keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Petovahingot

Moi!

Koska minulla ei ole tällä kertaa mitään uutta kerrottavaa tutkimushommista, ajattelin pohdiskella aihetta vähän asian vierestä. Eräs tutkimukseni taustalla olevista kysymyksistähän on, voisiko ahmojen esiintymisen painopistettä siirtää etelämmäksi, koska poronhoitoalueella ahman aiheuttamia porovahinkoja ei aina katsota hyvällä. Ahma on viime vuosina aiheuttanut hyvin vähän vahinkoa ihmisille tai kotieläimille poronhoitoalueen ulkopuolella, mutta vähän aikaa sitten juuri täällä Sotkamossa tuli ilmi tapaus, jossa epäiltiin ahman tappaneen viisi lammasta. Ajattelinkin aiheen ajankohtaisuuden vuoksi kirjoittaa tällä kertaa petovahingoista.

Suomessa kotieläinvahinkoja aiheuttaviin petoihin lasketaan karhu, susi, ilves ja ahma. Lisäksi on syytä huomioida myös kettu, koira ja korppi (!), jotka pystyvät tappamaan esimerkiksi vastasyntyneitä karitsoita. Seuraavat tiedot on poimittu mm. Petovahinko-oppaasta ja tilastot vuosilta 2003-2008 (kuvat: www.yle.fi).


Ahma aiheuttaa suurimman osan (51 %) Suomen porovahingoista. Ahman aiheuttamat vahingot ovat keskittyneet maantieteellisesti voimakkaimmin, sillä suurin osa vahingoista tapahtuu Enontekiön ja Inarin alueilla. Poronvasojen kohdalla ahma on sen sijaan syyllinen vain 11 % tapauksista. Kotieläinvahingoista (eli muut kuin porovahingot) ahmalle kirjattiin vain 1 % vahingoista. Porovahingot ajoittuvat pääasiassa talvi- ja kevätkuukausille, jolloin ahmankin ravinnontarve on usein lisääntymisen takia suurimmillaan. Saalistaessaan ahma hyppää saaliin selkään ja puree tyypillisesti eläintä säkään, selkään ja niskaan ja irroittaa usein pään tai muita ruhonosia.


Karhun osuus porovahingoista on 19 % (aikuiset porot) ja 21 % (vasat). Karhun osalta vahingot ovat jakautuneet melko tasaisesti koko poronhoitoalueelle. Karhun kotieläinvahingot koostuvat mehiläis-, tuorerehu- ja lammasvahingoista. Porovahingot ajoittuvat pääasiassa kevääseen, alkukesään ja syksyyn. Vasat karhu syö niin täydellisesti, että jäljelle jää usein vain muutama luu, jolloin jäänteet jäävät usein löytymättä ja vahinko tilastoimatta. Karhu tappaa saaliinsa joko puremalla niskan, hartian tai selän alueelta tai katkaisemalla eläimen selkärangan tassunlyönnillä. Karhu syö saaliinsa usein melko tarkkaan ja osaa myös nylkeä sen niin taidokkaasti, että tekosista epäillään joskus ihmistä. Karhu yleensä peittelee saaliinsa huolellisesti tai raahaa sen puroon tai vesikuoppaan.


Suden aiheuttamat porovahingot (19 % kuolleista aikuisista poroista ja 15 % vasoista) ovat keskittyneet erityisesti Hallaan ja Kallioluomaan. Suurin osa susien aiheuttamista kotieläinvahingoista on koiravahinkoja. Sudet ovat viime vuosina tappaneet 20-40 koiraa vuosittain, joista suurin osa metsästystilanteissa. Pihoilta koiria tappavat sudet ovat yleensä yksinäisiä susia, metsästystilanteissa koiran kuoleman taustalla on yleensä lauma. Koirien lisäksi sudet ovat tappaneet lampaita, nautoja ja vuohia. Susi pyrkii saalistaessaan ensin pysäyttämään tai kaatamaan saaliinsa, jonka jälkeen se voi käydä kiinni kurkkuun. Tarttumisjälkiä näkyy yleensä myös saaliin takajalkojen kintereissä.



Petojen tappamista aikuisista poroista 11 % menee ilveksen kontolle, vasoista 7 %. Ilvesvahinkojen määrä on ollut viime vuosina kasvussa johtuen ilvespopulaation kasvusta. Suhteellisesti eniten ilvesvahinkoja on korvattu Kainuun ja Kuusamon alueilla. Ilveksen aiheuttamat kotieläinvahingot ovat pääsääntöisesti lammasvahinkoja. Ilves tappaa saaliinsa yleensä puremalle sitä kurkkuun. Kulmahammasvälin perusteella voi erottaa suden tappaman raadon ilveksen tappamasta.

Ahmojen perässä kulkiessani olen itsekin saanut huomata, että haaskojen kuolinsyyn määrittäminen ei todellakaan ole helppoa. Usein eläin on jo syöty niin perusteellisesti, ettei esim. puremakohtia tai kulmahampaiden jälkiä voi löytää. Ahma monesti vierailee haaskoilla vasta, kun varsinainen saalistaja on jo poistunut paikalta. Päällimmäiseksi paikalle jää ahman jäljet, jolloin eläin monesti määritetään ahman saalistamaksi. Eläimiä myös kuolee paljon luonnollisista syistä.

Tällä hetkellä poromiehillä kuluu paljon aikaa raatojen etsintään. Toisaalta keskustellaan siitä, kuinka luotettavasti saalistaja pystytään määrittämään ilman asiantuntija-apua (tai edes asiantuntijan ollessa paikalla). Kuolinsyytä ei mielellään laiteta luokkaan määrittämätön, vaikka todellisia perusteluja ei aina osata antaa sillä kertaa valitulle kuolinsyylle. Petokorvausjärjestelmää ei siis missään nimessä voi pitää täysin ongelmattomana, mutta mikä olisi parempi ratkaisu? Ruotsin reviiripohjainen petokorvausmalli, jossa poronomistajille maksetaan korvauksia, mikäli heidän paliskuntansa alueella pesii ahma?

No, joka tapauksessa myös tilastoja tarkastelemalla huomaa, että ahman ihmisille aiheuttamat ongelmat keskittyvät lähes yksinomaan poronhoitoalueelle, eikä ahma juurikaan aiheuta ihmisille haittaa poronhoitoalueen eteläpuolella. Tulisiko uusia siirtoistutuksia suorittaa, jotta kannan painopiste siirtyisi etelämmäksi? Siirtoistutuksien avulla toki saataisiin tehostettua eläinten leviämistä etelään, mutta kuinkas sitten ahmakannat saataisiin pidettyä pieninä poronhoitoalueella? Vai pitäisikö vain hyväksyä se biologinen tosiasia, että pedot saalistavat luonnossa vapaana kulkevia sorkkaeläimiä?

Anni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti