perjantai 10. toukokuuta 2013

Oxfordin näätäeläinkonferenssi

Hei!

Osallistuin maaliskuussa Oxfordissa pidettyyn näätäeläinkonferenssiin (sis. näätäeläimet, haisunäädät, puolikarhut ja kultapandat). Järjestävinä tahoina olivat Oxfordin yliopiston alaisuudessa toimiva WildCRU (Wildlife Conservation Research Unit), IUCN Otter Specialist Group sekä Small Carnivore Specialist Group. Konferenssi alkoi drinkki-tilaisuudella maanantai-iltana, ja tiistaista torstaihin saimme nauttia kiinnostavista esityksistä. Puheiden ja postereiden lisäksi ohjelmaan kuului iltaluentoja, pubikierrosta sekä gaalaillallinen.

Majapaikkani Oxfordissa: Lady Margaret Hall

Tämä oli ensimmäinen kertani Iso-Britanniasta ja täytyy kyllä todeta, että maasta jäi oikein mukava käsitys tämän reissun perusteella. Matkustaminen sujui vaivattomasti, ja lyhyt lento Helsingistä Lontooseen tuntui ihanan joutuisalta viimekertaiseen Kanadan reissuun verrattuna. Lontoosta matkasin Oxfordiin bussilla. Ihmiset kaikkialla olivat todella ystävällisiä ja avuliaita. Säät olivat vielä aika koleat, sillä myös Iso-Britanniassa on ollut tavallista kylmempi ja myöhäisempi kevät. Oxfordissa parasta olivat vanhat rakennukset, joista oikein huikui pitkä historia ja omaleimaisuus. Valitettavasti minulla ei ollut kauheasti aikaa kierrellä kaupunkia, sillä konferenssi-esitykset olivat niin kiinnostavia, että halusin kuunnella ne kaikki. Lontoossakin ehdin tehdä vain pikavisiitin sinne kaikkein pyhimpään, eli Natural History Museumiin. 

University Parks, Oxford

Konferenssissa pidin 20 minuutin suullisen esityksen ahman habitaatinvalinta -artikkelistani, josta olen kertonut täällä blogissakin. Onneksi esitykseni oli jo ekan päivän iltapäiväosuudessa, joten minun ei tarvinnut jännittää kauaa :) Itse esitys meni mielestäni ihan hyvin, mutta kysymyksiin, tai siihen yhteen ainoaan, olisin voinut vastata paremminkin. No, tiedänpä ainakin, että tilastoasiat ovat edelleen se mun heikoin lenkki, ja yritän muistaa tämän valmistautuessani joskus tulevaisuudessa omaan väitöstilaisuuteeni :)


Yliopiston kampuskatu oli täynnä mitä hienompia rakennuksia...

... mutta eläinekologithan tunnetusti viihtyvät ulkona, joten eläintieteen laitoksen ulkoasuun ei ole kauheasti panostettu. Kontrasti oli aika suuri muiden laitoksien rakennuksiin verrattuna :)

Voisin nostaa tässä esiin muutamia mieleenjääneitä esityksiä. Ensinnäkin, oli ilo tavata livenä David MacDonald ja vaihtaa pari sanaa hänen kanssaan ahmoista. Herran nimi on tuttu monista artikkeleista, mutta tarkkaa käsitystä minulla ei ollut hänen tutkijaprofiilistaan. MacDonald on WildCRU:n perustaja ja puheenjohtaja, professori Oxfordin yliopistossa, useita kirjoja ja yli 300 tutkimusartikkelia julkaissut todella mukava ja lämminhenkinen skotti. Hänen tavoitteenaan on ollut "to undertake original research on aspects of fundamental biology relevant to solving practical problems of wildlife conservation", ja tutkimustyötä hän on tehnyt mm. mäyrien, minkkien, leijonien ja etiopiansusien parissa.

David MacDonald. Kuva täältä.

Toinen artikkeleista tuttu nimi oli Rosie Woodroffe, joka piti konferenssissa iltaesityksen. Hän on minulle tuttu nimi joistakin suurpetojen suojelubiologiaan liitttyvistä julkaisuista. Rosie on ollut aktiivisesti mukana tutkimassa mäyrä-tuberkuloosi-karja -konfliktia Iso-Britanniassa. Lyhykäisyydessään homma on mennyt näin: mäyrät ovat tartuttaneet tubia karjaan, jonka takia aloitettiin massiiviset mäyrien poistot (ampumiset) alueelta. Pian kuitenkin huomattiin, että ampumisten seurauksena karja infektoituu entistä enemmän. Syynä saattaa olla esimerkiksi se, että pyynnin takia mäyräyhteisöt hajoavat, eläimet liikkuvat enemmän ja tartuttavat helpommin karjaa. Maanviljelijät ja poliitikot eivät kuitenkaan ole kuunnelleet tässä tutkijoita, vaan ampumisia on jatkettu... Aihe oli kiinnostava, koska siinä linkittyi yhteen niin biologia, lajien suojelu kuin politiikkakin.

Muita mieleenjääneitä esityksiä (otsikot vapaasti suomennettuina):
- Andrew Kitchener: Miksi näätäeläimiä on niin paljon?
- Carolyn King: Pienet näätäeläimet Uudessa-Seelannissa & invaasioekologia
- Roger Powell: Haasteet tutkia pikkupetoja, jotka piiloutuvat, uivat, kiipeävät, haisevat ja monilla muilla tavoilla tekevät itsestään vaikean tai epämiellyttävän (pointsit esityksen nimestä :D)
- Andrzej Zalewski: Näädän ja soopelin erilaiset adaptaatiot
- Tom Serfass: Voivatko saukot ja kalastajat jakaa saman joen?
- Kaikki esitykset, jotka koskivat itselleni vieraita lajeja, kuten kultapandaa, jättiläissaukkoa, täpläskunkkia, olingoa, kinkajua, mustajalkahilleriä...

Kultapanda. Kuva täältä.

Esitykseni jälkeen useat ihmiset tulivat juttelemaan ja kyselemään tarkemmin tutkimuksestani. Ahma oli selvästi monelle hyvin eksoottinen laji. Lähes kaikki totesivat, että Suomen riistakolmiolaskenta (jonka aineistoa olen käyttänyt habitaatinvalinta-työssäni) on mahtava tapa kerätä pitkää aikasarjaa eläinten runsauksista ja levinneisyyksistä. Ja niinhän se on. Suomi on lähes ainoita maailman maita, jossa käytetään riistakolmiolaskennan tapaista, laajaa ja koko maan vuosittain kattavaa menetelmää lajien runsaudenseurannassa. Olkaamme siitä ylpeitä! Tällä hetkellä riistakolmiolaskennat ovat lähes täysin metsästäjien vastuulla, mutta mielestäni myös esim. biologit voisivat jatkossa osallistua siihen enemmän -monet meistä kuitenkin hyödyntävät tuota aineistoa.

Kinkaju. Kuva täältä.

Tämä oli ehdottomasti esityksien perusteella kiinnostavin konferenssi, johon olen osallistunut. Lukuisia kertoja konferenssin aikana minut valtasi vahva tunne siitä, että A) luonto on täynnä upeita ilmiöitä B) biologit pystyvät tekemään uskomattoman mielenkiintoista työtä ja C) olen onnekas saadessani olla osa tällaista yhteisöä. Vaikka en tarkalleen tiedä vieläkään, mitä haluan tehdä tulevaisuudessa, tulin entistä varmemmaksi siitä, että biologia on se mun juttu.

Ensi kerralla voisin kertoa siitä, millainen prosessi on edessä siinä vaiheessa, kun paketti alkaa olla kasassa, ja tekstit pitäisi saada esitarkastajille. Itse olen nimittäin nyt juuri siinä vaiheessa: esitarkastajat ja vastaväittäjä on valittu, ja paperini ovat matkalla tohtorikoulutustoimikuntaan.

Palataan.

Anni

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa tosi jännältä konferenssilta! Tuollaiset kokoontumiset sitoo sinunkin lukemattomat yksinäiset työtuntisi osaksi maailmanlaajuista ahertajien verkkoa. Kuvittelisin, että palkitsevaa oli. :)

    Sinä ilmeisesti satuit Englantiin juuri maaliskuun takatalven aikaan, jota meille siellä kirottiin. Kevät oli kolmisen viikkoa myöhässä, ja kyllähän maaliskuulla tienvarsien pitöisi olla keltaisenaan narsisseja eikä suinkaan lumen peitossa.

    VastaaPoista
  2. Joo, oli kyllä palkitsevaa. Sitä aina välillä unohtaa ympäröivän maailman, kun paiskii töitä täällä omassa pienessä kuplassaan :) Ja sitä mahtavampi onkin sitten se tunne, kun tajuaa, mitä kaikkia mahdollisuuksia maailma tarjoaakaan tutkijalle.

    VastaaPoista