Pikapostaus Oulangalta

Hei!

Molemmat kanssabloggaajani taitavat viettää lomaa tällä hetkellä, joten kirjoittelen itse nyt tähän väliin, ettei blogimme hiljaiselo kasva liian pitkäksi. Olen tällä hetkellä Oulangan tutkimusasemalla opettamassa Maaeläimistön tuntemus ja ekologia -kurssilla, joten viime päivinä olen päässyt tekemään kaikenlaista väitöskirjaani kuulumatonta hommaa. Tällä kurssilla vastuullani on suurpedot ja muut suuremmat nisäkkäät, sekä pari pikkunisäkkäiden vakiolinjaa. Vakiolinjapyynnit osaltani päättyivät tänään, kolmen loukkuvuorokauden jälkeen, ja näyttäisi vahvasti siltä, että myyräkannat ovat taas hiljalleen kasvamassa. Päästäisiä loukkuihin tulee vielä enemmän. Jännä ylläri oli myös yksi vakiolinjani loukkuun eksynyt metsäsopuli. Toinen vakiolinja, Merenvaaran kuru, on yksi mun lempparipaikoista täällä Oulangalla: kaunis ja rehevä kuru, jonka jyrkät rinteet viettävät kohti kurun pohjalla virtaavaa pientä puroa. Toinen vakiolinja sijaitsee eräällä pellolla, joten näiltä kahdelta linjalta tulee vähän erityyppistä lajistoa.

Toinen lempparipaikkana täällä on Ampumavaaran vanhat (heh, ja kivan helppokulkuiset) metsät, joissa olemme suorittaneet opiskelijoiden kanssa hirvien papanakasalaskentaa. Teemme siis eri puolilla Oulankaa hirvilinjoja (leveys neljä metriä ja pituus 0,5-2 km), joista laskemme kaikki papanakasat ja pystymme tietyn kaavan avulla laskemaan hirven tiheyden ja habitaattipreferenssi-indeksin. Lisäksi suoritamme myös jänispapanalaskentoja jänisruuduista (5 m x 5 m). Aika kakkakeskeistä eli erittäin hohdokasta on siis työni täällä! ;) Suurpedoista pidän ensi viikolla iltaluennon, koska niihin liittyvää maastossa tapahtuvaa harjoitustyötä on vähän vaikea ideoida. Lisäksi opetan kallojen, ulosteiden ja syönnöksien tunnistamista.

Itse olen käynyt tämän saman kurssin vuonna 2004 eli 9 vuotta sitten. Miten siitä voikin olla jo niin paljon aikaa?! Harmittaa, kun en enää muista kovin tarkkaan kurssin silloista sisältöä; olisi hauskaa verrata, miltä silloin tuntui opiskelijana käydä tätä kurssia, jolla nyt opettaa. Muistan toki jotain: mm. pikkunisäkäspyynnit, lintujen kolmiolaskennan ja jäniksen papanaruudut :)

Aivan täysin en ole väikkäriä päässyt unohtamaan, vaikka tekemistä täällä riittääkin aika mukavasti. Molemmat esitarkastajat suosittivat väittelyluvan myöntämistä, ja tällä hetkellä paperit ovat menossa seuraavaan tohtoritoimikunnan kokoukseen. Toinen esitarkastaja ei esittänyt mitään muutosehdotuksia, mikä kieltämättä tuli minulle suurena (ja huojentavana) yllätyksenä. Toinen esitarkastaja esitti joitakin korjausehdotuksia, mutta ne olivat melko pieniä, eivätkä liittyneet analyyseihin tai testeihin (mitä pelkäsin eniten), joten korjasin pyydetyt asiat yhden työpäivän aikana. Nyt sitten ollaan siinä tilanteessa, että olemme miettimässä sopivaa ajankohtaa väitökselle. Todennäköisesti tämä yksi tähänastisen elämäni jännittävimmistä mutta samalla toivottavasti myös antoisimmista päivistä koittaa joskus syyskuun lopussa tai lokakuun alussa. 

Olen kovasti etukäteen miettinyt, missä vaiheessa alan todenteolla jännittää väitöspäivää. Tällä hetkellä ajatus väitössaliin astumisesta ei tunnu erityisen kammottavalta, ja enemmän on tullut ajateltua väitökseen ja karonkkaan liittyviä käytännön järjestelyjä. Alitajuntaisesti olen kuitenkin tainnut vähän jännittää, koska mulla on ollut minulle tyypillistä jännityspäänsärkyä jo parin viikon ajan. Kun jännitän jotain, tietoisesti tai tiedostamatta, jännitän yleensä leukojani, joka heijastuu pääkipuna. Onneksi tässä on vielä aikaa kertailla, mitä siihen väitöskirjaan onkaan tullut kirjoitettua. Ja tiedostan myös, ettei väitökseen voi kai koskaan varautua täydellisesti, eikä se tule olemaan mikään maailmanloppu, jos/kun en osaa kaikkeen vastata, ja saatan jopa mokata tai sanoa jotain todella hassua. Onneksi yleisössä olevat ystävät ja perheenjäsenet ovat varmasti jo tottuneet tähän :)

Eniten odotan sitä tunnetta, kun väitöksen jälkeen astun ulos salista, ja saan viettää ihanan illan minulle tärkeimpien ihmisten seurassa. 

Anni