perjantai 21. joulukuuta 2012

Hirrrrrmuisen hyvää joulua!

Kohta alkaa joululoma! Vielä viimeinen, mukamas tehokas työpäivä. Koristelin jo toimiston tietokoneet Kaamos-symposiumia varten hankituilla kimaltelevilla kuusenkoristeilla (jotka itse asiassa unohdin laittaa esille itse symposiumiin).

Siitäpä oiva aasinsilta Kaamokseen (joka oli siis viime viikolla). Minun puheeni meni ihan hyvin, en jännittänyt juurikaan, ja pysyin aikataulussa. Aika pahoja kysymyksiä tuli esityksen jälkeen. Tai no, olisi niihin pitänyt osata vastata, mutta menin vähän lukkoon. Ainoa mihin osasin vastata mielestäni tarpeeksi hyvin oli suosirrien genetiikkaan liittyvä kysymys "Voiko geneettisesti erottaa meidän suosirrin schinzii-alalajin ja hieman pohjoisemman alpina-alalajin?" Vastaus on että ei, ainakaan tällä hetkellä tiedossa olevien geneettisten markkerien perusteella. Siihen sepostin kaikennäköistä, mielestäni ihan perusteellisesti. Yksi kysymys koski lajin suojelutoimia, ja siihen en harmikseni osannut sanoa mitään. Aika harmittava ajatuskatkos. Tietenkin esityksen jälkeen tuli muutama asia mieleen joita olisi voinut pohtia, mutta siinä tilanteessa en saanut sanaa suustani. Onneksi näistä oppii, ja hyvä että kysyvät vaikeitakin asioita, niin tulee mietittyä sellaista mitä ei välttämättä muuten tulisi ajateltua.

Viimeiset kaksi päivää on mennyt työkaverin kirjoittaman artikkelin muokkauksessa. Hän oli yllätyksekseni lisännyt minut siihen toiseksi kirjottajaksi! Mahtavaa! Artikkeli koski suosirrien uudelleenpesintää ensimmäisen pesän tuhoutumisen jälkeen, ja kuinka se, joutuiko ensimmäinen pesä saalistetuksi vai tuhoutuiko se jostain muusta syystä (veikö sen esimerkiksi tulva tai joutuiko se lehmän tallaamaksi) vaikutti uudelleenpesinnän todennäköisyyteen. 

Tässä nopeasti artikkelin pääoletukset: 

Pitkäikäisillä lajeilla, kuten suosirrillä, on luonnollisesti mahdollisuus tuottaa poikasia monena vuonna. Tällöin, jos pesän vie peto, lintu ajattelee ettei enää välttämättä kannata tehdä toista pesää samana vuonna (uudelleenpesintään menee paljon aikaa ja energiaa, varsinkin kun kesä on täällä lyhyt, joten miksi vaivautua kun peto todennäköisesti vie senkin). Lähdetään pois ja yritetään ensi vuonna uudestaan. Jos taas tulva tuhoaa pesän, on mahdollisuus että toista tulvaa ei tulekaan (tulva, tai säähän liittyvät tapahtumat, tai lehmän sorkan osuminen juuri pesän päälle, ovat melko satunnaisia), jolloin uudelleenpesintä on todennäköisempää. Ehkä kannattaisi vielä yrittää. Lyhytikäisemmillä lajeilla puolestaan kannattaa pesiä uudestaan vaikka mikä tuhoaisi ensimmäisen pesän, koska pesimäkausia ei välttämättä ole kuin muutama ja jos ei laita kaikkea likoon tässä ja nyt, elinikäinen poikastuotto voi jäädä huonoksi. Kerron sitten tuloksista tarkemmin, kun artikkeli julkaistaan (mihin kyllä valitettavasti voi olla aika pitkä aika).

En siis ollut mukana itse analyysien tekemisessä, tulihan koko paperi minulle aika lailla yllätyksenä, mutta kirjoitusprosessiin sain sanoa oman mielipiteeni ja korjausehdotukseni. Todella mielenkiintoista. Taas opin paljon uutta tutkimuslajistani!

Palataan asiaan ensi vuonna! Anna jatkaa sitten joululoman jälkeen.

Nelli

P.S. Täytyypä tänne loppuun laittaa yksi kesäinen valokuva, joka muistuttaa heinäkuun lämmöstä ja tuo edes hieman valoa pimeyteen (toisaalta huominenkin tuo valoa, onhan päivä jo monta sekuntia pidempi kuin tänään). Upposin Hailuodon pohjoisrannalla, joskus heinäkuun alussa, nätisti polvia myöten juoksuhiekkaan. Kaikkea sitä joutuu kokemaan maastohommissa. Kamera täytyi tietenkin ottaa esille ennen kuin sain apua.

 

perjantai 14. joulukuuta 2012

Suomalaisen ahman ravintotutkimusta

Hei!


Tutkimustuloksien julkaiseminen tieteellisissä artikkeleissa on keskeinen osa väitöskirjatyötä. Itse väitöskirjahan koostuu yleensä 3-5 artikkelista, joista tosin kaikkien ei tarvitse olla julkaistuja väitökseen mennessä. Omaan väitöskirjaani on tulossa todennäköisesti neljä osatyötä. Näistä kaksi on julkaistu, yksi korjailuvaiheessa (major revision) ja yhden käsikirjoitusta vasta aloitellaan. Tässä postauksessa ajattelin kirjoitella tiivistetysti kahdesta jo julkaistusta osatyöstäni, jotka molemmat liittyvät ahman ravintoon. Tulokset kerron hyvin yksinkertaistetusti ja jätän esim. kaikki GLMM-jorinat pois. Kaikki kirjoituksen kuvat ovat itse ottamiani, mutta osa valitettavan huonolaatuisia, koska kamera ja talviset kuvausolosuhteet ovat usein mitä ovat (ahman perässä kulkiessa). Kuvat suurentuvat klikkaamalla.

Ahma oli kätkenyt joutsenen munan maahan kaivamaansa kuoppaan, ja palannut talvipakkasella kätkölleen. Jäljelle oli jäänyt enää muutama kuorenpala. Marttisenjärvi, Vieremä.


1. Lisääntyvien ahmanaaraiden ravinto kahdella eri tutkimusalueella Suomessa
Koskela, A., Kojola, I., Aspi, J. & Hyvärinen, M. 2012: The diet of breeding female wolverines (Gulo gulo) in two areas of Finland

Menetelmät. Osatyössä tutkittiin ahmanaaraiden ruokavaliota niiden pesäpoikasaikana (helmikuu-huhtikuu) ulosteanalyysin avulla. Ulosteet kerättiin kahdelta eri tutkimusalueelta: Pohjois-Suomesta Inarin alueelta kuudelta pesältä (253 ulostetta) sekä Itä-Suomesta Sotkamon ja Nurmeksen alueelta neljältä pesältä (yht. 168 ulostetta) vuosina 2004-2006. Itse en ole ollut näitä ulosteita keräämässä, koska olin tuolloin vielä perusopiskelija. Ulosteet kerättiin pesiltä kevään aikana ahmojen lähdettyä pesiltä.

Tyypillinen merkkauskohta. Ahma saattaa kiertää ja hangata itseään pientä kuusentaimea vasten, jolloin lumi tamppautuu taimen ympäriltä. Usein tällaisissa kohdissa voi ihmisnenäkin haiskaa "näätäeläimen hajun". Solansuo, Sotkamo.
Tulokset. Pohjois-Suomen alueella ahmojen tärkeimmät ravintokohteet olivat poro (66 %), metsäjänis (16 %), kanalinnut (7 %), pikkunisäkkäät (6 %) ja hirvi (4 %). Itä-Suomen alueella tulokset odotetusti poikkesivat Pohjois-Suomen alueen ahmojen ruokavaliosta. Itä-Suomen ahmojen tärkeimmät ravintokohteet olivat hirvi (55 %), haaskakuvauspaikoilta saatu sika (13 %), metsäjänis (12 %), kanalinnut (11 %), sekä pienet määrät majavia, supikoiria, näätiä ja pikkunisäkkäitä.

Kevättalvella hanki kantaa toisinaan ahmaa, ja tällaisissa tilanteissa syvälle uppoavat hirvieläimet saattavat olla ahmalle helppokin saalis. Loukkukorpi, Sotkamo.

Ahma siis opportunistisesti käyttää sitä ravintokohdetta, joka alueella on eniten/energiatehokkaasti saatavilla. Poronhoitoalueella ahma saalistaa itse enemmän (poro), Itä-Suomessa taas ahma näyttäisi olevan enemmän haaskansyöjä (hirvi, sika). Poronhoitoalueen ulkopuolella ahma on todennäköisesti riippuvaisempi haaskan tarjoajista, kuten susista (hirvenhaaskat) ja ihmisistä (kuvaushaaskat, metsästysjätteet). Toisaalta ahma kykenee myös saalistamaan pientä riistaa, kuten jäniksiä ja metsäkanalintuja. Metsäpeuran karvoja ei näitä ulosteista löytynyt, mutta todennäköisesti nekin kuuluvat (ainakin haaskan muodossa) toisinaan ahman ruokavalioon erityisesti Kuhmon alueella.

Ahma ei pelkää heikkoja jäitä, mutta tutkija jätti ylittämättä Kusianjoen Sotkamossa.
Tutkimme myös ns. ravinnon laajutta/ravintokohteiden monipuolista käyttöä (Smith’s measure of niche breadth). Oletimme, että ahma käyttäisi monipuolisemmin ravintokohteita Itä-Suomen alueella, koska siellä ei ehkä ole niin selvää yksittäistä ravintokohdetta, kuin Pohjois-Suomessa (poro). Ravinnon laajuusindeksi olikin suurempi Itä-Suomen alueella, mutta koska luottamusrajat menivät aika pahasti päällekkäin, ei eroa voi pitää tilastollisesti merkitsevänä.

Ahma pääsee hyppelemään pitkiäkin loikkia, kun hanki ei juuri upota. Romukangas, Kuhmo.
Johtopäätökset. Hirvieläimillä (Itä-Suomessa hirvi, Pohjois-Suomessa poro) on merkittävä rooli lisääntyvien ahmanaaraiden ruokavaliossa. Alueilla, joilla keskikokoisten hirvieläimien (esim. poro, metsäpeura) tiheydet ovat pieniä, muiden suurpetojen ja ihmisten tarjoamat haaskat muodostavat merkittävän ravintokohteen ahmoille.   

Mätäs, jonka päällä ahma oli syönyt käpytikan. Ontojoki, Sotkamo.
2. Lisääntymisstatuksen vaikutus ahmojen ruokavalioon
Koskela, A., Kojola, I., Aspi, J. & Hyvärinen, M. 2012: Effect of reproductive status on the diet composition of wolverines (Gulo gulo) in boreal forests of eastern Finland.

Menetelmät. Tässä osatyössä tutkittiin Itä-Suomessa elävien ahmojen ruokavaliota vertailemalla lisääntyvien naaraiden ravinnonkäyttöä urosahmojen ja ei-lisääntyvien naaraiden ruokavalioon, menetelmänä jälleen ulosteanalyysit. Lisääntyvien naaraiden ulosteet kerättiin neljältä pesältä (yht. 168 ulostetta), uroksien ja ei-lisääntyvien naaraiden ulosteet (yht. 64) kerättiin seuraamalla ahmojen jälkiä. Kaikki ulosteet olivat talviulosteita.

Tällainenkin mielenkiintoisen näköinen juttu löytyi ahman jäljiltä: palanen hirven ruuansulatuselimistön sisäpintaa.

Tulokset. Lisääntyvien naaraiden ruokavalio näytti tällaiselta: hirvi (55 %), haaskakuvauspaikoilta saatu sika (13 %), metsäjänis (12 %), kanalinnut (11 %). Uroksilla ja ei-lisääntyvillä naarailla taas tilanne oli tämä: metsäjänis (52 %), hirvi (22 %), kanalinnut (15 %), metsäpeura (3 %). 

Ahman jäljiltä löytynyt pala hirven selkärankaa.

Myös tämä tutkimus osoittaa, että haaskat ovat Itä-Suomessa merkittäviä lisääntyville naaraille, muodostavathan hirvi ja sika yhteensä lähes 70 % niiden ruokavaliosta. Tälle voi olla monta selitystä: lisääntyvien naaraiden pienempi elinalue, emovelvollisuudet ja niistä aiheutuva energiavaje. Urokset ovat liikkuvampi ja toki usein hiukan kookkaampiakin, joten ehkä ne saavat useimmiten saalistettua itse esim. jäniksen tai kanalinnun.

Ahma on saanut napattua metsäjäniksen kiepistä, joka näkyy kuvassa kuoppana. Tyypillisesti ahma jättää jäniksestä syömättä ainakin käpälät (terävät, pitkät kynnet), sekä toisinaan osan ruuansulatuselimistöstä.

