perjantai 18. tammikuuta 2013

Synthesis

Moi!

Tammikuu on puolessa välissä, ja joululoman jälkeinen arkeenpaluu on sujunut suhteellisen hyvin. Koska en voi tehdä kässäririntamalla tällä hetkellä oikeastaan mitään, olen jatkanut väitöskirjan yhteenveto-osan kirjoittamista. Yhteenvetohan tulee väitöskirjan alkuun, ennen artikkeleita, ja sen ohjeellinen pituus on noin 40-50 sivua. Yhteenvedon avulla mitataan omaa tieteellistä kypsyyttä ja osaamista, ja yhteenvedossa siis kootaan yhteen kaikki osatutkimukset.

Hetkellisesti minulle tuli jotenkin juhlallinen olo, kun avasin ensimmäisen kerran yliopiston virallisen yhteenveto-templaatin (mallipohjan), johon yhteenveto tulee kirjoittaa. Juhlallisuus kyllä karisi varsin nopeasti, kun kohtasin ensimmäiset tekniset ongelmat :D Jostain syystä templaatin asetukset muuttuivat yhtäkkiä itsestään (käytän sanaa "itsestään" tietokoneisiin liittyvissä asioissa aina silloinkin, kun tiedän vian olevan minussa). No, korjailin asetuksia ja ainakin pääfontin pitäisi nyt olla oikein. Mikäli kuitenkin väitöksessäni huomaatte, että väitöskirjassani on kirjoitettu vaikkapa kiitokset fontilla comic sans, asia saattaa liittyä juuri tähän työvaiheeseen.


Tein itselleni aikataulun tuota yhteenvedon kirjoittamista varten, ja se ehkä jotenkin auttoi hahmottamaan, ettei kyseessä ole kuitenkaan mikään ihan mahdoton homma. Myönnettäköön, että aikataulua on kyllä jo rikottu pari kertaa, mutta syyt ovat olleet ehdottoman hyviä ("Koira näyttää tylsistyneeltä, lähdenpä kolmen tunnin metsälenkille sen kanssa", "Yle Areenaan on näköjään tullut ennakkojaksoja Ypäjä-sarjasta, katsonpa ne kaikki", ja toki se perinteinen: "Asunto näyttää kovin epäsiistiltä, taidanpa aloittaa kunnon suursiivouksen"). Kaikesta huolimatta olen ihan tyytyväinen: olen kirjoittanut ekat versiot (jotka siis kaipaavat vielä suurta korjailua) työn tarkoituksista, menetelmistä ja tuloksista. Viimeiseksi jätän (minulle) vaikeimmat osat eli johdannon ja pohdinnan.


Kirjoittaessani minulla on suuri tarve päästä nopeasti eroon tyhjän paperin ongelmasta, joten kirjoitan aluksi vähän miten sattuu: fiksu lause siellä, puuta heinää -lause tuolla. Olen kuitenkin havainnut tämän minulle sopivaksi taktiikaksi. Työpäivän jälkeen tekstiä katsellessa (ei liian tarkkaan) tulee ihan tyytyväinen olo, kun on saanut jotain aikaiseksi, ja se taas motivoi seuraavanakin päivänä kirjoittamiseen. Kakkoskierroksella sitten keksin niiden puuta heinää -lauseiden tilalle jotain fiksua sanottavaa.

Välillä tässä kyllä miettii, olenko riittävän kypsä ja riittävän perillä aiheestani, että kykenen tuottamaan (tieteellisesti riittävän) korkeatasoisen väitöskirjan yhteenvedon. Vieläkin välillä tuntuu vaikealta viedä pohdintaa syvemmälle tasosta, johon päätyi artikkeleissa. Vieläkin välillä tuntuu vaikealta kirjoittaa englanninkielistä tieteellistä tekstiä. Vieläkin välillä tuntuu haastavalta sitoa laajoja osa-alueita yhdeksi kokonaisuudeksi. Mutta yksi asia, jossa olen huomannut kehittyneeni, on artikkelien lukeminen, niiden ymmärtäminen ja niistä olennaisen tiedon poimiminen. Sekin on jo jotain! :)


Anni


Sarjikset: http://www.phdcomics.com
               http://imaginaryanomaly.wordpress.com

perjantai 11. tammikuuta 2013

Väikkärin pimeä puoli

Hyvää alkanutta vuotta kaikille lukijoille!

