Näin se alkoi. Minulla ei ollut hajuakaan, mikä on Biocenterpäivä, saatikka että olisin kuullut järjestelytoimikunnasta. Nyt kuitenkin työkaverini lausui tämän nauraen samalla vahingoniloisesti päin naamaani. Arvasin heti, että nyt napsahti kusinen nakki. Sittemmin syksyn haussa sain tutkijakoulupaikan Oulun Biocenteristä ja pääsin liittymään sähköpostilistallekin. Sen myötä motivaatiotaso Biocenterpäivän järjestelyyn nousi hieman, ja sittemmin olen myös vähän paremmin pysynyt kärryillä siitä, mihin milloinkin haetaan vapaaehtoisia.
Biocenterin toimintaan kuuluu joka kevät järjestettävä Biocenterpäivä, johon kutsutaan jonkin alan huippuja puhumaan omista tutkimuksistaan Biocenterin väelle sekä kaikille kiinnostuneille. Käytännön järjestelyn hoitavat Biocenterin alaisten tutkimusryhmien opiskelijat tutkijakoulun koordinaattorin valvonnassa ja sihteerin avustuksella. Tämän kaltaisten konferenssien järjestämistä on hyvä opetella jo näin opiskeluvaiheessa, sillä tutkijan arkeen kuuluvat erilaiset seminaarit ja kokoukset, joita toisinaan joutuu tai pääsee itsekin toteuttamaan. Itselläni oli jonkun verran aiempaa kokemusta Skandinavian fysiologiseuran vuosikokouksen 2008 järjestelyistä, mutta silloin en ollut vastuussa näin suurista kokonaisuuksista.
Ensimmäinen järjestelytoimikunnan kokous oli lokakuun lopulla. Kokouksessa päätettiin päivän teema ja jaettiin tehtävät. Halusin ja pääsin (koska muut eivät olleet kiinnostuneita) ohjelmalehtisen päätoimittajaksi. Ohjelmalehtiseen tulee päivän ohjelman lisäksi tervehdyskirjoituksia eri ihmisiltä, puhujaesittelyt, Biocenterin tutkimusryhmien lyhyet esittelyt, sponsorifirmojen mainokset sekä minipostereita. Nimipostereilla Biocenterin tutkimusryhmät voivat esitellä meneillään olevia tutkimuksiaan pienimuotoisesti ja epävirallisesti. Vuosittain ohjelmalehtiseen on lähetetty kolmisenkymmentä miniposteria, jotka nostavat ohjelmalehtisen kokonaissivumäärän kahdeksankymmenen paikkeille.
Toimitin aikanaan biologien ainejärjestölehteä, joten minulla oli käsitys deadline-paniikista. Ajattelin kuitenkin sinisilmäisesti, että nyt olen tekemisissä tutkijoiden kanssa, heiltä tulen saamaan aineiston jämptisti määräaikaan mennessä. En olisi voinut olla enempää väärässä. Tärkein asia, jonka lehden koostamisprosessissa opin on se, että tutkijat eivät ollenkaan näytä kunnioittavan määräaikoja. Lähetin virallisen aineistokutsun postituslistalle vajaata kahta kuukautta ennen määräaikaa, ja deadlinen lähestyessä kirjoitin muutaman muistutusviestin. Annetun päivämäärän umpeutuessa minulle oli saapunut ruhtinaalliset viisi miniposteria! Tästä alkoi ankara kerjääminen tutkijakoulun koordinaattorin välityksellä. Minun muistutuksillani ei ollut mitään vaikutusta, mutta koordinaattorin jyrähdys suoraan tutkimusryhmien johtajille alkoi pikkuhiljaa tuottaa tulosta: minipostereita alkoi tipahdella sähköpostilaatikkooni.
Ongelmat eivät tietenkään loppuneet tähän. Kullekin miniposterille on varattu aukeaman verran tilaa, ja jotta kokoelma kaikenkarvaisia tutkimusraportteja eri aloilta ja mitä erilaisemmista aiheista olisi edes jokseenkin helppo lukea, minipostereita varten on tehty valmis templaatti. Lähetin templaatin varalta jokaisen muistutusviestini mukana. Silti deadlinen ylityttyä aloin saada sähköpostiini tavallisten kokouspostereiden PDF-versioita! Tavallisella kokousposterilla tarkoitan tutkimustiivistelmää, joka printataan varsin suureksi (yleensä A0-kokoon), ja joita esitellään tieteellisissä kokouksissa. Normaalisti kokousposterit ovat vielä varsin värikkäitä, jotta ohikulkijoiden mielenkiinto heräisi posterinäyttelyn väentungoksessa. Kuvitelkaa tällainen posteri printattuna B5-kokoiseen kirjaseen mustavalkoisena! Jouduin kohteliaasti pyytämään kokouspostereiden lähettäjiä käyttämään miniposteritemplaattia. Joku sen vaivautui tekemään, joku ei. Templaattia käyttäneistäkin muutama oli ottanut vapauksia muotoilujen kanssa. Esimerkiksi valmiiksi määriteltyjä marginaaleja oli venytelty, mikä tietenkin on hankalaa sidonnan ja sivunumeroiden lisäämisen kannalta.
Kansikuvasta tuli myös ylimääräistä päänvaivaa. Kokouksessa oli sovittu, että tietty henkilö ottaa aiheeseen liittyvän kuvan, ja minä teen siitä kannen. Näin tapahtui. Lähetin valmiin kannen sähköpostilla muiden järkkäreiden hyväksyttäväksi, ja siitä nousi pienimuotoinen kohu. Biocenterpäivän aihe oli kudosten uusiutuminen, ja valokuvaaja oli kekseliäästi kuvannut laboratoriohiiren, joka kiipeää työkalupinon päälle. Esiin nousi kysymys, saisimmeko kimppuumme eläinaktivisteja, jos kannessa olisi kokonainen koe-eläin. Kukaan ei tietenkään puuttuisi asiaan, jos kuvassa olisi esim. pelkkiä hiiren lihassoluja… Jouduin tekemään uuden kannen, jossa oli läpäisyelektronimikroskooppikuva verisuonista. Lopuksi kansista äänestettiin (no, vajaa puolet komiteasta antoi äänensä), ja hiirikuva voitti silti.
Näiden vastoinkäymisten lisäksi järkkäreiden kesken syntyi pienimuotoinen riita, jonka ikävässä keskiössä sain paistatella pari päivää. Sotakirves kuitenkin saatiin haudattua ja hyvä niin, sillä H-hetkeen oli enää vajaat kaksi viikkoa aikaa.
Viimeinen pään seinään takomista aiheuttanut sattumus osui Biocenterpäivän aattoon. Olin hoitanut ohjelmalehtisten toimituksen kirjapainon kanssa niin, että he veivät ne suoraan Biocenterille. Sain sihteeriltä maanantaiaamuna hätääntyneen puhelun. Hän kertoi lehtisten kyllä tulleen ajoissa, mutta niissä kaikissa on sama vika: kannet on liimattu väärin päin! Saamassani tarkistusversiossa kannet olivat olleet ihan oikein. Sihteeri otti homman hoitaakseen, ja kirjapaino korjasi asian liimaamalla niteisiin uudet etukannet. No, parempi sekin kuin alkuperäinen.
Itse tärkeä päivä meni sujuvammin kuin olimme uskaltaneet odottaa. Kiitos puheenjohtajien, esitykset pysyivät aikataulussa, mikä on tieteellisissä kokouksissa äärimmäisen harvinaista. Sponsorifirmojen edustajat olivat mielissään ja saivat paljon kontakteja, ja vastavuoroisesti vierailijat saivat taas moneksi kuukaudeksi firmojen kyniä, muistilappuja ja jääkaappimagneetteja sekä tietysti kourakaupalla karkkia. Tämän vuotista otsikkoa kiiteltiin harvinaisen hauskaksi ja onnistuneeksi: "Tissues with issues" ("Kudokset, joilla on ongelmia") kirvoitti monelta naurahduksen. Tieteellisen ohjelman jälkeen oli konferenssi-illallinen, jossa perinteen mukaan syötiin hyvin, keskusteltiin joko tiukkaa tai vähemmän tiukkaa asiaa tai täysin asiattomia juttuja, sekä nautittiin erinomaisen bändin tahtiin elävästä musiikista.
Kaikkiaan mielikuva Biocenterpäivästä ja sen järjestelystä jäi positiivisen puolelle. Siinä on oma hommansa saada kaksitoista eri tutkimusryhmistä nakitettua opiskelijaa puhaltamaan yhteen hiileen monen kuukauden ajan. Kaikki ei tietenkään voi mennä putkeen. Kokemuksena tämä oli epäilemättä erittäin hyödyllinen, ja motivaatio koko päivän ohjelman seuraamiseen oli paljon korkeammalla kuin niissä kokouksissa, joihin osallistuu vain kuuntelijana. Tokihan kaikki järjestelytoimikunnan kokouksissa ja ohjelmalehtistä kootessa kulutetut tunnit ovat pois varsinaisesta tutkimuksesta, opiskelusta ja opetuksesta, mutta kuten Biocenterin tutkijakoulun koordinaattori sanoi, väitöskirjavaiheessa tarkoitus on kerätä monipuolinen oppimis- ja yhteistyötaitojen työkalupakki tulevaa tutkijan uraa ja myöhempää erikoistumista varten, ei erikoistua oman ohjaajansa klooniksi!
Seuraavaan kertaan,
Huh, melkoiselta kuulostaa nuo järjestelyt, tai niissä sattuneet kämmit. En voi kyllä mitenkään käsittää, miten aikuisilla ihmisillä on niin suuria vaikeuksia totella deadlineja, mutta itsekin olen joutunut toteamaan saman ilmiön. Kaikista ärsyttävintä on, jos on itse noudattanut deadlineja ja paiskinut töitä hullun lailla, ja toiset taas "unohtaa" dl:n ja saa sitten lisäaikaa.
VastaaPoistaMutta hyvä, että mielikuva tapahtumasta jäi plussan puolelle :) Varmasti tuollaisesta järjestelytehtävästä on paljon hyötyä tulevaisuudessa!