perjantai 9. huhtikuuta 2010

Tieteellisestä kirjoittamisesta

Onko ahistusgeeni tuttu kaikille? Minulla se päättää ilmetä aina silloin tällöin, mikä lie saa sen aktiiviseksi. Ehkä pikkuinen paniikinpoikanen artikkelin kirjoittamisen suhteen häämöttävästä deadlinesta vaikuttaa jotenkin asiaan. Ensimmäisen juttuni pitäisi siis olla valmis toukokuun alussa, viimeistään puolessa välissä kuuta. Tekstiä on kyllä syntynyt, ja omasta mielestäni vieläpä aivan asiallista, mutta vauhdin pitäisi pysyä nyt jokseenkin hyvänä seuraavat neljä viikkoa, jotta juttu oikeasti valmistuisi ajallaan, ennen maastokauden alkua. Huomioon pitää ottaa myös tulevat tentit ja seminaarit ja niihin valmistautumiseen kuluva aika (onneksi niitä on tiedossa kuitenkin vain muutama). Ja onneksi artikkeli tulee lähes suoraan graduni pohjalta, joten melkein riittää, kun vain käännän jo kirjoittamani tekstin englanniksi! Kuulostaa helpolta!

Tekemistä on kuitenkin ollut paljon, ja kirjoittaminen etenee pätkissä, pikkuhiljaa. Sujuvan tieteellisen englannin kirjoittaminen ei nimittäin olekaan aivan niin helppoa kuin luulisi. Olen lukenut melko paljon, niin ennestään tuttuja asioita kuin uusia juttujakin. Asiatiedon lisäksi artikkeleista ja kirjoista on kätevä etsiä toimivia lauserakenteita ja fraaseja, joita voi itsekin tekstissään hyväksi käyttää, ettei tule aivan kökköenglantia. Sen olen kirjoittamisesta oppinut, että kaikki mieleentuleva kannattaa heti kirjoittaa ylös, mielellään tietokoneelle. Tapanani on yleensä ollut kirjoittaa muistiinpanoja paperille sohvannurkassa istuessani, mutta se vie aina huomattavasti enemmän aikaa kuin suoraan koneelle kirjoittaminen, joten olen yrittänyt päästä siitä tavasta eroon. Mutta kun sohvalla lukeminen on niin kivaa...

Hyvän tekstin lisäksi artikkeliin pitää laittaa mukaan tietenkin myös tulokset erilaisina taulukoina ja kuvina havainnollistettuna. Tähän saa (myös) kulumaan yllättävän paljon aikaa. Onneksi sekvenssiaineiston analyysit ja niiden taulukointi on jo melkein valmista. Tällä viikolla sain jo rakennettua lapinsirrin mitokondrio-DNA:n kontrollialueen 690 emäsparia pitkän sekvenssin perusteella suku- eli fylogeniapuun, ja siitä tuli hieno! Mikrosatelliittiaineistossa on kuitenkin vielä hiomista. Lisäksi on pitänyt opetella käyttämään ohjelmia, joilla anlyysit tehdään. Gradua tehdessä ei vielä kauheasti ymmärtänyt mihin analyysiohjelmat perustuvat, mutta nyt on jo aika tajuta mitä tehdään ja miksi.

Ehkä tässä loppujen lopuksi ahistuu ihan turhaan, koska nyt kun tarkemmin ajattelee niin olenhan minä saanut jo vaikka mitä tehtyä. Kätevää tämä päiväkirjan pito kun pysyy ajantasalla omista tekemisistään. Toisaalta pieni ahistus voi saada kirjoitushommat pakon edessä luistamaan hyvin (näin ainakin väittää muutama työkaverini). Näitä pohtiessa, ensi kertaan!

Nelli

P.S. Tässä on muuten Annin ahmoihin liittyvä juttu Kalevan PeTo-liitteessä, käykää lukemassa!

EDIT (ti 13.4.) Tänään olen suhtautunut artikkelin kirjoittamiseen kuin opiskeluaikojen työselostuksien tekemiseen. Heleppoa ku mikä. Ja tekstiä syntyy vauhdilla.

2 kommenttia:

  1. Multa saat ahistusgeeniterapiaa... Ahistelen sua artikkelin tiimoilta, etkä saa rauhaa ennen ku se on kasassa. ;) Koitahan saaha näpyteltyä.

    VastaaPoista