perjantai 28. syyskuuta 2012

Hyvä posteri

Moi!

Tutkimustulosten raportointi on yksi merkittävä osa tutkijan arkea. Perinteisimmin tämä tapahtuu julkaisemalla käsikirjoitus (artikkeli) jossain tieteellisessä sarjassa. Toisen väylän tutkimustulosten esittelyyn tarjoavat tieteelliset konferenssit, joissa raportoinnin voi suorittaa joko suullisen esityksen tai posteriesityksen kautta. Posteri on siis juliste, jossa hyvin tiivistetysti esitetään tärkeimmät asiat tutkimuksesta. Koska konferensseissa aikaa on vain rajallisesti, harvemmat pääsevät pitämään suullista esitystä. Sen sijaan postereita konferensseihin mahtuu yleensä hyvin. Aihe on minullekin ajankohtainen, sillä olen juuri viimeistelemässä posteriani Kanadassa ensi kuussa pidettävää Wolves and other carnivores -konferenssia varten.

Yksi konferenssien tarkoitus on tutustua muihin tutkijoihin, verkostoitua ja luoda uusia kontakteja. Siksi posteriakin tehdessä pitäisi miettiä, kuinka sillä saa ihmisten mielenkiinnon heräämään. Sanotaan, että posterin pitäisi "myydä itsensä" kymmenessä sekunnissa: tämän ajan ihminen silmäilee posteria ja tekee sen perusteella päätöksen, kiinnostaako aihe ollenkaan. Kannattaa siis panostaa niin otsikkoon, ulkoasuun kuin kuviinkin.

Posterin tekstin pitäisi olla selkeä, jotta sitä voi lukea 1-2 metrin päästä seisaaltaan. Lisäksi kerronnan pitäisi olla tiivistä ja nopeasti luettavaa. Löysin sellaisenkin ohjeen, että jos posterista tehdyn A4-kokoisen tulosteen tekstin pystyy lukeman yhdeltä liuskalta, niin tekstiä ei ole liikaa. Usein näkee postereita, joissa on aivan liikaa tekstiä. Itsekin huomasin, että tuntuu kurjalta jättää moni omasta mielestä tärkeä asia pois posterista. Toisaalta, tutkimuksen esittelijä yleensä seisoo posterinsa luona juuri siksi, että voisi kertoa tarkemmin tutkimuksestaan kiinnostuneille. Joillakin on myös mukana paperiversio artikkelista, jota voi jakaa halukkaille. 

Lueskelin netistä ohjeita hyvän posterin tekoon, ja useissa neuvoissa korostettiin otsikon tärkeyttä. Jossain sanottiin, että olisi hyvä, jos otsikko mahtuisi yhdelle riville. Tämä kyllä toteutuu aika harvassa posterissa, ja omassanikin se on kahdella rivillä ja lisäksi aika tylsä (sama otsikko kuin kässärissäkin). Pitäisi ehkä kehitellä jotain jännempää.

Odotan jo kovasti konferenssia! Eka kerta Kanadassa ja eka kerta kansainvälisessä konferenssissa. Konferenssiin otetaan maksimissaan sata ihmistä, joten mistään kovin massiivisesta tapahtumasta ei ole kyse. Mahdollisesti konferenssissa vallitseekin lämmin ja rento tunnelma, ja muihin tutustuminen on helppoa. Toivotaan! :) Erityisesti odotan maailman ehkäpä kuuluisimman susitutkijan, David Mechin, esitystä. Kerron täällä blogissakin sitten konferenssikuulumisia.

Anni

ps: hyviä posterivinkkejä saa laittaa jakoon!

perjantai 21. syyskuuta 2012

UniOGS:n artikkeliluennolla

Päivää, että pätkähti!

Yliopistomme on viime aikoina yhdenmukaistanut tohtorivaiheen koulustusta. Tätä varten perustettiin Oulun yiopiston tutkijakoulu UniOGS (University of Oulu Graduate School). Yleisesti kuulostaa siltä, että ennen UniOGS:n perustamista väikkärityöskentelyn aloittaneille UniOGS on vain rasite. Tutkintovaatimukset muuttuvat (tosin helpompaan päin), ja entiset selvät sävelet sekoittuvat. Itseäni kirpaisi hetken aikaa se, että vanhojen biofysiikan tutkintovaatimusten mukaan opintopisteitä on väikkäriprojektin aikana kerättävä 60, kun nykyisin vaatimus on "vain" 40 pistettä. Ja minulla oli tuo 60 suunnilleen kasassa jo siinä vaiheessa kun muutos tuli. Mutta tämähän on tietenkin ihan "happy problem".

Jotain konkreettista hyvääkin UniOGS:sta on tullut. Tohtorikoulun järjestämät yleiset kurssit vaikuttavat melko käytännönläheisiltä. Osallistuin viikko sitten Tieteellisen lehtiartikkelin kirjoittaminen -luennolle. Siellä käytiin läpi paljon tuttuja asioita, mutta muutama hyvä uusi vinkkikin luennolta jäi käteen. Kyseisen luennon lisäksi tarjolla on mm. Väitöskirjan kirjoittaminen sekä Kokoelmaväitöskirjan yhteenveto-osan kirjoittaminen -sessiot, joihin voisin osallistua sitten, kun asia on hieman ajankohtaisempi. Hyviä neuvoja ei kai koskaan voi saada liikaa.

Yhdessä kohtaa artikkeliluentoa repesin. Luentodiassa oli listattuna artikkelikäsikirjoituksen viimeistelyssä muistettavia asioita. Yksi oli: "Poista torakat! Arvioija voi etsiä syitä hylätä". Hihittelin vieressäni istuneelle Ullalle, että minun artikkeistani ei paljoa jäljelle jäisi, jos siitä poistaisi torakat. Ehe ehe... Selvennettäköön, että luennoitsija tarkoitti "torakoilla" sekalaisia pikkuvirheitä.

Koittakaahan taas viikko pärjäillä. Tieteen kananpojat päivittyy uudelleen jo ensi perjantaina!

perjantai 14. syyskuuta 2012

Hola!

Hyvää syksyä vain minunkin puolestani!

Voisin tässä hieman kertailla kesän tapahtumia ja havainnollistaa maastotöitä vaihe vaiheelta kuvien avulla, kun niitä kerta otettiin urakalla. :) Kaikista kuvista kuuluu iso kiitos (ja kopiointioikeus) Aija Lehikoiselle.

Kaikki alkaa pesien ja lintujen etsimisellä. Jokainen alueella pesivä lintu etsitään ja niiden värirenkaat luetaan. Jos linnuilla ei ole värirenkaita, ne otetaan kiinni ja rengastetaan. Lintujen kiinni ottaminen tapahtuu pesältä verkon avulla, eli jos lintu ei pesi tai sen pesää ei löydetä (yleensä löydetään), lintua ei saada pyydettyä.

Usein linnuilla on jalassaan pelkkä metallirengas, ns. poikasrengas, mikä tarkoittaa sitä että se on poikasena pyydetty eikä sitä ole sen jälkeen tavattu (tai jos se on tavattu, niin sitä ei ole saatu kiinni). Värirenkaat linnuille laitetaan jalkoihin vasta kun ne tulevat takaisin pesimään (keskimäärin parin, kolmen vuoden päästä). Poikasrenkaassa on yksilöllinen koodi, esimerkiksi KT57178 (KT on renkaan kokokoodi joka sopii suosirrille, ja esimerkiksi lapinsirrille menee RT; numerosarja on puolestaan rengastoimiston mukainen, yksilöllinen sarja - esimerkiksi minä rengastan sarjalla 57001 - 57100).

Koodin voi hyvällä optiikalla ja yhteisvoimin saada luettua vaikka lintua ei saataisikaan pyydettyä, jolloin saadaan tietoon kuka kyseinen yksilö on, mistä se on peräisin ja minkä ikäinen se on. Monta kertaa olemme kaksistaan tai kolmistaan kierrelleet ja kaarrelleet kaukoputkiemme kanssa yhtä lintua, lähestyneet eri suunnista, joskus kauankin. Aina joku näkee numeron sieltä, kirjaimen täältä, ja lopulta koko rengas on saatu luettua.

Tässä haravoimme Velen kanssa maastoa, josta näimme emolinnun lähtevän lentoon. Näin ne pesät löydetään







































Emoa ei pyydetä pesältä kuin todella hyvällä ja lämpimällä säällä, koska munat tai poikaset kylmettyvät kovin helposti. Mitä pidemmällä haudonta on, sitä herkempiä munat ovat kylmälle. Sateisella ilmalla maastoon ei mennä ollenkaan, ettei pesintä häiriinny.

Kun emolintu on saatu kiinni, rengas laitetaan linnun jalkaan pienen metallisen levittimen avulla, ja kolvataan kiinni. Tässä vaiheessa poltan aina näppini. Tänä vuonna meillä oli käytössä uudet, hieman entistä isommat renkaat, jotka melkein loistavat kirkkaine väreineen.






 









































Kun pesä on löytynyt, munat kellutetaan kuoriutumisajankohdan arvioimiseksi. Ensin muna laitetaan varovasti suippo pää edellä kellutusastian pohjalle, josta se kääntyy tiettyyn kulmaan tai nousee pinnalle sen mukaan, kuinka kauan sitä on haudottu. Jos muna on munittu äsken eikä haudontaa ole vielä aloitettu, muna kellahtaa vaakatasoon astian pohjalle, ja arvioitu kuoriutumisajankohta on 21 päivän päästä (plusmiinus päivä). Jos munaa on haudottu kolme päivää, muna pysyy edelleen astian pohjalla, mutta se ei olekaan enää vaakatasossa, vaan on noussut 45 asteen kulmaan. Jos haudontaa on jatkettu viisi päivää, muna nousee entisestään - nyt se on pystyasennossa (jee!), mutta vieläkin siis suippo pää pohjassa kiinni. Kaltevuuskulma siis suurenee mitä pidemmällä haudonta on.

Pystyvaiheen jälkeen muna alkaa nousta pintaa kohti. Kun muna kelluu ja on pinnan tasalla, kuoriutumiseen on aikaa15 päivää. Tämän jälkeen aletaan mittaamaan pinnan yläpuolelle nousevan osan, kalotin läpimittaa. Kun kuorintaan on aikaa kaksi viikkoa, kalotin läpimitta on kolme milliä, ja kun aikaa on viikko, läpimitta on sentin. Mitä pidemmällä haudonta on, sitä epävarmempaa kellutuksen perusteella lasketun kuoritutumispäivän arvioiminen on.

Munankellutus on jännää puuhaa. Tässä kellutan munia Tauvossa (muna taitaa olla lähes pinnan tuntumassa, eli kuoriutuminen ajoittuu 15 päivän päähän kellutushetkestä). Tämä pesä kuitenkin tuhoutui ennen kuoriutumista.


Pesällä ei tarvitse kellutuksen ja emojen pyynnin jälkeen käydä muuta kuin tsekkaamassa onko pesä vielä elossa. Jos pesältä lähtee emo lentoon, voidaan olettaa että pesä toimii. Turhaa pesällä käymistä tulisi välttää, jotta pedot eivät löydä pesiä hajujälkien ja tallautuneen ruohon perusteella. Tämän takia esimerkiksi aikuisten rengastus tapahtuu jossain muualla kuin aivan pesän lähettyvillä. Seuraavan kerran pesälle tarvitsee optimitapauksessa mennä arvioituna kuoriutumispäivänä, tai mahdollisesti hieman ennen. Munista alkaa kuulumaan kuoriutumisen lähestyessä pientä naputusta, ja muniin ilmestyy säröjä ja sittemmin reikiä. Poikaset lähtevät pesästä hyvällä säällä jo muutama tunti kuoriutumisen jälkeen, joten paikalla on hyvä olla ajoissa, jotta kaikki poikaset saadaan kiinni. Muuten ne sinkoilevat pitkillä koivillansa kuka mihinkin, ja ne on todella vaikea löytää.

Loppukaudesta maasto alkaa muistuttaa jo melkoista riisipeltoa - koitapa siinä sirrinpoikasia etsiä (et löydä).

 
















 
Kun poikaset ovat kuoriutuneet, ne rengastetaan ja niiltä otetaan verinäyte jalasta. Verisuoni on jalassa hyvin esillä, joten verinäytteen ottaminen on helppoa. Sitäpaitsi verta tarvitaan vain ihan pieni määrä, muutama kymmenen mikrolitraa, joten poikaselle ei koidu tästä sen kummempia haittoja. Ihan pieni pisto vain, josta veri kerätään kapillaariin.

Ylemmässä kuvassa näkyy hyvin poikasen munahammas, jolla se koputtelee munankuoren rikki. Söpöjä otuksia.


Poikaset myös punnitaan (pakastepussin avulla). Henkilökohtainen sihteeri on hyvä olla mukana.



Välillä täytyy muistaa pitää taukoja.



Aikuisilta linnuilta otetaan myös verinäyte, mutta niiltä se otetaan siivestä. Jutun juoni on sama kuin poikasilla, eli pieni pisto suoneen, ja kapillaari hollille. Otettava verimäärä on aikuisillakin häviävän pieni, alle sata mikrolitraa (eli millin kymmenesosa - tosi vähän siis). Kaikilla ryhmämme jäsenillä on verinäytteiden ottoon virallinen lupa.





Linnuilta mitataan siipi, pyrstö, nokka ja nilkka, ja ne punnitaan. Morfologisia mittoja voidaan käyttää myöhemmin tutkittaessa esimerkiksi korreloiko pariutuvien naaraiden ja koiraiden koko jollain lailla keskenään (vaikkapa valitseeko suuri naaras kumppanikseen pieniä koiraita).


























Sirrit eivät välttämättä arvosta kaikkeen tähän touhotukseen kuluvaa aikaa.































Maastohommissa olen päässyt kokeilemaan kaikenlaista kivaa, kuten ajamaan moottorivenettä, ja tänä kesänä saimme Aijan kanssa meloa kanootilla pienelle Lahtikarin saarelle katsomaan onko siellä sirrejä. Sieltä löytyikin yksi suosirrin pesä, joka kuitenkin oli tuhoutunut kun palasimme myöhemmin paikalle rengastaaksemme poikaset. 



 
Välillä maastosta löytyy kaikenlaista kummaa. Tässä on selvästi lohikäärmeen luuranko.



Nyt minun täytyy lähteä postiin viemään apurahahakemusta, jotta saan tehdä näitä hommia vielä ensi vuonnakin. Ensi kerralla kerron sitten tämän syksyn töistä, kaikkea jännää on jo meneillä. :) Siihen asti heippa! 








tiistai 4. syyskuuta 2012

Kesän kertailua

Heippa kaikki!

Kirjoitan vähän etukäteen, koska olen perjantaina Helsingissä, enkä varmaan silloin ehdi koneelle. Ajattelin vähän kerrata kesän tekemisiäni. Tämän postauksen kuvat ovat maaelukka-kurssilta Oulangalta.

Kässäriasiat ainakin ovat edenneet. Minulla siis oli pitkään kolme kässäriä submitattuna sarjoihin, mutta vastausta niistä ei meinannut kuulua millään. Kesä, varsinkin heinä- ja elokuu, ei ole mitään parasta aikaa odotella vastauksia sarjoista, koska useat editor in chiefit ja reviewerit ovat lomalla silloin ja kässärit pääsevät kasaantumaan. 

Nurmisaarenniemen maisemaa. Kävimme hakemassa sieltä kollegan pitfall-näytteitä.

Viikko sitten tuli sitten vihdoin vastaus koskien ahman habitaatinvalinta -kässäriä: vaativat major revisionin ja antoivat aikaa korjauksiin neljä viikkoa. Tänään tuli vastaus toisesta ravinto-kässäristä: hekin vaativat korjauksia ja aikaa antoivat melkein kuusi viikkoa. Kivaa, ettei tullut ainakaan suoria hylkäyksiä. Korjattavaa on kuitenkin aika paljon ja vähän huolettaakin, ehdinkö (ja ennenkaikkea osaanko) tehdä kaikki korjaukset. Viime päivinä kaikki aika ja voimat ovat menneet muuttoon, joten en ole kunnolla ehtinyt vielä aloittaakaan kässäreiden korjailua. Onhan tässä onneksi vielä aikaa...

Kollega haaveilemassa.

Elokuussa olin Kuusamon Oulangalla opettamassa 10 päivän Maaeläimistön tuntemus ja ekologia -kurssilla . Mun vastuulla oli suuret nisäkkäät sekä jonkin verran pikkunisäkkäiden vakiolinjapyyntejä. Yhtenä mun ryhmien työnä oli Oulangan alueen jäniskannan arviointi papanalaskennan tulosten perusteella. Uutena työnä otimme hirven panakasa(linja)laskennan, ihan hyvin toimi kurssityönä. Lisäksi pidin yhden luennon suurpedoista ja suurpetotutkimuksesta.Opetin myös kallojen ja ulosteiden tunnistamista.

Jäkälämutkan hiekkaa

Maaelukka, kuten muutkin kenttäkurssit, on ihanan rento ja mielenkiintoinen kurssi, näin opettajankin näkökulmasta, ja siellä oli kyllä huippuhauskaa. Naurettiinkin välillä muiden opettajien kanssa, että ei tämä yhtään työltä tunnu :) Vaikka kyllä siinä aika paljon työtäkin oli. Aina kun on ekaa kertaa opettamassa jollain kurssilla pitää kuitenkin kerrata asioita jonkin verran, tutustua menetelmiin ja mahdollisesti valmistella jotain materiaaleja. Oli tosi kiva kertailla asioita ja oppii siellä aina itsekin jotain uutta. Lisäksi mulle tuli nyt kova innostus kehittää omaa lajintuntemustaitoa, erityisesti lintujen ja hyönteisten osalta.

Kotkan pesä

Lisäksi kesään kuului ainakin apurahahakemuksien kirjoittelua, kirjatenttiin lukemista ja posterin tekoa Kanadan konferenssia varten. Pitäisi oikeasti saada hoidettua tuo kirjatentti alta pois. Se on roikkunut jo ihan nolostuttavan pitkään. Taas sen lukeminen keskeytyi, koska luonnollisesti nyt kannattaa keskittyä noiden kässäreiden korjailuihin. Noh, ehkä joskus. Lisäksi pitäisi aloittaa neljännen kässärin kirjoittaminen, siinä alkaisi olla tulokset kasassa. Tekemistä siis riittää, tuntuu ihan perus-syksyltä :)

Kirpsakoita syyspäiviä kaikille!

Anni