Jos selailee läpi menneen syksyn blogimerkintöjäni, ei voi olla panematta merkille, että en ole kirjoittanut juuri mistään omaan tutkimukseeni liittyvästä. ”Jotenkin homman laajempi juoni on tällä hetkellä hieman hakusessa”, kirjoitin elokuun 31. päivä. No, se oli pahasti hakusessa koko syksyn. 

Olen tottunut pitämään itseäni oma-aloitteisena ja aikaansaavana työntekijänä: teinhän gradunkin aikanaan etäohjauksessa omin päin. Kesän aikana ja syksyn koittaessa huomasin kuitenkin, että en millään saanut ”itseäni niskasta kiinni”. Minun olisi pitänyt kirjoittaa ensimmäinen artikkelini valmiiksi syksyn aikana, mutta en pystynyt hahmottamaan työtäni kokonaisuutena tai suunnittelemaan omaa työskentelyäni nykyhetkeä pitemmällä aikajänteellä. Mikään ajatustyötä vaativa ei onnistunut, ja tehokkaasti pystyin tekemään vain hyvin mekaanisia asioita, kuten pyörittelemään analyysejä. Ajattelin ja murehdin tulevia määräaikoja, tutkimukseeni (ja minuun) kohdistuvia odotuksia, väitöskirjan valmistumista… Keskittymisen sijaan ahdistuin helposti, ja oloani helpottaakseni keksin jotain muuta puuhailtavaa kuin oma tutkimukseni. Kaiken kaikkiaan työtehoni on ollut viimeisen puolen vuoden ajan minimissään. Yritin puhua asiasta ohjaajalleni, mutta hän ei ymmärtänyt ongelmaani. ”Sinullahan on ihan hyvin dataa! Kyllä tästä artikkeli tai kaksi saadaan!” oli vastaus. 

Kuva on pöllitty osoitteesta 9gag.com.
Tiesin jonkin olevan vialla, kun tieteellisten puheiden kuunteleminen alkoi ahdistaa. Normaalisti toisten tutkimuksesta kuuleminen inspiroi minua, ja on suorastaan nautittava kokemus hyvä puhujan ollessa kyseessä. Kävin urheasti Kaamos symposiumissa kuuntelemassa kavereiden esityksiä, mutta siitä tuli niin ahdistunut ja tuskainen olo, etten saattanut olla siellä yhtään pitempää kuin oli ”pakko”. Hädissäni avauduin eräälle ystävälle, joka suositteli minulle työterveyspsykologin apua. 

Kävin joulukuun alkupuolella työterveyslääkärillä ja sain lyhyen keskustelun jälkeen lähetteen työterveyspsykologille. Sinnekin sain ajan varattua ihan muutaman päivän sisään. Keskustelun päätteeksi psykologi teetti minulla muutamia mielikuvaharjoitteita ja opetti minulle pari rentoutumistekniikkaa, joita edelleen harjoittelen. 

Kävin vastaanotolla kaksi kertaa ennen joululomaa ja pari kertaa nyt uuden vuoden puolella. Mitään ”diagnoosia” psykologi ei tehnyt, mutta viimeisimmän tapaamisemme päätteeksi hän suositteli minulle paria depression hallintaan ja ennaltaehkäisyyn tarkoitettua (itsehoito-) kirjaa. Viimeinen tapaaminen on sovittu helmikuulle. Sitten katsotaan, onko työskentelyni parantunut näiden tekniikoiden avulla. 

Varovaisesti arvioiden jotain positiivista onkin tapahtunut, sillä olen pystynyt kirjoittamaan materiaalit ja menetelmät -osiota ja johdantoa tulevaan artikkeliini. On upea tunne pystyä keskittymään siihen, mitä on tekemässä! Työtehoni ei vielä ole niin hyvä kuin sen tahtoisin olevan, mutta enää en joudu lopettamaan aloittamaani tehtävää kesken ahdistuksen takia. Sain myös psykologin apua minulle suositelleelta ystävältä vinkkejä ajankäytön suunnitteluun ja -hallintaan, ja yritän niiden avulla pikkuhiljaa päästä takaisin suunnitelmalliseen etenemiseen. 

Asia on nyt siis niin, että olen menettänyt puoli vuotta tehokasta työaikaa. Väikkärin seurantaryhmän tapaaminen lähenee taas, enkä oikein tiedä, miten tämän pystyy heille raportissa selittämään. Mutta ehkä minun ei kannata murehtia sitä nyt, vaan keskittyä työselostuksen tarkistamiseen. Yritän joka päivä saada edes jonkin pienen mielekkään kokonaisuuden tehtyä, niin päivästä jää positiivinen mieli. 

Sitä aurinkoa odotellessa,