torstai 13. toukokuuta 2010

Kakkakerääjä vauhdissa?

Moi!

Viime postauksessa jo lupailin, että tällä kertaa bloggaan maastotöistäni. Aihe on ajankohtainen, koska suorastaan hingun päästä taas ahman jäljille. Viime kerrasta kesäkeleillä on jo liikaa aikaa, ja aineistoa todellakin tulisi saada lisää. Tutkija on siis valmiina työn touhuun, mutta ainoa ongelma on, että seurattava eli GPS-pannoitettu ahma puuttuu kuviosta.

Te kaikki onnellisessa asemassa olevat tutkijat, jotka tutkitte helposti hankittavia lajeja, kuten vaikkapa kastematoja tai banaanikärpäsiä: viettäkää kunnioittava ja palvova hiljainen hetki kohdelajianne kohtaan ja olkaa tyytyväisiä ;) Ahma ei nimittäin ole sellainen laji, jonka voit saada käsiisi kääntämällä kiven metsässä nurin tai avaamalla labran oven. Asiaa ei helpota Suomen ahmapopulaation pienuus: maassamme elelee 150-170 ahmaa, joten sellaiseen törmääminen ei ole kovin todennököistä.

Loukkuja meillä on tälläkin hetkellä pyytämässä kolmessa paikassa eri puolilla Suomea alueilla, joilla on tunnettua ahma-aktiivisuutta. Ahmat vaan taitavat olla meitä fiksumpia. Olemme alkaneet harkita myös sitä, että nukuttaisimme ahman haaskalta piilokojua apuna käyttäen. Saapa nähdä, mitä tässä tehdään.

Mutta niistä maastotöistä. Ahman seuraaminen on erilaista riippuen vuodenajasta. Talvella lumijälkien ansiosta pystymme seuraamaan myös ei-pannoitettuja yksilöitä, kesällä taas olemme riippuvaisia pantaa kantavista eläimistä. Talvella liikutaan suksilla, kesällä kävellen. Talvella sää vaikuttaa työhön enemmän (esim. lumisateet peittävät jäljet, upottavalla hangella on hidasta hiihtää jne.), kesällä painetaan kelistä riippumatta sata lasissa.

Talvella ei-pannoitetun ahman seuraaminen tarkoittaa käytännössä jäljen seuraamista. Ahmat eivät ole toistaiseksi soitelleet minulle sijaintejaan, eivätkä ilmoitelleet reiteistään facebookissa, joten yksi aikaavievä puuha on jälkien etsiminen. Minulla on muutamia paikallisia, paljon luonnossa liikkuvia tuttavia, jotka ilmoittelevat minulle jälkihavainnoistaan. Suurin osa jäljistä minun täytyy kuitenkin etsiä itse. Parin vuoden kokemuksella minulla on jo useita paikkoja tiedossa, mistä suurimmalla todennäköisyydellä saatan löytää ahman jäljet. Harmittavan usein, varsinkin edellisenä talvena, työpäivä kului siihen, kun ajelin läpi pikkuteitä, eikä mistään löytynyt jälkiä. Se on hyvin turhauttavaa, varsinkin henkilölle, joka ei muutenkaan pidä "turhasta" yksityisautoilusta.

No, kunhan jäljet ovat löytyneet, niitä lähdetään seuraamaan. Mikäli jäljet ovat tuoreet, niitä lähdetään seuraamaan vastajälkeen, ettei vain häirittäisi ahmaa. GPS kulkee luonnollisesti mukana koko matkan, jolloin jäljen tarkka sijainti tallentuu tutkijan käyttöön. Jäljen varrelta kerätään kaikki ulosteet sekä merkitään ylös kaikki saalistukseen ja ruokailuun liittyvät paikat. Tutkimukseni aihe painottuu ahman ruokavalioon, joten siksi tärkeintä aineistoani ovat KAKAT ja ruokailupaikat :)

Välillä jälkiä seuratessa tuntee olevansa melkoinen CSI-tutkija, joka saapuu rikospaikalle. Onko jäniksen tappanut kettu vai ahma? Milloin murha on suoritettu? Missä järjestyksessä haaskaeläimet ovat käyneet ruokailemassa haaskalla? Löytyykö alueelta johtolankoja, kuten puihin tarttuneita karvoja? Välillä itsessään jälkien seuraaminen on haastavaa, kun useampi eläin on kulkenut samaa polkua, ja pitäisi pysyä juuri niillä ahman jäljillä.



Ylläolevassa kuvassa näkyy se, mitä jäniksestä parhaassa tapauksessa jää jäljelle ahman käsittelyssä. Ahman saalis on yleensä helppo tunnistaa, mutta vaikeus piilee saalistajan määrittämisessä. Usein haaskalla on käynyt pyörimässä muitakin lajeja, jolloin jäljistä pitäisi osata päätellä, mikä laji oli paikalla ensimmäisenä ja suoritti saalistuksen.

Kesällä GPS-pannoitetun ahman seuraaminen on hiukan erilaista. Tällöin olemme saaneet ahman paikannustiedot esimerkiksi kahden tunnin välein, ja tehtävänä on käydä tarkistamassa maastossa kaikki nämä paikannukset. Ajamme siis autolla mahdollisimman lähelle paikannusta/paikannuksia ja kävelemme loppumatkan. Paikannusalue haravoidaan kokonaan n. 20 metrin säteellä ja kerätään kaikki ulosteet, sekä merkitään ylös havainnot saalistuksesta, ruokailusta ja makuupaikoista. Sitten kävellään takaisin autolle, ja ajetaan seuraavien paikannuksien lähelle. Päivässä käytävien paikannuksien määrä riippuu täysin niiden sijainneista. Hyvänä päivänä ehtii käydä läpi useita kymmeniä paikannuksia, mutta toisinaan kävelymatkat menevät niin pitkiksi, että ehtiikin käydä vain kymmenen paikkaa vuorokaudessa.



Ylläolevassa kuvassa ahma on raahannut puuhun hirvenvasan, tai lähinnä sen nahan. Kuva on loistava peruste sille, miksi koiran käyttäminen tällaisessa työssä on tärkeää. Ei ihminen maastossa kulkiessa pysty katsomaan joka puuhun, josko siellä olisi haaska. Työkaverini koira huomasi tämänkin haaskan.

Välillä maastotyöt maistuvat puulta, ja tuntuu, ettei voisi vähempää kiinnostaa. Erityisesti tämä talvi oli sellainen. Hiihtokelit olivat surkeat, huonoa tuuria oli paljon, jälkiä ei löytynyt, kakkaa ei löytynyt. Haluaisin tässä yhteydessä kiittää isääni, joka oli viikonloppuisin ja lomillaan mukanani hiihtämässä. Hän jaksoi tsempata ja kannustaa hienosti, kun itselläni meinasi tulla motivaatiopula! Ja onhan siitä apuakin, kun on toinenkin silmäpari katselemassa jälkiä ja toinen suksipari avaamassa latua :) Kiitos isä!

Suurimmaksi osaksi olen kuitenkin nauttinut töistä. Yksinkertaisesti rakastan luonnossa liikkumista. Olen myös kokenut niin hienoja hetkiä ja nähnyt niin unohtumattomia näkyjä liikkuessani maastossa töideni puolesta, että välillä täytyy ihan pysähtyä miettimään, kuinka hienoa on, että saa tehdä tällaista, ja että tästä maksetaan :) Lisäksi on ollut mahtavaa huomata, että biologista osaamista löytyy ja maastossa silmäni ja korvani ovat kehittyneet, osaan ts. lukea luontoa paremmin ja paremmin.

Toisinaan työ on myös jonkinlaista itsensä testaamista. Esimerkiksi viime syksynä Eeki-ahmaa seuratessani asuin kuukauden yksin asuntovaunussa Pohjois-Savossa kohtalaisen keskellä-ei-mitään. Pimeinä syysiltoina ajattelin tahallani Twin Peaksia ja lähdin pimeään metsään taskulamppuretkelle -ja selvisin. Tämän kesän maastotöitä odotan erityisen suurella innolla, koska oma koirani Johka olisi lähdössä mukaan ahma-koiran töitä opettelemaan.

Pitäkää siis peukkuja, että Team Anni & Johka olisivat taas pian ahman jäljillä. Ihanaa kesää kaikille blogin lukijoille. Rakastakaa luontoa :)

Anni

3 kommenttia:

  1. Tosi hyvä merkintä, labrabiologi lukee taas niin kaiholla luonnossaliikkujan tarinoita! Tsemppiä "jahtiin" Team Anni & Johkalle!

    p.s.: Minäki oon päässy keräilemään kakkaa viime päivinä. En ahman, enkä metsästä vaan lattialta, mutta on ne silti ihan informatiivisia pökäleitä. ;)

    VastaaPoista
  2. Nelli: Tuo oli viime talvena hyvin yleinen lause mun suusta, väsyneellä äänellä sanottuna :D

    Anna: Nooh, labrabiologikin voi sit vapaa-ajalla mennä maastoon, ja eipä ainakaan ala kyllästyttää tuo luonnossa liikkuminen :) Hmm, pitäisköhän mun lainata sulta vähän niitä siilinkakkoja, niin tulis vähän jännitystä mun tuloksiin...

    VastaaPoista