Suurpedot ja monimuotoisuuden suojelu

Heipparallaa!

Monesti joku väitöskirjatyöstäni kiinnostunut kysyy, onko tutkimuksellani jotain konkreettista hyötyä esimerkiksi ahmalle. Aina voi toki selitellä laveasti kaikenlaista uuden tiedon itseisarvosta ja perustutkimuksen tärkeydestä, mutta toki uskottavampaa on, jos voi kertoa tutkimuksen konkreettisista hyödyistä. Oma aiheeni on jossain määrin, ainakin epäsuorasti suojelubiologinen, mutta vaikeaa on eritellä tarkkaan, mihin ja miten tutkimuksen hyödyt suuntautuvat.

Suurpedot, erityisesti susi, on perinteisesti nähty ns. sateenvarjolajeina, joiden suojelemisesta hyötyvät myös muut lajit. Teoriaa kohtaan on esitetty kuitenkin paljon kritiikkiä. Olen lukenut viime aikoina kirjatenttiä varten kirjaa Ray: Large carnivores and the conservation of biodiversity (2005), jossa pohditaan suurpetojen merkitystä monimuotoisuuden suojelussa. Olen menossa vasta sivulla 100, joten asiaa pyöritellään vielä hyvin abstraktilla tasolla. Tiivistän tähän kuitenkin muutamia huomionarvoisia seikkoja kirjasta.

Yksi tärkeä lähtökohta pohdittaessa esimerkiksi ahman vaikutusta boreaalisen havumetsäyhteisön monimuotoisuuteen on se, uskotaanko ns. top-down-kontrolliin vai bottom-up-kontrolliin. Top-down-kontrollissa kuluttajat ylemmillä tasoilla rajoittavat alempien tasojen eliöiden runsautta. Bottom-up-kontrollissa koko trofiataso on riippuvainen edellisestä tasosta (energialähteenä). Molemmista löytyy luonnossa havaittuja esimerkkejä.

Kirjassa oli listattu kuusi kategoriaa, kuinka suurpeto voi toimia monimuotoisuuden suojelun kohteena tai välineenä. Ensimmäinen kohta on ekosysteemin suojelu. Tässä näkökulmassa ajatellaan, että suojelemalla suurpetopopulaatio (joilla on usein laajat elinalueet), suojellaan samalla monen muun lajin elinalue ja näin edistetään monimuotoisuutta. Toinen kategoria on ekosysteemin ennallistaminen. Tämä toteutuu esimerkiksi "siirtoistuttamalla" suurpetolaji alkuperäiselle elinalueelleen. Esimerkiksi susien palautuksien seurauksena Pohjois-Amerikassa kasvillisuus elpyi herbivorien laidunnuskäyttäytymisen muutoksesta johtuen, majavat ovat yleistyneet runsaamman ravintovalikoiman seurauksena, majavien patolammikot ovat monipuolistaneet alueen lintukantaa jne. Ja peloista huolimatta sudet eivät onnistuneet saalistamaan alueen hirvieläimiä sukupuuttoon.


Kuva: Yellowstonen susia (www.archives.expressnews.ualberta.ca)

Kolmas, aika epäbiologinen kategoria on suurpedon käyttäminen suojelusymbolina, jolloin puhutaan ns. lippulaivalajeista. Suurpetojen suloisesta, erikoisesta tai majesteettisesta ulkonäöstä johtuen suurpetoja on käytetty suojelusymboleina, joiden avulla saadaan ihmisten tuki suojelulle. Neljäs kategoria on tärkeiden suojelualueiden tunnistaminen suurpetojen avulla. Tällöin uskotaan, että suurpedon elinalueen sijainti ilmaisee samalla tärkeiden suojelualueiden sijainnin.



Kuva: Ahmansuojelusäätiön logo (www.wolverinefoundation.org/)


Kuva: WWF:n logo (www.wwf.org)

Viidennessä kategoriassa suurpetojen katsotaan auttavan suojelualueiden tärkeimpien ominaisuuksien tunnistamisessa. Tällöin suurpedon elinalueessa katsotaan olevan sellaisia piirteitä (koko, muoto, yhteydet muihin alueisiin), jotka auttavat suunnitellessa muidenkin lajien suojelualueita. Kuudes ja viimeinen kategoria on monimuotoisuuden tilan tarkkailu. Nähdään, että suurpeto kertoo jotain yhteisön tilasta (ns. indikaattorilaji) ja voi auttaa ilmaisemaan, kuinka luonnontilainen vs. ihmisen muokkaama kyseinen yhteisö on. Usein ihminen hävittää alueen lajeista ensimmäisena juuri suurpedot, jolloin niiden esiintyminen/puuttuminen voi kertoa jotain alueen tilasta.

Ne, jotka ovat jaksaneet lukea tänne asti huomaavat, kuinka abstraktilla tasolla tässä vielä liikutaan. Kunhan saan luettua kirjan loppuun, voin kertoa tämän opuksen mielipiteen siitä, ovatko suurpedot sateenvarjolajeja ja mikä niiden merkitys yhteisölleen on.

No entäs sitten ahma osana tätä kaikkea? Tällä hetkellä Suomen ahmalla on pienestä populaatiokoosta johtuen melko mitätön vaikutus saalislajeihinsa (esim. jänis, metsäkanalinnut), poronhoitoalueella toki suurempi. Sen sijaan monet lajit hyötyvät ahman jälkeensäjättämistä haaskoista, mikäli niistä on jotain jäljellä. Haaskakuvauskojulla olen päässyt seuraamaan, kuinka korpit ja närhet kerääntyvät lähistölle odottelemaan, että ahma tulisi avaamaan haaskalla olevan eläimen, jonka nahka on liian paksu linnun nokalle.

Yksi merkittävä kysymys, jota tutkimukseni luultavasti tulee hiukan valaisemaan on se, kannattaisiko Suomen ahmapopulaation painopistettä siirtää hiukan etelämmäksi. Tällä hetkellähän ahma aiheuttaa poronhoitoalueella hallaa poroelinkeinolle, mutta poronhoitoalueen eteläpuolella ahmasta ei ole haittaa ihmiselle. Toki mielenkiintoinen jatkokysymys tähän on, kuinka tällainen populaation sijainnin siirto käytännössä tapahtuisi. Biologisestihan ajatellen ahma kuuluu pohjoisille alueille ja sen luontaista ravintoa ovat poron kokoiset hirvieläimet.


Kuva: ahma ja poro (www.suurpedot.fi)


Ensi talvena yritän myös päästä selville, mitä Keski-Suomen ja Keski-Pohjanmaan ahmojen erillisesiintymälle oikein kuuluu. Alueelle siirtoistutettiin ahmoja pohjoisesta 70-, 80- ja 90-luvuilla. Jonkinlaista lisääntymistäkin on tapahtunut, mutta kanta on pysynyt hyvin pienenä. Tarkkaan ei tiedetä, kuinka paljon alueella on nykyään ahmoja. Siksi onkin mielenkiintoista lähteä tutkimaan tällaista "piilopopulaatiota". Lähettelin jo alueen lehtiin ilmoituksia, joissa pyydän ahmahavaintoja paikallisilta ihmisiltä.

Hankikelejä odotellen ;)

Anni