perjantai 30. elokuuta 2013

Apurahoja ja lopputenttejä

Lomat on lusittu ja maailmaa kierrelty ja nyt olen taas työn touhussa. Kesä jatkuu vielä muutaman päivän, vaikka väkisin (mulla on takapihalla vastavalmistunut kasvihuone, jonne voin mennä leikkimään kesää vaikka ulkona olisikin jo koleaa). Sunnuntaina sitten on virallisesti syksy. Minä en käsitä ajan kulua. Kohta on neljäs vuosi väitöskirjantekoa takana ja ensi vuoden lopulla (näillä näkymin) minusta tulee Tohtori Rönkä (junior). 

Väitöskirjan valmistumista edistävä asia, yksi niistä, on lopputentin/-tenttien suorittaminen. Tästä taisi jo keväällä olla puhetta, kun suunnittelin tenttiväni ensimmäisen opuksen yhteensä tuhannen sivun tenttikokonaisuudesta. Kommunikaatiokatkoksen ja väärinkäsityksen takia tentti jäi kuitenkin suorittamatta (rehellisesti sanottuna hyvä niin, koska en varmasti olisi jaksanut lukea maastotöiden lisäksi enää tenttiin). Syyskuun puolen välin tienoilla edessä on uusi yritys, aihepiirinä luonnonsuojelugenetiikka. Tähän mennessä asia on ollut lähinnä tutun kertaamista. Vähän kuitenkin jännittää osaakohan sitä.

Toisen osan tohtorintutkinnon loppukuulustelusta teen loppuvuodesta. Ensi vuonna ehdin sitten keskittyä artikkelien viimeistelyyn ja väitöskirjan yhteenvedon kokoamiseen. Olen nyt seurannut sivusta aika monen kaverin loppumetrejä väitöskirjojensa parissa, ja kiirettä näyttää pitävän! Jos aion loppuvuodesta väitellä, yhteenveto pitäisi saada hyvälle alulle jo kesällä! Pelottaa!

Puolet päivästä menee lukiessa, puolet muiden juttujen, kuten tällä viikolla apurahahakemusten ja viime viikolla laboratoriotöiden, parissa. Mitään kovin vallankumouksellista väikkäriini ei siis (vielä, hehe) kuulu. Suosirrin populaatiorakennejutun labratyöt ovat sentään edenneet, ja toivottavasti pääsen viimeistään lokakuussa analyysivaiheeseen.

Tulipa yhtäkkiä mieleeni että viime vuoden lopulla submittoitu (eli lehteen arvioitavaksi lähetetty) artikkeli suosirrin uudelleenpesinnästä, jossa minäkin olen mukana kirjoittajana, on nyt läpäissyt ensimmäisen arviointikierroksen. Juttu on tällä hetkellä uudelleenarvioitavana, eli sen mahdollisuudet päästä julkaisuksi asti ovat jo suht hyvät. Pidetään peukkuja että arvioitsijat pitävät tehtyjä korjauksia riittävinä ja ottavat jutun julkaistaakseen.

Nähdään taas muutaman viikon päästä! Siihen asti, heippa!

Nelli


perjantai 16. elokuuta 2013

Konferenssikuulumisia Ruotsista


Palasin viime viikonloppuna Etelä-Ruotsista, jossa järjestettiin kolmas Kansainvälinen selkärangattomien näkökonferenssi eli ICIV, sekä STINT-symposiumi pimeänäkötutkijoille. Konferenssin puitteet olivat kohdillaan, sillä tapahtumapaikkana oli Bäckaskogin linna Kristianstadin kunnassa. Linna toimii yleensä ”paremman väen” lomapaikkana, ja meidän sieltä lähdettyä paikalle on näköjään saapunut Stjärnorna på Slottet -sarjan (Linnan tähdet) kuvausryhmä. Tähän kun lisätään vielä koko viikko aurinkoa sekä lämmin, matala järvi, jossa sai käydä pulahtamassa lounastauolla, konferenssi muistutti tavallaan lomaa, vaikka luentosessiot kävivätkin istumalihaksille.  

Viiden ja puolen päivän aikana kuultiin plenaryt mukaan luettuna 75 esitelmää, ja postereita oli kuutisenkymmentä. Mites plenary pitää suomentaa? Yleisluento? En tiedä, mutta se tarkoittaa tietyn aihealueen aluksi pidettävää laajaa esitelmää aiheesta. ICIV-konferenssissa plenaryt olivat tunnin mittaisia, kun normaalit puheet kestivät 20 minuuttia. Puheet oli jaoteltu seitsemään eri aihealueeseen, kuten ”Transduktio, signaalinvälitys ja koodaus”, ”Navigaatio ja orientaatio” ja ”Värinäkö”. Riemukseni -vaikka olisihan se pitänyt arvata, kun konferenssin logoksi on vakiintunut kyseisen elukan erikoinen silmä- mukana oli muutama esitys sirkkaäyriäisistä ja niiden tutkimisesta. Tutkin ehkä ihan vääränlaisia eläimiä, koska minun työpäiväni eivät koostu Isolla Valliriutalla sukeltelemisesta ja sirkkaäyriäisten takapään jaokkeiden kuvaamisesta polarisaatiosuotimen kanssa ja ilman…  

Tutkijoiden intohimo aiheeseensa näkyi toisinaan jo luennon otsikosta, vai mitä voi sanoa vaikkapa tästä: ”Optics of (a)cute insect eyes”? Kyse oli tietenkin näöntarkkuudesta (visual acuity/acuteness), mutta herra Stavengan innostus hyönteissilmiä kohtaan lienee vain kasvanut vuosikymmenten aikana. Paikalla oli myös ihan uskomattomia ”tervaskantoja”: vanhin puheen pitänyt tutkija oli 86-vuotias Adrian Horridge, joka paljastui varsinaiseksi naistenmieheksi, kun satuimme eräänä iltana vieretysten päivällispöytään. Ohjaajani sanoi lukeneensa Horridgen kirjoituksia jo lukiopoikana 70-luvulla, ja hän jo tuolloin hyönteisnäkötutkimuksen nestori. 

Hämäränäköä à la ruotsalainen sammakko.

Varsinaisen konferenssin loputtua jäimme vielä pariksi päiväksi pimeänäkösymposiumiin, joka oli järjestetty STINT:n (Stiftelsen för internationalisering av högre utbildning och forskning) tuella. Symposiumin aikana kuultiin 12 luentoa, joista yhdessä oma professorimme esitteli meidän laboratoriossa käynnissä olevaa tutkimusta. Postereita symposiumissa oli parikymmentä, joiden joukossa oli kaksi minun tutkimustani esittelevää posteria: Elektrofysiologisen puolen esitteli ohjaajani, käyttäytymiskokeet minä itse. Olin suunnitellut postereista toisiinsa liittyvän parin, koska tutkimuksessani vertaillaan käyttäytymisvasteita näköreseptorien vasteisiin. Posterimme herättivät mukavasti keskustelua sekä konferenssin että symposiumin aikana, ja palaute oli hyvin rohkaisevaa. Muutamia uusia harkitsemisen arvoisia ideoita esitettiin myös.  

Suureksi iloksemme elektrofysiologiaposterimme voitti symposiumin parhaan posterin palkinnon, ja vielä kirkkaasti. Palkintoraadin puhemies sanoi, että kolme neljästä raatilaisesta oli heti alkuun ilmoittanut sen suosikikseen. Perusteluissa sanottiin myös, että raati huomasi kyllä, että kyseessä oli posteripari, mutta palkinto voitiin antaa vain yhdelle. Palkintona olivat kirjat Land & Nilsson: Animal Eyes; Warrant & Nilsson: Invertebrate vision sekä Strausfeld: Arthropod brains. Kaksi ensimmäistä ovat tuttuja opuksia, ja kaikki varmasti hyödyllistä luettavaa väikkäriäkin ajatellen.  

Kaiken muun hyvän lisäksi pääsin vielä Kristianstadsbladetiin pikkuhaastatteluun. Sekä sukunimeni että kotikaupunki tuli juttuun väärin, vaikka reportterin lehtiöön asti ne säilyivät oikeina. Yritin myös selittää, että kaupunki on Uleåborg siellä Pohjanlahden rannalla, mutta näinhän siinä aina kuitenkin käy. Kuvan taustalla pilkottavat myös molemmat posterini. Kuvan saa klikkaamalla isommaksi.



Konferenssista kirjoitetun jutun voi lukea täältä.

Ruotsista paluun jälkeen minulla on ollut ihan hirveä draivi päällä töissä. Päätimme reissun päällä, mihin lehteen yritämme saada käsikirjoitukseni, ja olen oikeastaan kirjoittanut koko jutun uusiksi tämän viikon aikana lehden formaatin mukaisesti. On se vaan mahtava tunne, kun tekstiä syntyy!

Eipä tässä muuta kuin pitäkää jalat kuivina tuolla sateessa!

perjantai 9. elokuuta 2013

Pikapostaus Oulangalta

Hei!

Molemmat kanssabloggaajani taitavat viettää lomaa tällä hetkellä, joten kirjoittelen itse nyt tähän väliin, ettei blogimme hiljaiselo kasva liian pitkäksi. Olen tällä hetkellä Oulangan tutkimusasemalla opettamassa Maaeläimistön tuntemus ja ekologia -kurssilla, joten viime päivinä olen päässyt tekemään kaikenlaista väitöskirjaani kuulumatonta hommaa. Tällä kurssilla vastuullani on suurpedot ja muut suuremmat nisäkkäät, sekä pari pikkunisäkkäiden vakiolinjaa. Vakiolinjapyynnit osaltani päättyivät tänään, kolmen loukkuvuorokauden jälkeen, ja näyttäisi vahvasti siltä, että myyräkannat ovat taas hiljalleen kasvamassa. Päästäisiä loukkuihin tulee vielä enemmän. Jännä ylläri oli myös yksi vakiolinjani loukkuun eksynyt metsäsopuli. Toinen vakiolinja, Merenvaaran kuru, on yksi mun lempparipaikoista täällä Oulangalla: kaunis ja rehevä kuru, jonka jyrkät rinteet viettävät kohti kurun pohjalla virtaavaa pientä puroa. Toinen vakiolinja sijaitsee eräällä pellolla, joten näiltä kahdelta linjalta tulee vähän erityyppistä lajistoa.

Toinen lempparipaikkana täällä on Ampumavaaran vanhat (heh, ja kivan helppokulkuiset) metsät, joissa olemme suorittaneet opiskelijoiden kanssa hirvien papanakasalaskentaa. Teemme siis eri puolilla Oulankaa hirvilinjoja (leveys neljä metriä ja pituus 0,5-2 km), joista laskemme kaikki papanakasat ja pystymme tietyn kaavan avulla laskemaan hirven tiheyden ja habitaattipreferenssi-indeksin. Lisäksi suoritamme myös jänispapanalaskentoja jänisruuduista (5 m x 5 m). Aika kakkakeskeistä eli erittäin hohdokasta on siis työni täällä! ;) Suurpedoista pidän ensi viikolla iltaluennon, koska niihin liittyvää maastossa tapahtuvaa harjoitustyötä on vähän vaikea ideoida. Lisäksi opetan kallojen, ulosteiden ja syönnöksien tunnistamista.

Itse olen käynyt tämän saman kurssin vuonna 2004 eli 9 vuotta sitten. Miten siitä voikin olla jo niin paljon aikaa?! Harmittaa, kun en enää muista kovin tarkkaan kurssin silloista sisältöä; olisi hauskaa verrata, miltä silloin tuntui opiskelijana käydä tätä kurssia, jolla nyt opettaa. Muistan toki jotain: mm. pikkunisäkäspyynnit, lintujen kolmiolaskennan ja jäniksen papanaruudut :)

Aivan täysin en ole väikkäriä päässyt unohtamaan, vaikka tekemistä täällä riittääkin aika mukavasti. Molemmat esitarkastajat suosittivat väittelyluvan myöntämistä, ja tällä hetkellä paperit ovat menossa seuraavaan tohtoritoimikunnan kokoukseen. Toinen esitarkastaja ei esittänyt mitään muutosehdotuksia, mikä kieltämättä tuli minulle suurena (ja huojentavana) yllätyksenä. Toinen esitarkastaja esitti joitakin korjausehdotuksia, mutta ne olivat melko pieniä, eivätkä liittyneet analyyseihin tai testeihin (mitä pelkäsin eniten), joten korjasin pyydetyt asiat yhden työpäivän aikana. Nyt sitten ollaan siinä tilanteessa, että olemme miettimässä sopivaa ajankohtaa väitökselle. Todennäköisesti tämä yksi tähänastisen elämäni jännittävimmistä mutta samalla toivottavasti myös antoisimmista päivistä koittaa joskus syyskuun lopussa tai lokakuun alussa. 

Olen kovasti etukäteen miettinyt, missä vaiheessa alan todenteolla jännittää väitöspäivää. Tällä hetkellä ajatus väitössaliin astumisesta ei tunnu erityisen kammottavalta, ja enemmän on tullut ajateltua väitökseen ja karonkkaan liittyviä käytännön järjestelyjä. Alitajuntaisesti olen kuitenkin tainnut vähän jännittää, koska mulla on ollut minulle tyypillistä jännityspäänsärkyä jo parin viikon ajan. Kun jännitän jotain, tietoisesti tai tiedostamatta, jännitän yleensä leukojani, joka heijastuu pääkipuna. Onneksi tässä on vielä aikaa kertailla, mitä siihen väitöskirjaan onkaan tullut kirjoitettua. Ja tiedostan myös, ettei väitökseen voi kai koskaan varautua täydellisesti, eikä se tule olemaan mikään maailmanloppu, jos/kun en osaa kaikkeen vastata, ja saatan jopa mokata tai sanoa jotain todella hassua. Onneksi yleisössä olevat ystävät ja perheenjäsenet ovat varmasti jo tottuneet tähän :)

Eniten odotan sitä tunnetta, kun väitöksen jälkeen astun ulos salista, ja saan viettää ihanan illan minulle tärkeimpien ihmisten seurassa. 

Anni