmien päälle ”silmälaput”, jotka piti olla helposti irrotettavissa kokeen jälkeen. Ongelmaksi muodostui se, että silmälaput saattoivat pudota myös omia aikojaan. Minun oli siis juoksutettava muutamaa torakkaa kahdesti ja yhtä jopa kolme kertaa, ennen kuin sain varmuudella mittauksen, joka oli tehty olkellit peitossa. Onneksi minulla sentään on muutama ilahduttavan ripeäliikkeinen torakka. Niiden kanssa on suorastaan mukavaa puuhastella, kuten oheisesta kuvasta näkyy. 
 
Torakka steppaa sormen päällä.
Tämän päivän aiheeksi minulla olikin taas vähän erilainen juttu. Sain kuun alussa sähköpostia puljusta nimeltä LAP Lambert Academic Publishing. Lyhyesti kerrottuna he lähestyivät minua löydettyään Kaamos symposiumissa pitämäni puheen otsikon netistä, ja tarjoutuivat painamaan opinnäytetyöni kirjana.

Viesti haiskahti niin selvästi huijaukselta, että selvittelin vähän LAP:n taustoja. Tulokseksi tuli artikkeleita tyyliin: Lambert Academic Publishing: A Must to Avoid. Ei juuri yllättänyt. Ilmeisesti LAP ottaa yhteyttä gradu- ja väikkärivaiheen opiskelijoihin tarjoten, kuten sanottu, mahdollisuutta julkaista opinnäytetyö print-on-demand -kirjana. Käytännössä he haalivat katalogiinsa niin paljon materiaalia kuin mahdollista, laadusta suuremmin välittämättä ja ilman minkäänlaista vertaisarviointia. Kirjat ovat periaatteessa nettimyynnissä, mutta käytännössä harva opinnäytetyö sellaisenaan kiinnostaa yleisöä niin paljoa, että ne menisivät kaupaksi. Myynnissä olevien nimikkeiden määrä tekee LAP:sta kuitenkin hyvin suuren ”tieteellisen kustantamon”. ”Tieteellisyyden” laadusta kertoo saman konsernin (Verlag Dr Muller, VDM) julkaisemat ”tiedekirjat”, jotka ovat Wikipedia-artikkeleiden kokoelmia. Näistä siis pyydetään rahaa!

Tasapuolisuuden nimissä sanottakoon, että jotkut LAP:lla julkaisseista ovat kommentoineet väitelleensä ensin omakustanteisella kirjalla ja antaneensa sitten käsikirjoituksensa LAP:lle julkaistavaksi, koska se voisi mahdollisesti tuoda työlle enemmän nettinäkyvyyttä. Onhan se toki niinkin, mutta muokkaamattoman opinnäytetyön myyminen ”tiedekirjana” on kyllä melko hämärää puuhaa. Sain LAP:lta muutama päivä sitten uuden yhteydenoton, mutta lienee parasta vain lisätä lähettäjä roskapostittajien listalle ja unohtaa moinen.

Tällaista tällä kertaa. Jospa ensi viikoksi saisimme lukea uuden kananpoikamme esittelyn! Meidän vanhempien broilerien pitäisi vain muistaa tehdä hänelle käyttäjätili…

Kot kot!

maanantai 6. tammikuuta 2014

Hyvää alkanutta vuotta!

Niin se vain pätkähti viides vuoteni jatko-opiskelijana käyntiin.

Pahoitteluni blogihiljaisuudesta, joka on kestänyt jo kuukauden päivät. Olemme yrittäneet värvätä Annin tilalle kolmatta kirjoittajaa, mutta vielä ei ole tärpännyt. Eräs melko tuore jatko-opiskelijamme on kuitenkin antanut melko myönteiseltä kuulostaneen "ehkä"-vastauksen, joten pidetään peukkuja että hän astuu remmiimme! Olisi mukavaa saada vaihtelua meidän aiheisiimme, koska kahden kirjoittajan blogi tuntuu mielestäni kovin suppealta.

Ja sitten katsaus tämänhetkisiin töihini. Loppuvuosi kului kokonaan laboratoriotöiden parissa (ei mitään yllättävää siis). Oletin, että olisin saanut pipetoinnit päätökseen aiemmin, mutta niin siinä vain aikaa vierähti. Ensi viikolla saan tietooni kaikkien yksilöiden mikrosatelliittialleelit. Kokoan niistä taulukon, ja aloitan analyysit (kerron sitten tarkemmin mitä teen - tässä vaiheessa en ole itsekään vielä aivan varma mitä kaikkea tulen aineistostani selvittämään). Kuulostaa helpolta! Ennen analyysien aloittamista minun pitää kuitenkin mitä todennäköisimmin tehdä vielä uusinta-ajoja osalle näytteistä, sillä kaikki eivät voi millään onnistua yhdellä kertaa, ja aina jää joku alleeli joltain yksilöltä epäselväksi. Kävi miten kävi, pian pääsen joka tapauksessa anlysoimaan. 

Nähdään taas pian! Ehkäpä ensi kerralla puikkoja pääsee heiluttelemaan vuoden vanha tipunen! Ja jos ei, niin sitten Anna!

Nelli