What if?

Moi!

Tässä vaiheessa, kun väitöskirjamatkasta suurin osa alkaa jo olla kuljettu, on hyvä hetki katsoa taaksepäin. Toki jossittelu on tavallaan turhaa, koska väitöskirja on nyt painossa, eikä siihen voi tehdä enää mitään muutoksia. Siitä huolimatta on hyvä käydä läpi asioita, joita olisi voinut tehdä eri tavalla -ehkäpä jostain on osannut ottaa opiksi tulevaisuuden kannalta. Ja kuuluuhan väitöstilaisuuksien vakiokysymyskin: "Mitä olisit voinut tehdä toisin?"

GPS-pannoitettu Seita-ahma viihtyi näissä maisemissa pari tuntia ennenkuin suuntasi metsäisempään habitaattiin. Vieremä, syksy 2010.

Suurin väitöskirjani heikkous on ehdottomasti pienet otoskoot, jotka korostuvat erityisesti ravintotöissä. Aineistossa oli toki ihan mukava määrä ahman ulosteita, joiden perusteella ravintoanalyysit tehtiin, mutta ulosteet valitettavasti olivat peräisin melko pienestä määrästä ahmayksilöitä. Syitä tähän on monia. Suomen ahmapopulaatio toki on melko pieni, ja laji muutenkin piilotteva ja syrjäseuduilla viihtyvä, mutta tämä ei mielestäni ole riittävä peruste pienelle otoskoolle. Kyse oli enemmänkin aineistonkeruutapojen valinnasta, ajankäytöllisistä ongelmista ja resurssipulasta.  

Seita-ahma pyöri parin päivän ajan vanhan majavanpesän läheisyydessä. Tämä maasto ei ollut kovin helppokulkuista. Vieremä, syksy 2010.

Yksi haaste oli ahmojen pannoittaminen, tai tarkalleen ottaen niiden pyydystäminen pannoitusta varten. Käytimme siihen aivan liikaa aikaa, vaikka jälkeenpäin ajatellen fiksumpaa olisi ollut keskittyä keräämään ulosteita lumijälkiä seuraamalla. Toki tutkimussuunnitelmakin alussa edellytti telemetrisiä menetelmiä, mutta jossain vaiheessa suunnitelmaa oli pakko muuttaa, koska emme saaneet pannoitettua riittävästi ahmoja. Aineistonkeruu ei tosin lumijälkiä seuraamallakaan ollut kovin tehokasta (saatoin hiihdellä kaksi päivää ahman jälkeä löytämättä yhtään ulostetta, ja myös jälkien etsimiseen meni aikaa), mutta aika tuli silti käytettyä tehokkaammin, kuin loukutusvaiheessa (jolloin aikaa meni hurjasti "hukkaan", kun loukut olivat eri paikoissa pyytämässä pitkiä aikoja ilman, että ahma suvaitsi mennä loukkuun).

Ahmat viihtyivät tämännäköisissä maisemissa: mitä enemmän louhikkoa, sen parempi. Sotkamo, talvi 2011.

Toki minulla on nyt jo vähän enemmän kokemusta ahmojen pyydystämisestä, ja ehkä osaisin tehdä sitä jo vähän tehokkaammin. Koiramenetelmä (koira päästetään ahman tuoreille jäljille, ahma pakenee puuhun, nukutus ammutaan puussa olevaan ahmaan) saattaisi olla tehokkaampi menetelmä kuin perinteinen loukkupyydystys. Ahmoja, jotka ovat tottuneet ruokailemaan haaskakuvauspaikoilla, on todennäköisesti helpompi saada loukkuun, jos loukuttamista tekee ahmalle tutulla ruokailupaikalla. Toisaalta, aina ei välttämättä ole kovin motivoivaa seurata panta-ahmaa, jonka elinalue pyörii haaskapaikan ympäristössä ja ravinto koostuu lähinnä possusta :) Panta-ahmojen ongelmana on lisäksi helposti hajoavat pannat. Matalana eläimenä ja louhikoissa viihtyvänä lajina ahman pannat joutuvat melko kovalle koetukselle.

Seita-ahman jälkeä. Vieremä, talvi 2010. Saa nähdä, minne ahman jäljet minua jatkossa kuljettavat. Maastotöitä on kyllä ikävä!

Minua harmittaa vähän myös se, etten ole ehkä aivan riittävästi osallistunut aineistojeni tilastolliseen analysointiin. Ykköstyössä en olisi rehellisesti sanottuna osannutkaan analysoida aineistoa itse, minä kun en ole mikään tilastovelho. Kakkos- ja kolmostöissä analyysit olivat paljon simppelimmät, mutta on minulla ehkä niissäkin vielä pari mustaa aukkoa, joihin toivottavasti keksin vastauksen ennen väitöstä ;) Nelostyön menetelmät taas ovat minulle aika vieraita, koska kyseessä on populaatiogeneettinen työ, jossa olen vasta kolmantena kirjoittajana. Toivoisin siis, että olisin kehittynyt vähän itsenäisemmäksi tilastomenetelmien käyttäjäksi jatko-opintojeni aikana, nyt kun siihen olisi ollut hyvä tilaisuus. Tulevaisuudessa minun kai pitäisi jo osata kaikki -tai siis siltä nyt pelottavasti tuntuu.

Tiivistetysti siis voisi sanoa, että eniten minua jäivät kaihertamaan aineistonkeruu ja tilastoasiat. Toisaalta pitää yrittää ajatella, että jatko-opinnotkin ovat tavallaan vielä opiskelua ja johdatusta tutkimustyöhön, eikä tässä vaiheessa tarvitsekaan vielä yltää täydelliseen suoritukseen. Myös pari kiinnostavaa osatyötä pyyhkiytyi pois tutkimussuunnitelmasta pannoitussuunnitelmien mennessä mönkään. Meillähän oli esimerkiksi tarkoitus tutkia äänikokeiden avulla, kuinka ahmat reagoivat susien ja korppien ääniin. Toisaalta on ihan kiva, että kaikenlaisia tutkimusideoita jäi hautumaan: ehkäpä niitä tulee hyödynnettyä jollain tapaa vielä joskus tulevaisuudessa.

Anni