perjantai 18. maaliskuuta 2011

Biocenter-päivä tulee taas!

Käytänkin oman kirjoitusvuoroni häpeämättömästi mainostamiseen. Kirjoittelin tällaisen lehdistötiedotteen tapahtumasta, pitäkääpä silmät auki jos se vaikka tulisi jossain pikkumediassa vastaan. :)

Biocenter-päivä

Biocenter Oulun nuoret väitöskirjatutkijat järjestävät jälleen vuotuisen Biocenter-päivän tiistaina 29.3.2011. Kansainvälisten huippututkijoiden luentoja seuraamaan odotetaan yli 150 tutkijaa Oulun yliopiston luonnontieteellisestä ja lääketieteellisestä tiedekunnasta.

Biocenter-päivän tämänvuotisena teemana ovat fysikaaliset voimat biologiassa. Erilaiset fysikaaliset voimat ja vuorovaikutukset muodostavat pohjan elämälle sen kaikissa ilmenemismuodoissa. Altistuminen tietyille ympäristötekijöiden aiheuttamille fysikaalisille voimille voi myös aiheuttaa ongelmia elävissä soluissa. Kutsupuheiden aiheet käsittelevät fysikaalisia voimia monilta eri kannoilta. Aiheita ovat mm. fysikaalisten vuorovaikutusten mittaaminen, niiden mallintaminen tietokoneita käyttäen, sekä ionisoivasta säteilystä johtuvien DNA-vaurioiden korjaaminen.

Kutsuttuja puhujia saapuu Suomen lisäksi useista Euroopan maista. He ovat alojensa tunnettuja tutkijoita, joiden tuloksia julkaistaan tieteen huippujulkaisuissa. Fysikaalisten vuorovaikutusten tutkimuksesta saadaan arvokasta tietoa, jota voidaan soveltaa mm. lääketieteessä.

Biocenter-päivän tapahtumapaikka on Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan päärakennuksen auditorio 101A. Tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki kiinnostuneet. Biocenter-päivän tarkempi ohjelma on luettavissa täällä.


Nähdään tiedeluentojen merkeissä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti