lauantai 25. joulukuuta 2010

Hyvää joulua!

Jospa joku olisi eksynyt tänne näin joulupäivänäkin!

Tällä kertaa ajattelin kertoa muutama viikko sitten pidetystä Kaamos-symposiumista ja sen järjestämisestä. Kaamoksessa siis lähinnä biologian laitoksen jatko-opiskelijat kertovat omista tutkimuksistaan lyhkäisen esitelmän muodossa. Itse olin ensimmäistä kertaa Kaamoksessa mukana, niin järjestäjänä kuin esittäjänäkin.


Pääsin kertomaan ensimmäisestä väitöskirjatyöstäni, lapinsirrin fylogeografiasta reippaasti yli 50 ihmiselle, ja sekös oli hienoa. En onnistunut edes jännitämään aivan kauheasti (vaikka juuri ennen esitystä maha meni kyllä vähän veikeän oloiseksi). Esitys meni kuitenkin hyvin. Kaamoksessa, tutulle yleisölle, on hyvä pitää tutkijanuran ensimmäinen esitelmä.


Neiti Vihreä Kangas oli kuvaamassa tapahtumaa, kiitos siitä!














Itse tapahtuman järjestäminen aloitettiin jo hyvissä ajoin alkusyksystä. Tehtävää oli paljon: puhujat piti kutsua paikalle, heidän majoituksensa ja rahoituksensa järjestää, hoitaa kahvitukset, vieraiden kuljetukset ja ruokapuoli, järjestää iltajuhlat, tehdä mainokset, hankkia astiat ja tilat, ja koittaa siinä sivussa ehtiä tehdä vielä oikeita töitäkin - ja myös oma esitelmä! Onneksi meitä oli 10 henkeä järjestämässä. Juuri ennen Kaamosta meinasi jännittää pääsevätkö vieraat perille lentoliikenteen pysähtymisen takia, mutta pieniä aikataulumuutoksia ja matkatavaroiden katoamista lukuunottamatta kaikki kuitenkin pääsivät pitämään esitelmänsä. Iltajuhlissa, noin puolentoista viikon viime hetkien kiireiden jälkeen, huomasin oloni melko helpottuneeksi. Nyt se oli ohi.


Itse esitelmät olivat hyviä, niin jatko-opiskelijoiden kuin vierailevien tohtoreidenkin. Voisin ottaa vertailukohteeksi vaikka Ympäristönmuutos ja linnut -konferenssin Espoon Hanasaaressa marraskuussa, jossa muutama esitys oli suorastaan kammottava. Ja niitä sentään pitivät jo tohtoreiksi väitelleet tai muuten kokeneet ihmiset. Kaamoksessa aikataulu piti hyvin, esitelmät olivat selkeitä ja mielenkiintoisia, ja keskustelua syntyi. Meillä on hyviä jatko-opiskelijoita. Palkitsimme molempina päivinä parhaan esitelmän, ja kuten Anna jo totesi, hänelle meni tiistain palkinto (taisinpa itsekin äänestää Annaa torakoinensa:).

Nyt takaisin jouluherkkujen pariin!

Nelli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti