Ensinnäkin pahoittelen tätä parin viikon hiljaisuutta blogissamme! Kyseessä on kirjoittajien keskinäinen kommunikaatiokatkos, joita pyrimme vastaisuudessa välttämään paremmin.
Minulla on tähän mennessä tullut kirjoiteltua ja vuodatettua tänne jo vaikka mitä, mutta yhtä aihetta olen visusti kiertänyt. Syy sille, miksen ole puhunut omasta tutkimuksestani juuri mitään, on pääasiassa nolous. Minulla tulee toukokuun alussa vuosi täyteen jatko-opiskelijana, enkä ole päässyt omissa tutkimuksissani vielä edes kunnolla alkuun. Stressasin tutkimukseni jumittamista aivan hirveästi syksyyn asti, mutta saatuani opetushommia ja muuta arjen täytettä, en ole jaksanut niin kamalasti murehtia omaa aikaansaamattomuuttani labrassa, ja sehän näkyy.
Tutkin hyvin lyhyesti sanottuna torakan näköaistia käyttäytymiskokeiden avulla. Tärkeätä olisi selvittää, millaiset ärsykkeet saavat torakassa aikaan käyttäytymisvasteen. Ryhmäni on tutkinut torakan näköaistia sähköfysiologisin menetelmin vuosikausia, ja toiminnallisesta puolesta solutasolla tiedetään jo yhtä ja toista. Käytännössä siis tiedetään, mitä yksi torakan näköaistinsolu pystyy "näkemään". Nyt olisi tarkoitus päästä vertaamaan sitä, mitä näköaistinsolu havaitsee, ja mitä kokonainen torakka näkee. Kaikki tämä on osa isompaa hermoston tutkimuksen kokonaisuutta.
Olisipa ihanaa päästä kysymään torakalta: "Näitkö, kun äsken väläytin sinulle valoa?" Harmi vain, etteivät hyönteiset puhu. Asia monimutkaistuu, sillä eläin täytyy opettaa kertomaan, kun se näkee valon. Kuvaan astuu klassinen ehdollistaminen, eli sama menetelmä, jota käyttämällä Ivan Pavlov sai kuuluisat koiransa kuolaamaan kellon kilinän kuullessaan. Torakoita ei toki ole tarkoitus opettaa kuolaamaan valoa nähdessään, sillä koiramainen kuolaaminen ei ole hyönteiselle luontainen toiminto. Tutkijana minulle yksinkertaisinta olisi saada torakka reagoimaan valoon välittömästi ja aina samalla tavalla. Tähän tarkoitukseen sopii säikähdys erittäin hyvin, sillä torakalle luonnollinen säikähdysreaktio on hillitön ja välitön pakojuoksu. Reilu kolmisenttinen amerikantorakka pinkoo säikähtäessään yli metrin sekuntivauhdilla! Yritän siis opettaa torakalle, että valoa pitää säikähtää.
Torakat ovat hipsineet maapallolla jo suunnilleen 300 miljoonaa vuotta, joten niiden voisi olettaa olevan aika hyviä pakenemaan saalistajia. Torakoilla on takapäässään pari ilmavirtauksia aistivaa uloketta, kerkit, jotka lähettävät pakokäskyn peräpäästä suoraan jalkoja käskyttäville ganglioille. Kerkkien herkkyydestä kertoo eräs tutkimus, jossa oli tutkittu amerikantorakan pakoreaktiota erään Bufo-sukuisen konnan hyökätessä. Konnat saalistavat hyönteisiä kielellään lipaisemalla, ja amerikantorakka ehtii kääntyä ja aloittaa pakojuoksun tuntiessaan kerkeillään konnan kielen ulostyöntymisen aiheuttaman pienen ilmavirtauksen! Koska tieto menee ensin jaloille ja vasta sitten aivoihin asti, torakka on ehtinyt jo alkaa juosta ennen kuin se edes "tajuaa" (millä tasolla se sitten kykenee tajuamaan asioita, on toinen juttu) juoksevansa! Kerkkisysteemi oli ensimmäinen kohteeni "pelotteluopetukselle". Viime kesänä vietin viikkotolkulla aikaa puhaltelemalla pimeässä huoneessa ilmaa torakan peräpäähän LED-valojen välkkyessä, mutta turhaan. Torakat eivät koejärjestelyssäni olleet vapaana ja ne tottuivat varsin pian puhalluksiin koska eivät päässeet pakoon. Haluaisin vielä testata ilmapuhalluksen avulla kouluttamista toisenlaisessa järjestelyssä. Se tosin on minulle vielä epäselvää, miten hyvin (tai millaisilla viiveillä) reaktio, joka käynnistyy ennen kuin eläin sitä edes itse tajuaa, pystytään ehdollistamaan alkamaan toisen aistiärsykkeen avulla.
Yksinkertaisempaa koejärjestelyä mietittäessä toinen ohjaajistani ehdotti sähköiskuja. Banaanikärpäset oppivat jopa vain yhdellä toistolla varomaan hajua, joka on ehdollistettu sähköiskuun. Torakoita on 1960-luvulla opetettu välttämään koeareenan pimeää päätä sähköiskujen avulla. Sähkö siis sopii passiiviseen välttämisen oppimiseen, ehkä sillä saisi laukaistua myös aktiivisen pakoreaktion. Tuumasta toimeen: minulle rakennettiin sähköiskuboksi. Tällä viikolla istuin maanantaista keskiviikkoon torakoineni pimeässä labrassa ja yritin löytää oikeita ärsykkeen pituuksia ja voimakkuuksia. Se oli aivan kamalaa puuhaa, voitte varmaan kuvitella. Keskiviikkoiltaan mennessä olin telonut useita torakoita, mutta oppimistulokset olivat yhä nollassa. Ja oma motivaationi samoin. Professorimme käski minua pitämään taukoa kyseisestä projektista ja keskittymään erääseen toiseen. Ensi viikolla olisi sitten tarkoitus tapetoida torakoiden leikkikehän seinät...
Jotta näillä mennään.
Seuraavaan kertaan,
P.S.: Stressitöntä vappua kaikille! Toivottavasti pääsette viikonlopun aikana seuraamaan lintujen kevätmuuttoa tai edes nurmikolle ihastelemaan kevääseen herääviä hyönteisiä ja kasveja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti