perjantai 29. marraskuuta 2013

Kasvoiko kananpojalle heltta?

Hei!

Minun on nyt aika tulla sanomaan hyvästit tälle blogille, koska 6.11.2013 sain käteeni filosofian tohtorin paperit, ja jatko-opinnot alkavat siis olla taakse jäänyttä elämää. Tuntuu todella hurjalta ajatella, kuinka tuo vaihe elämästä todella alkaa olla ohi, ja minun olisi aika lähteä kohti uusia seikkailuja. 

Joskus on helpompi nähdä kauas, kuin katsoa lähelle. Jatko-opintojen loppumetrit väitöksineen ovat tuolla pään sisällä vielä sellaista hyvin tunnepitoista, käsittelemätöntä massaa, jonka prosessointiin menee vielä tovi. Sen sijaan on helpompaa muistella, mitä kaikkea onkaan sattunut matkan varrella. Viimeiseen viiteen vuoteen on mahtunut niin onnistumisia kuin epäonnistumisia. Lukumääräisesti epäonnistumisia on tapahtunut enemmän, mutta onnistumiset ovat olleet suurempia, jolloin tässä ollaan kuitenkin jääty plussan puolelle. 

Huonoja muistoja, jotka kiltisti vaipuvat alitajuntaan ajan kuluessa, ovat liittyneet apurahoihin, ahmojen pannoittamisen haasteisiin ja omien taitojen rajallisuuteen. Hyvät muistot taas liittyvät hienoihin maastopäiviin, juttujen läpimenoon sarjassa, apurahojen saamiseen ja hetkiin, jolloin aineistosta on saatu johdettua ensimmäiset tulokset. Kaikista suurin palkinto tässä on kuitenkin ollut se oma kasvaminen ihmisenä. En ole enää se sama Anni kuin vuonna 2008 aloittaessani tätä urakkaa :) Oli hieno mahdollisuus päästä tutkimaan juuri ahmaa. Tuntui motivoivalta tutkia lajia, jonka ekologiasta tiedetään vielä niin vähän.
Tässä vaiheessa haluan kiittää kaikkia, jotka ovat tukeneet ja auttaneet minua jatko-opintojeni aikana! Erityiskiitokset blogiystävilleni Nellille ja Annalle, ja kovasti tsemppiä teillekin loppurutistukseen!

Viitaten blogimme esittelytekstiin näyttää siltä, että tälle tieteen kananpojalle on nyt kasvanut heltta. Se on vielä kovin pieni ja väritön, mutta kananpoika kantaa sitä suurella ylpeydellä ja kunnioituksella. Tässä vaiheessa tutkijanalulle on vasta selvinnyt pieni osa tutkimusmaailman ihmeistä, mutta ovi on kuitenkin kutsuvasti raollaan.

Kiitos kaikille teille blogin lukijoille, ja hyvää talven jatkoa!

Ahma-Anni





perjantai 22. marraskuuta 2013

Ihan hirveätä avautumista


Päivää, että pätkähti!

Täällä sitä taas hierotaan käsikirjoitusta, vähän liian monen viikon jälkeen. Olin jo toissa iltana lähettämässä sitä ohjaajille lisäkommentointiin, mutta sitten tajusin, että eihän se ole lainkaan sellaisessa kunnossa. Luulin tehneeni siihen jo kattavat ja hyvät korjaukset, mutta sitten iski taas se kammottava tunne, että enhän minä ymmärrä tästä oikeasti mitään. Nyt olen sitten lukenut ja lukenut, korjaillut lauseita ja faktoja ja konsultoinut erästä työkaveria. Välillä tässä hommassa tuntee itsensä niin kovin vajavaiseksi.

Muuta ”kivaa” viime aikoina on järjestynyt työselostusten korjailun tiimoilta. Minusta opettaminen on yleensä varsin mukavaa hommaa, eikä tenttien korjailukaan yleensä suuremmin syletä, mutta minä en vain kestä noita työselostuksia! Tunnistan itse tehneeni opiskeluaikoina ihan samoja työselostusmokia, jotka minua nyt ärsyttävät, ja ne kaikki yleensä liittyvät yritykseen mennä yli sieltä, missä aita on matalin. Ohjeita ei joko sisäistetä tai lueta lainkaan, eikä asioihin viitsitä käyttää aikaa vaan ne hutiloidaan. Minulle täysin käsittämätön ilmiö, johon törmäsin tämän syksyn selostussavotassa toista kertaa urani aikana, on opettajalle vittuilu sen sijaan, että tehtäisiin selkkariin vaaditut korjaukset. Voi nykyajan nuoria..!

No, sentään on tapahtunut jotain hyvääkin. Tämän syksyn käyttäytymisdatan analysointi on tukenut niitä tuloksia, joista työstän paraikaa käsikirjoitusta. Olin ihan vähän epäileväinen tulosten suhteen, koska otoskokoni oli aiemmin pieni, vain 11 eläintä. Nyt olen tehnyt muiden ohella samoja kokeita uusilla torakoilla, ja yhteenlaskettu otoskoko huitelee jo yli 20:n. Onnekseni tulokset ovat aivan samat sillä ainoalla erotuksella, että kontrollit kaunistuvat entisestään. Enköhän siis ole tässä ihan oikeilla jäljillä.

Olen myös ilmoittautunut tämän syksyn Kaamos-symposiumiin. Meinasi kyllä jäädä ilmoittautumatta! Koska en ole enää biologian laitoksen postituslistoilla, odottelin, että ilmoittautumisohjeet tulisivat symposiumin wiki-sivuille. Onnekseni seurasin myös Kaamoksen Facebook-sivua, jonne tuli eräänä päivänä ilmoitus, että abstraktien lähetysaika on lähenee loppuaan. Wikistä ei löytynyt edes yhteystietoja, joten kirjoitin FB-ryhmän kautta järjestäjille viestiä, ja pääsin vielä mukaan. Siitä annan kyllä palautetta järjestäjille, että mitä järkeä on pitää wiki-sivua, jos sen ainoa käyttötarkoitus on lällättää, että meilläpä on tällainen tapahtuma, mutta eipä kerrota, miten siihen osallistutaan.

Sillee nokkelan ironisesti seuraavaan kertaan,

perjantai 8. marraskuuta 2013

Laboratoriossa

Ulkona sataa, ja minä olen labrassa. Tämä aika vuodesta on hyvä tehdä pitkiä päiviä. Niitä tässä on ollutkin syyskuun lopusta saakka - PCR:ää PCR:n perään, pipetointia niin että kaikki mahdolliset jännetupet tulehtuvat, onnistumisen tunteita geelillä näkyvistä rannuista (ja välillä epäonnistumisia tyhjistä geeleistä)... Suosirrin populaatiorakennetyötä varten kokoamani aikuisten, pesivien lintujen mikrosatelliittiaineisto alkaa kohta olemaan kasassa (rapiat 300 yksilöä, kymmenen vuotta ja vajaat 20 mikrosatelliittilokusta). Vielä muutama viikko intensiivistä labrassa kykkimistä ja samanaikaisesti tietokoneella alleelikäppyröiden kimpussa nysväämistä, ja pääsen - vihdoinkin - analyysivaiheeseen.

Saanen kiittää mm. Ahma-Annia sekä muita jatko-opintojen loppuvaiheessa olevia ystäviäni tästä äkillisestä motivaatiopuuskasta, jonka turvin olen saanut hirveästi aikaan tänä syksynä. Olen seurannut läheltä huonekaveriani Suvia, joka väittelee alkuvuodesta, ja huomannut, kuinka kauan kaikenlaiseen byrokratiaan ja viimeistelyihin ja korjauksiin ynnä muihin oikeasti kuluu aikaa. Jos aion väitellä ensi vuoden lopulla, täytyy minun paiskia älyttömästi töitä. Yritän ainakin kovasti.

Sain paljon intoa väikkäriini myös taannoiselta Saksan-reissulta. Kävin syyskuun lopulla Wilhelmshavenissa kahlaajakokouksessa, pidin siellä esitelmän ja verkostoiduin kovasti. Vaikka tulevaisuudesta ei vielä voi sanoa mitään varmaa, on konferensseista ja uusien (ja vanhojen) tutkijaystävien tapaamisesta varmasti hyötyä väitöskirjan jälkeisiä työnäkymiä ajatellen. 

Ai niin, meidän suosirrin uudelleenpesintäjuttu on menossa lehteen! Eilen tuli päätös, että ihan pienin korjauksin (minor revision) juttu on valmis julkaistavaksi. Olen itse jutussa mukana toisena kirjoittajana, mutta en ota sitä mukaan väitöskirjaani, koska en ole ollut mukana työn analyyseissä ollenkaan (otin osaa ainoastaan kirjoittamiseen). Hieno homma silti!

Nähdään muutaman viikon päästä taas!

Nelli

P.S. Vielä emme ole saaneet ketään uutta kananpoikaa blogiimme mukaan. Kirjoitamme tästä lähin Annan kanssa pääasiassa joka toinen viikko.