Johtopäätökset. Alueilla, joilla keskikokoisten hirvieläimien tiheydet ovat pieniä, muiden suurpetojen ja ihmisten tarjoamat haaskat muodostavat merkittävän ravintokohteen ahmoille. Susikannassa tapahtuvat muutokset saattavat aiheuttaa muutoksia myös Itä-Suomen ahmakantaan muuttuvan haaskatilanteen kautta. 

Ahman ja hänen tutkijansa jäljet vierekkäin. Ontojoki, Sotkamo.

Lopuksi pieni toivotus allaolevan kuvan muodossa:




perjantai 7. joulukuuta 2012

Tieteen etiikan kurssi

Kirrrpeätä pakkasperjantaita, hyvät lukijat!

Kuten edellisesen tekstini lopuksi lupasin, kerron tänään UniOGS:n eli Oulun yliopiston tohtorikoulun tarjoamasta kurssista Tieteen etiikka. Kurssi on kahden opintopisteen laajuinen luentokurssi. Eräs kollegani tiivisti kurssin sisällön sanomalla: "Siellä opin hirveän määrän sellaisia huijaustapoja, mitä en ollut koskaan tullut edes ajatelleksi". Kurssilla käydään todellakin läpi erilaisia (surullisen-)kuuluisia tieteellisiä huijaustapauksia. Tarkoitus lienee ohjata aloittelevia tutkijoita kaidalle polulle, vaikka laveampi voi hetken aikaa olla helpompi kulkea. Tällä tarkoitan esim. tilannetta, jossa olemassa olevia tuloksia "parannellaan" (tai röyhkeästi jopa keksitään omasta päästä koko datasetti) jotta ne menisivät läpi parempaan lehteen, ja sitten näiden "huippuartikkeleiden" avulla haetaan parempaa rahoitusta. Näi siis ei saa tehdä, soo soo!

Itse luennoista sitten hieman. Perusluentoja oli neljä kertaa neljän tunnin sessio, minkä lisäksi piti osallistua yhdelle kahden tunnin alakohtaiselle luennolle, joita olivat "Technology & environmental ethics", "Business ethics", "Ethics in the human sciences" ja "Human & animal ethics". Kullakin alakohtaisella luennolla oli puhumassa yksi tai kaksi päivän aiheeseen perehtynyttä tutkijaa.

Perusluennot piti kurssin vastuuopettaja. Neljän tunnin sessiot oliva aika raskaita. Sisältöä oli paljon, ja se yhdistettynä luennoitsijan monotoniseen rallienglantiin sai useammankin kuulijan luomet käymään raskaiksi. Monilla oli kannettavat tietokoneet mukana, eikä niillä suinkaan pyörineet luentomuistiinpanot. Oma luennolla mukana pysymisen metodini on piirtää koko ajan, ellei luento ole niin fiksusti rakennettu, että siellä voisi tehdä mielekkäästi muistiinpanoja. Kun käteni pysyvät liikkeellä kirjoittaessa tai piirtäessä, pystyvät aivot seuraamaan hieman tylsempääkin luentoa.

Koetta kurssissa ei ollut, vaan loppunäytöksi tehtiin pienryhmittäin seminaariesitykset. Valmiita aiheita oli jaossa, ja lisäksi ryhmät saivat ehdottaa omia tutkimusetiikkaan liittyviä aiheita. Minä ja kaksi muuta tutkimusryhmämme jäsentä päätimme pitää esitelmän Valkee Oy:n korvavalon hämäävästä markkinoinnista. Otsikkona meillä oli: "Selling and marketing a medical appliance based on hypotheses and goal-oriented research - case study". Tiivistetysti esitimme todisteita siitä, että kyseessä olevaa tuotetta on kaupiteltu aivan riittämättömin tieteellisin todistein ja tietämättä edes sen vaikutusmekanismeja. Esityksemme sai aikaan yllättävän vilkkaan keskustelun aiheesta, ja lopuksi joku kysyi, mihin valheeseen perustuvasta markkinoinista voi valittaa? Tässä vaiheessa kuitenkin siirryttiin jo seuraavaan esitykseen. Että semmonen kurssi.

No, eipä nyt muuta kuin valoa kaamospäiviin kaikille, tuli se sitten korvan tai silmän kautta!