Viime aikojen kuulumiset voisi tiivistää siihen, että saimme pannoitettua kaksi ahmaa, mutta toisen panta toimi vain muutaman päivän ajan. Eteneminen tuntuu siis taas olevan mallia "kaksi askelta eteen ja yksi taakse". Eipähän tutkija pääse liikaa ylpistymään onnistumisistaan :)
Ensimmäisen ahman ("Tahvo", 12 kg uros) saimme pannoitettua Pohjois-Karjalassa, jossa eräs äärimmäisen ystävällinen ja vieraanvarainen yrittäjä tarjosi piilokojunsa ja haaskapaikkansa meidän käyttöömme. On upeaa, että löytyy ihmisiä, jotka tekevät mielellään yhteistyötä tutkijoiden kanssa, koska omin voimin emme pysty kaikkea tekemään. Itselleni on ollut suunnattomasti apua useista paikallisista ihmisistä, jotka ovat mm. tarjonneet maitaan ahman pyydystyspaikoiksi, kertoneet vinkkejä ahmojen liikkeistä ja käyneet tarkistamassa loukkuja. Suuri kiitos heille kaikille!
Kuvassa yksi käyttämistämme loukuista. Syöttinä loukun sisällä on hirven pää ja jauhelihaa.
Pääsin siis viettämään muutaman ikimuistoisen kojuyön ahman pannoituksen merkeissä. Meillä oli siis loukku syötteineen viritettynä piilokojun edessä ja tehtävänä oli istua piilokojussa mahdollisimman hiljaa niin kauan, että ahma olisi loukussa. No, ensimmäisenä yönä ahmat vaan kiertelivät loukkua, mutta muutaman päivän päästä, kun tulimme uudestaan piilokojuihin, nuori urosahma rohkaistui menemään häkkiin ja niin Tahvo-ahma sai pantansa. Anestesia sujui hyvin ja ahma nousi melko pian herätysaineen antamisen jälkeen.
Ylläolevassa kuvassa Tahvo-ahma panta kaulassa.
Kojuyöt olivat unohtumattomia! Itselläni ei ole hyvää kameraa, joten tyydyin vaan katselemaan syksyisen luonnon iltanäytöstä. Sain mm. katsella tämänkesäisten ahmanpentujen painimista ja näin kuinka emo kantoi niille ruokaa haaskalta. Lisäksi ahmat olivat parhaillaan metrin etäisyydellä minusta. Taustalla suolammessa uiskenteleva ja huuteleva kuikka kruunasi illan taianomaisuuden. Aamulla usvaisen lammen rannalla varovasti liikkuva ahma oli myös kaunis näky.
Valitettavasti Tahvon panta ehti lähettää vain 17 paikannusta, ennenkuin se lakkasi toimimasta. Myös susi- ja ilvespuolella pannoissa on toisinaan jotain teknisiä ongelmia, jonka takia ne toimivat vain muutaman päivän. Tuo kyllä harmittaa suunnattomasti, kun ottaa huomioon, kuinka paljon rahaa, aikaa ja ihmisten työtä yhden ahman pannoittaminen vaatii. Nuo 17 paikannusta kävin maastossa läpi yhden päivän aikana ja niistäkin onneksi kertyi jonkin verran aineistoa (mm. 10 ulostetta, jippii!), joten aivan turhaan emme ole Tahvoa kiusanneet. Pääsin myös ensimmäistä kertaa kokeilemaan "ahmakoiraani" Johkaa tositoimissa, apuna maastossa. Koko aikaa nuori koira ei jaksanut keskittyä kunnolla, mutta kyllä siitä apua oli!
Onneksi Tahvon pannan mykistymisen aikoihin sain myös iloisia uutisia: miehet olivat pannoittaneet naarasahman ("Seita", 11 kg) Pohjois-Savossa. Tällä kertaa koira oli ajanut ahman puuhun ja nukutus oli ammuttu suoraan puussa olevaan ahmaan. Ahman kannalta tällainen järjestely on yleensä vähemmän stressaavaa kuin loukkupyynti. Koska tällaisissa tapauksissa ahma on nukutettava melko pian puuhun ajamisen jälkeen, en päässyt itse paikalle. Aivan lähipäivinä minun on tarkoitus lähteä Seita-ahman jäljille. Niistä maastopäivistä voi tulla melko rankkoja, koska aion käydä Pohjois-Savossa täältä Kainuusta käsin. Joudun siis ajamaan ensin pari tuntia, sitten käymään läpi tehokkaasti paikannuksia koko valoisan ajan, ja illalla taas ajamaan pari tuntia Kainuuseen.
Ensi kerralla siis raportoin luultavasti maastotöiden etenemisestä. Siihen asti, heippa! Nauttikaa kauniista ruskasta!
Anni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti