perjantai 22. marraskuuta 2013

Ihan hirveätä avautumista


Päivää, että pätkähti!

Täällä sitä taas hierotaan käsikirjoitusta, vähän liian monen viikon jälkeen. Olin jo toissa iltana lähettämässä sitä ohjaajille lisäkommentointiin, mutta sitten tajusin, että eihän se ole lainkaan sellaisessa kunnossa. Luulin tehneeni siihen jo kattavat ja hyvät korjaukset, mutta sitten iski taas se kammottava tunne, että enhän minä ymmärrä tästä oikeasti mitään. Nyt olen sitten lukenut ja lukenut, korjaillut lauseita ja faktoja ja konsultoinut erästä työkaveria. Välillä tässä hommassa tuntee itsensä niin kovin vajavaiseksi.

Muuta ”kivaa” viime aikoina on järjestynyt työselostusten korjailun tiimoilta. Minusta opettaminen on yleensä varsin mukavaa hommaa, eikä tenttien korjailukaan yleensä suuremmin syletä, mutta minä en vain kestä noita työselostuksia! Tunnistan itse tehneeni opiskeluaikoina ihan samoja työselostusmokia, jotka minua nyt ärsyttävät, ja ne kaikki yleensä liittyvät yritykseen mennä yli sieltä, missä aita on matalin. Ohjeita ei joko sisäistetä tai lueta lainkaan, eikä asioihin viitsitä käyttää aikaa vaan ne hutiloidaan. Minulle täysin käsittämätön ilmiö, johon törmäsin tämän syksyn selostussavotassa toista kertaa urani aikana, on opettajalle vittuilu sen sijaan, että tehtäisiin selkkariin vaaditut korjaukset. Voi nykyajan nuoria..!

No, sentään on tapahtunut jotain hyvääkin. Tämän syksyn käyttäytymisdatan analysointi on tukenut niitä tuloksia, joista työstän paraikaa käsikirjoitusta. Olin ihan vähän epäileväinen tulosten suhteen, koska otoskokoni oli aiemmin pieni, vain 11 eläintä. Nyt olen tehnyt muiden ohella samoja kokeita uusilla torakoilla, ja yhteenlaskettu otoskoko huitelee jo yli 20:n. Onnekseni tulokset ovat aivan samat sillä ainoalla erotuksella, että kontrollit kaunistuvat entisestään. Enköhän siis ole tässä ihan oikeilla jäljillä.

Olen myös ilmoittautunut tämän syksyn Kaamos-symposiumiin. Meinasi kyllä jäädä ilmoittautumatta! Koska en ole enää biologian laitoksen postituslistoilla, odottelin, että ilmoittautumisohjeet tulisivat symposiumin wiki-sivuille. Onnekseni seurasin myös Kaamoksen Facebook-sivua, jonne tuli eräänä päivänä ilmoitus, että abstraktien lähetysaika on lähenee loppuaan. Wikistä ei löytynyt edes yhteystietoja, joten kirjoitin FB-ryhmän kautta järjestäjille viestiä, ja pääsin vielä mukaan. Siitä annan kyllä palautetta järjestäjille, että mitä järkeä on pitää wiki-sivua, jos sen ainoa käyttötarkoitus on lällättää, että meilläpä on tällainen tapahtuma, mutta eipä kerrota, miten siihen osallistutaan.

Sillee nokkelan ironisesti seuraavaan kertaan,

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti