perjantai 14. tammikuuta 2011

Hei!

Anna unohti kirjoitusvuoronsa, joten tuuraan tällä viikolla kirjoittamalla lyhyen tilannepäivityksen :)

Viimeisimmän postauksen jälkeen vietin kunnon joululoman, jonka jälkeen olen lähinnä tehnyt maastotöitä. Perinteinen talvikauden maastopäivä alkaa oikeastaan jo edeltävänä iltana, jolloin viimeisimpien paikannuksien perusteella suunnittelen, minne suuntaan menen ja mitä paikannuksia käyn tarkistamassa. Aamulla herätys on melko aikainen, koska valoisaa aikaa ei talvella riitä tuhlattavaksi. Aamupalan ja koiran ulkoiluttamisen (Johka ei talvella juurikaan kulje maastossa mukana) jälkeen on aika hypätä autoon ja suunnata ahman jäljille. Olen edelleen kulkenut Vieremällä Seita-ahman jäljillä. Panta on toiminut ihanan pitkään ja talven tultua se tuntuu toimivan vielä aikaisempaa paremmin. Toivottavasti se toimisi koko talven, jotta pystyisimme tarkkailemaan naaras-ahman mahdollista lisääntymistä (ahma synnyttää poikaset lumipesään helmi-maaliskuussa).

Maastossa seuraan ahman jälkiä hiihtämällä keräten matkalta löytyvät ulosteet ja kirjaamalla ylös kaikki ahman tekemiset (ruokailut, makaukset, muiden jälkien seuraaminen). Puoliltapäivin pidän evästauon ja viimeistään kolmen-neljän aikaan olisi hyvä palata autolle, jotta pimeä ei ehdi laskeutua. Ajomatkoihin menee päivässä yhteensä melkein neljä tuntia, mutta se on vaan hyväksyttävä tutkittaessa lajia, joka elelee syrjäseutujen syrjäisimmissä kolkissa.

Tähän mennessä tämän talven maastotyöt ovat sujuneet kohtuullisesti. Toisinaan on ollut oikein hyviä päiviä, jolloin aineistoa tuntuu kertyvän mukavasti, suksi luistaa ja lumiset puut loistavat talviauringon valossa. Suurimmaksi osaksi säät kylläkään eivät ole suosineet lumijäljen seuraamista, sillä lunta on satanut useina päivinä. Välillä ahma myös liikkuu niin syrjäisillä seuduilla, ettei autolla pääse riittävän lähelle. Talvella Suomen laaja metsäautotieverkosto ei ole käytettävissä. Muutaman kerran Seita on myös onnistunut "eksyttämään" minut, kun olen huomannut palanneeni omille jäljilleni tai kun jäljet näyttävät yhtäkkiä loppuvan kuin seinään :)

Kaksi kässäriä, joihin minulla olisi aineisto kasassa, eivät ole valitettavasti juurikaan edenneet. Syitä on monia: maastotyöt, ongelmat tilastollisissa menetelmissä, ohjaajien ja muiden kanssaihmisten kiireisyys jne. Mutta aion ottaa tässä asiassa itseäni niskasta kiinni ja saada oikeasti jotain aikaan seuraavan parin kuukauden aikana!

Oletteko muuten nähneet tämän surkuhupaisan uutisen? Kyseessä ei onneksi ollut panta-ahma, mutta harmittaa silti.

Anni

4 kommenttia:

  1. Vierailin viime viikolla Saariselällä ja siellä oli ammuttu susipariskunta, joka oli tappanut 20-30 poroa muutamassa päivässä. Sanoivat myös ahman harrastavan tällaista huvikseen tappamista, onko sinulla kommenttia tähän?

    Antti

    VastaaPoista
  2. En puhuisi huvikseen tappamisesta, vaan varastoon saalistamisesta, joka on myös näätäeläimille tyypillinen tapa hankkia ravintoa. Ahmakin siis saattaa poronhoitoalueella tappaa useita poroja kerralla, jos siihen on mahdollisuus.

    Eniten ahma saalistaa poroja helmi-maaliskuussa, ahman pesintäaikaan. Tällöin, hyvillä lumiolosuhteilla ahma saattaa tappaa useitakin poroja kerralla turvatakseen poikastensa ravinnonsaannin.

    Vuosina 1976-2005 petojen tappamat porot jakautuivat eri petojen kesken näin:
    - Ahma: 39 %
    - Karhu: 24 %
    - Susi: 18 %
    - Kotka: 10 %
    - Ilves: 8 %
    - Kettu: 1 %

    Vasojen ollessa kyseessä kotka tappaa eniten (40 %), toiseksi eniten karhu (21 %) ja kolmanneksi eniten ahma (11 %) (lähde: Norberg & Nieminen, RKTL).

    Tilastoja saattaa vääristää jonkinverran tieto siitä, että ahma on osittain haaskansyöjä. Osa ahman syömistä poroista on siis alunperin saattanut kuolla esim. sairauden tai toisen suurpedon toimesta.

    Mielestäni olisi viisasta harkita Suomeen ns. Ruotsin mallia petokorvausasioissa. Ruotsin poronhoitoalueella korvaukset maksetaan onnistuneiden ahmapesintöjen mukaan, ja tällöin poroisännät säästyvät mm. aikaavievältä raatojen etsinnältä. Malli toki edellyttää melko tarkkaa tietoa petokannoista ja eläinten liikkumisesta. Kotkan kohdallahan Suomessa on jo tällainen reviiripohjainen käytäntö, joka on koettu suhteellisen onnistuneeksi.

    VastaaPoista
  3. Kiitos!
    Minut yllätti tuo karhu noin korkealla ja ilves noin matalalla tilastossa. Eniten mediassa (tai ainakin minun seuraamissani medioissa) kirjoitetaan suden ja ahman tuhoista.

    Antti

    VastaaPoista
  4. Totta!

    Eroja toki löytyy paliskuntien välillä, esimerkiksi eteläisissä paliskunnissa susi aiheuttaa enemmän vahinkoa kuin pohjoisessa (johtuen suden esiintymisalueesta Suomessa). Susi aiheuttaa myös lukumääräänsä suhteutettuna eniten porovahinkoja (poronhoitoalueen osuus Suomen susikannasta on vain n. 10 %).

    Karhu taas on suurpedoista runsaslukuisin poronhoitoalueella, ja tämä varmasti osaltaan selittää karhun näkyvyyttä tilastoissa. Karhu saalistaa poroa erityisesti keväällä keskittyen vasoihin.

    Ilveskanta on viime vuosina levittäytynyt poronhoitoalueella aikaisempaa laajemmalle alueelle, ja se on jo ohittanut suden todettujen vahinkojen määrässä. Tuo ylläoleva tilastohan oli vuosilta 1976-2005, nykyään järjestys on ahma, karhu, ilves ja susi.

    On totta, että media antaa toisinaan virheellisen kuvan porovahingoista. Karhuun esimerkiksi suhtaudutaan melko suopeasti ja siihen on totuttu poronhoitoalueella, mistä johtuen mediassa ei ilmeisesti jakseta juurikaan mainostaa karhujen tekemiä porovahinkoja. Susi taas on tällä hetkellä suurpetojen kuuma peruna, ja toisinaan susien tekemiä vahinkoja saatetaan liioitellakin mediaseksikkäästi esimerkiksi tekemällä radikaaleja otsikoita ja vetoamalla tunteisiin raadeltujen porojen kuvilla.

    Toisaalta olisi hyvä muistaa, että poro suurpetojen ravintona on mitä luonnollisin ilmiö: kautta aikojen eri puolilla maailmaa suurpetojen ruokalistalle ovat kuuluneet erikokoiset sorkkaeläimet. Niin kauan kuin porot laiduntavat luonnossa vapaasti, niitä ei voi suojata pedoilta.

    VastaaPoista