tiistai 23. elokuuta 2011

Ahmajahdissa!

Heippa!

Mietin jo kesällä, vieläkö meidän kannattaa projektissamme yrittää pannoittaa lisää ahmoja. Julkaisujen tehtailu eli kirjoittaminen olisi tällä hetkellä kiireellisyydessään ykkösenä ja aikakin on melko kortilla. Toisaalta taas tähän mennessä keräämäni aineistot eivät vielä täysin riitä about neljään tieteelliseen artikkeliin, joista väitöskirjan tulisi koostua. Niinpä päätin, että yritetään vielä tänä syksynä! Tämän jälkeen alkaakin olla liian myöhäistä pannoittaa tämän väitöskirjatyön puitteissa.

Niinpä olen ollut viimeiset pari viikkoa Kainuussa "ahmajahdissa". Toisin sanoen käyn joka aamu tarkistamassa loukun, jolla yritämme ahmaa pyydystää. Vien sinne tarvittaessa lisää lihaa ja tarkistan liiketunnistimella varustetun kameran. Tähän mennessä kamera on ottanut videopätkiä ainoastaan minusta, parista närhestä ja heiluvista oksista :) Närhien takia olen viime aikoina laittanut loukun ulkopuolella olevat syötit kivien alle, ja viime yönä joku oli käynyt syömässä lihat -mutta kameraan ei ollut tallentunut mitään. Jännää! Alla kuva loukusta.


Loukun vasemmassa päädyssä näkyy narun päässä roikkuva lihasyötti, joka on kuorrutettu naudan verellä. Loukun oikeassa päädyssä näkyy luukku, joka rämähtää alas, kun eläin nykäisee narun päässä olevaa syöttiä. Häkki on sen verran pitkä, että nykäistessään syöttiä ahma on riittävän kaukana luukku-päädystä, eikä siis voi jäädä putoavan luukun alle.

Emme ole maisemoineet loukkua juurikaan, koska siitä ei tunnu olevan hyötyä ahman houkuttelussa. Ainoastaan ritiläpohjan olemme peittäneet sammalilla, jotta se tuntuisi tutummalta ahman tassuun. Muutamista puun rungoista teimme myös johteita loukun sisäänmenoaukon suuntaan. Olen melko varma, että puusta valmistetut loukut, joita mm. Pohjois-Amerikassa on käytetty, toimisivat paremmin ahmankin kohdalla. Moni eläin tuntuu vierastavan metallirakenteita. Meillä ei kuitenkaan valitettavasti ole käytössä puusta valmistettuja, riittävän järeitä loukkuja.

Loukun paikan valinta ei aina ole helppoa. Ahmat liikkuvat hyvin laajalla alueella (uroksen elinalue voi olla jopa useita tuhansia neliökilometrejä), joten usein on ahmanpyynti tuntuu samanlaiselta hakuammunnalta kuin neulan etsiminen heinäsuovasta. Täällä Kainuussa kuitenkin sain vihjeen eräästä alueesta, jolla on nähty n. kuukausi sitten kolme ahmaa. Kyseessä on siis todennäköisesti emo ja sen kaksi edellistalven pentua. Tällaisten emo-pennut-ryhmien elinalueen koko on yleensä huomattavasti pienempi kuin uroksilla ja yksin liikkuvilla naarailla. Siispä päätimme viedä loukun alueelle, jolla kyseinen näköhavainto oli tehty. Minne tahansa loukkua ei voi kuitenkaan viedä. Tässä muutamia seikkoja, jotka tulisi ottaa huomioon loukun sijoittamisessa:

* Ihmistoiminta: loukun tulisi sijaita rauhallisella alueella ja riittävän kaukana asutuksesta
* Maanomistus: meillä on haaskan- ja loukunpitolupa valtion mailla (myös yksityisten mailla, jos on saatu lupa maanomistajilta)
* Tien läheisyys: häkki painaa sen verran paljon, ettei sitä jaksa kantaa kovin kauas peräkärrystä
* Metsän laatu: ei kovinkaan tärkeä, kunhan loukkua ei sijoita ihan hakkuuaukean keskelle. Ahmat tuntuvat suosivan taimikkoja ja vaikeakulkuisia tiheikköjä, eli liian hyvin hoidetut puupellot eivät ehkä ole parhaita mahdollisia paikkoja.
* Hajun leviäminen: aivan notkelmaan loukkua ei kannata sijoittaa, jos haluaa, että haaskasta lähtevä haju leviäisi mahdollisimman tehokkaasti

Löysimme loukulle melko hyvän paikan -tai niin ajattelimme silloin, kun loukun paikalle veimme. Maasto oli ahmalle oikein sopivaa risukkoa, taimikkoa ja vanhempaakin kuusikkoa rauhallisella metsä-suo-kuviolla, kaukana asutuksesta. Minun tuuriani tietenkin oli, että heti loukun maastoon viemistä seuraavalla viikolla loukun läheisyyssä alettiin tehdä avohakkuita, salaojatöitä ja tienparannustöitä. Suuret metsäkoneet, rekat ja kuorma-autot jyrisevät loukun ympärillä päivisin, joten en yhtään ihmettele, jos ahmatkin väistyvät hiukan syrjemmälle. Hakkuut ovat jo onneksi loppumassa, joten emme ainakaan vielä ole siirtämässä loukkua uuteen paikkaan. Olisi kyllä mukavaa saada ahma pannoitettua täällä. Pääsisimme Johka-koiran kanssa maastotöihin aivan kotikonnuille :)

Loukun vahtiminen ei onneksi vie kovin paljoa työaikaani, joten ehdin hyvin myös työstämään kässäreitäni apurahahakemusten kirjoittamisen ohella. Lisäksi olen jo suunnitellut esitystäni tulevaan Kaamos Symposiumiin. Tämä on kyllä ehkä vielä hiukan aikaista, koska kys. tapahtuma on vasta joulukuussa.

Anni


perjantai 19. elokuuta 2011

Elektrofysiologiaa

Heissan!

Kesäloma on lusittu ja olen palannut niin sanotusti sorvin ääreen eli harjoittelemaan intrasellulaarimittauksia. Päivät ovat venyneet jopa 11-tuntisiksi (no joo, ei se vielä mitään mutta en oo toistaiseksi jaksanut olla kovin myöhään illalla…) jos illansuussa on löytynyt hyviä soluja. Ja kun minusta on kyse, kömmähdyksittä ei ole selvitty. Sössin päivittäin jotain, joko preparaatin kriittiset hetket tai jotain mittauspöytäkirjoihin liittyvää. Ja tietenkin kohtelen laitteita roppakouraisesti. Lisäksi huomasin alkuviikosta, että osa käytössäni olevista stimuluksista ei ole sitä mitä ne väittävät olevansa. Turhautumisensietokyky taas kasvaa. Parhaiten yleensä onnistuu, kun muistaa syödä hyvän välipalan iltapäivällä niin, ettei nälkäkiukku pääse turhauttamaan fiilistä labrassa.

En nyt horise tässä tämän enempää, sillä saatte lukea ryhmämme tutkimuksesta toisen ryhmänjohtajamme, Mikon, haastattelusta Tietysti.fi:ssä. Haastattelussa on myös kuva käyttämästäni hyönteisten virtuaalimaailmasta.

Haluatko tietää, miten mehiläinen ajattelee?

Seuraavaan kertaan,

perjantai 12. elokuuta 2011

Hyviä uutisia!

Ensimmäinen, ihkaoikea neljän viikon kesäloma on nyt lusittu. Puolet lomasta meni flunssassa sohvalla maaten (tulipahan levättyä). Tietokoneen ääressä on hankala olla, ja tuntuu että kaikki biologiaan liittyvä on kadonnut päästä (ehkä rään mukana?). Tyhmä olo. Mutta eiköhän se tästä, kun vauhtiin pääsee.

Sain pari viikkoa sitten arvioitsijoiden kommentit ensimmäiseen käsikirjoitukseeni. Pidin eritoten lauseista: "The paper is very well written", "The many complicated analyses are of the highest standard" ja "I enjoyed reading the manuscript". Tämä tarkoittaa sitä, että ellen kovin kauheasti kämmää korjausehdotuksia, joita arvioitsijat kehottivat minua tekemään, saan kenties pian julkaistua ensimmäisen väitöskirjatyöni! Mahtavaa!

Juttu käsittelee siis lapinsirrin koko levinneisyysalueen geneettistä historiaa ja populaatiorakennetta
(eli fylogeografiaa) mitokondrio-DNA:n ja mikrosatelliittien avulla tutkittuna. Edellämainittujen kivojen kommenttien lisäksi arvioitsijat ehdottivat tehtäväksi muutaman hieman työläämmän jutun, sekä kaikenlaista pientä. Meidän pitää mm. tehdä populaatiorakenneanalyysi uudestaan, koska aiemmin tietokoneohjelman asetukset olivat pielessä (analyysi raksuttaa tuossa parast´aikaa). Lisäksi meidän pitää ajoittaa kahden löydetyn mtDNA-linjan erkanemisajankohta - tai oikeastaan melko laaja aikahaarukka, jonne eroaminen sijoittuu (ajoittaminen riippuu sekvenssin mutatoitumisnopeudesta, ja mtDNA:n kontrollialueen mutaatiovauhtiarviot vaihtelevat kovin). Tarkoituksena on myös pohtia enemmän mahdollisia syitä selkeän populaatiorakenteen puuttumiselle. Nämä ovat ne aikaavievimmät, ja loput hoituvat toivon mukaan nopeasti.

Hyviä uutisia siis tällä kertaa! Nyt peukut pystyyn että kaikki sujuu leppoisasti!

Nelli