perjantai 24. toukokuuta 2013

Lehtijuttu!

Hei vaan!

Tieteen Kananpojat-blogi on "poikinut" lehtijutun! Meihin otti yhteyttä Kalevan toimittaja, joka tahtoi tehdä jutun väitöskirjan tekijän ja ohjaajan suhteesta Sunnuntai-liitteen Suhteellista-palstalle. Haastateltavaksi valikoiduin minä ohjaajani Kyöstin kanssa. Juttu löytyy viime sunnuntain 19.5.2013 Sunnuntai-liitteestä otsikolla Torakan silmien lumoissa. Valitettavasti en voi linkittää juttuun, sillä se taitaa olla olemassa vain paperilehdessä.

Minun aikani on kulunut artikkelin parissa. Olen tuottanut aika paljon tekstiä ja lukenut sitäkin enemmän lähdemateriaalia. Lukeminen ja asioiden käsittely mielessä sujuu nyt paremmin kuin oikeasti vuosiin. Ällistyttävä tunne. En tiedä, olenko vielä lähelläkään sitä flow-tilaa, jolla jotkut artikkelin kirjoitusta kuvaavat, mutta ainakin tämä etenee! Lisäksi laadin oikein suurieleisesti laajan esseekysymyksen neurotieteen kurssin tenttiin, ja tänään olen saanut nauttia sen tarkastamisesta. Aikaa vierähti! Lisäksi kävin tänään kuuntelemassa väitöksen aiheella Suomen susipopulaation entinen ja nykyinen geneettinen rakenne ja monimuotoisuus. Ainakin Yle näyttää jo uutisoineen väitöksestä. En nyt kommentoi asiaa enempää, jos vaikka Anni tahtoo kirjoittaa siitä painavan sanansa.

Kuten viime kerralla lupailin, pistän tähän loppuun valokuvina muutaman löyhästi luonnontieteellisen kohokohdan taannoiselta Britannian-reissultani.

 Ensin hieman geologiaa: Giant's Causeway. Täällä olin halunnut käydä vuosien ajan!



Sitten biolgiaa:
Entinen laukkahevonen, nykyinen siitorori Bahamian Bounty Newmarketin kansallisesta siittolasta. Vierestä nähtynä heppa oli aivan järkyttävä lihaskimppu.

Erilaiset narsissit ovat Britanniassa sama kuin voikukat täälläpäin: varma kesän merkki.
Pieni harmaa paskiainen.
Paleontologiaa:

Vanhojen ystävien jälleennäkeminen. Opiskellessani Manchesterissa minulla oli tapana huonoina päivinä mennä Manchester Museumin fossiilisaliin ja istuksia hetki Stania katsellen. Sillä sai ajatukset raiteilleen. Fossiilisali oli onneksi entisellään, sillä eläinmuseon puoli ja Egyptiosasto oli pilattu täysin! Täytettyjen eläinten tilalla oli mm. dodopehmoleluja ja tekohampaita ja muumiot oli viety pois näkyviltä lukuunottamatta yhtä, josta näkyivät peiton alta vain kasvot ja jalkaterät.






















 Biokemiaa (he-he):

Tutustuminen Greene Kingin panimolle.
Ja olut-aasinsillan kautta lopuksi genetiikkaa:

The Eagle -pubi Cambridgen yliopistolla. Täällä Watson ja Crick ensimmäistä kertaa julistivat keksineensä DNA:n kaksoisjuosterakenteen vuonna 1953. Pubissa tarjottiin alea nimeltä Eagle's DNA. Pikku biologi oli ihan täpinöissään. Kävimme myös ihastelemassa vanhan Cavendish-labran porttia. Pyhiinvaellus-meininkiä! Kaiken tämän jälkeen iltapäivällä rentouduimme sauvomalla Cam-joella.
No, tämä oli nyt tällainen kevennys. Järkevämpää asiaa taas ensi kerralla.

1 kommentti: