Moro!

Blogiin kirjoittelun aloittaminen käy ehkä luontevimmin alusta, joten tässä sitten myös minun, eli Marian, biologihistoria. Olen aina ollut kovin eläinrakas ja kiinnostunut eläimistä, eritoten matelijoista ja sammakkoeläimistä. Myös se miten elimistö toimii (laakamadoilla, ihmisillä, kaloilla…) on aina ollut minusta kovin kiehtovaa. Siispä lukiossa kun piti ruveta miettimään, että mitähän seuraavaksi, biologia tuntui ainoalta houkuttelevalta vaihtoehdolta (myös hauskat biologiantunnit lukiossa sysäsivät omalta osaltaan tälle tielle…). Muutamilta tahoilta tuli kyllä ”pientä” kehottelua lääkikseen haun suuntaan, mutta jotenkin sairaala työympäristönä on aina aiheuttanut jonkinlaisen henkisen oksennusrefleksin joten se oli heti alkuun pois listalta.

Opiskeluni aloitin heti lukion jälkeisenä syksynä. Alussa olin varma, että tänne tultiin ihan vaan opiskelemaan ja voisi sanoa ihan suoraan, että allekirjoittaneella taisi olla suorastaan nyrkin kokoinen käpy persiessä (niinku asia meillä ilmaistaan). Yllättävän nopeasti kuitenkin huomasin, että porukasta löytyi hengenheimolaisia ja paskajutuilla höystetystä fuksivuodesta tuli ihan huikea. Kursseista kävin kaikki pakolliset, mutta samaan aikaan tuli tehtyä myös siivoushommia. Joskus toisen vuoden kieppeillä jätin kuitenkin siivoustyöt ja keskityin opiskeluun (tai no ainakin opiskelijaelämään..). Ensimmäisen vuoden kesä meni myös minulla kenttäkursseilla ja siivotessa, mutta toisen vuoden kesänä pääsin töihin Tampereelle koe-eläinhoitajaksi. Se on edelleen mielestäni paras kesätyö, jossa olen ollut. Siitä sai myös näkökulmaa eläinkokeisiin, joita eläinfysiologina itsekin joutuisin jossain vaiheessa tekemään.

Kolmantena vuotena opiskelin muistaakseni paljolti genetiikkaa ja jollen ihan väärin muista, kyseisenä vuotena eräs kauhukurssi käänsi suuntani lopullisesti ja peruuttamattomasti pois kyseisen aineen parista (kyseinen kurssi saattoi kyllä olla neljäntenäkin vuonna, mutta eihän meillä lasketa). Kolmannen vuoden kesällä piti suorittaa harjoittelu. Halusin ihan välttämättä tehdä töitä matelijoiden parissa (olin sinä keväänä päässyt ensimmäistä kertaa tutkimaan Oulun lähistön kyitä tuttuni kanssa tekemässäni populaatioekologisessa projektissa). Koska Oulussa kukaan ei tutkinut kyitä tai sisiliskoja vakavissaan, päädyin etsimään ryhmiä muualta. Melkoisella mäihällä löysin erään helsinkiläisen proffan numeron ja pääsin harjoitteluun Viikkiin. Aihe oli ekofysiologinen enkä sinänsä oppinut uusia menetelmiä omalta alaltani, mutta opin kaikenlaista hyödyllistä liskojen ja kyiden käsittelystä set-upien rakenteluun. Opin myös, että graduhommissa mikään ei yleensä suju kovin helposti, tai ainakaan niin kuin on suunniteltu. Vaikka pidin kovasti työkavereistani ja liskojen ja kyiden kanssa puuhailusta, olin Helsingissä kovin ahdistunut ja turhautunut. Vannoin kesän lopuksi etten ikinä muuttaisi ko. kaupunkiin… Samaisena harjoittelukesänä ihmettelin myös erään tutkimusryhmän intoa tutkia kolmipiikkien populaatiogenetiikkaa. Mielestäni tylsempiä kokeiden kohteita kuin kalat oli vaikea keksiä… paitsi ehkä jotkut typerät soluviljelmät ja proteiinit!

Vuoden 2007 syksy meni vaihdossa Australiassa. Siellä keskityin lähinnä kaikkeen muuhun PAITSI opiskeluun. Tuli siellä kuitenkin meribiologiaa ja meriselkärankaisia opiskeltua, kuten myös historiaa, mutta kurssit olivat kuitenkin lähinnä harrastus. Vaihdossa kiinnostus kaloja kohtaan alkoi jostain syystä kunnolla kyteä ja innostuin lukemaan kalojen fysiologiasta vapaa-ajallani. Marraskuussa hankin myös sukellusluvan. Tämä käänsi lopullisesti pääni kalojen suhteen! Suomeen palattuani kävin kyselemässä graduaihetta kalojen parista. Sain aiheen jossa yhdistyivät kaksi kiinnostuksen kohdettani kalat ja treenaus! Tein graduni harjoittelun vaikutuksista taimenten lihasten rasva-aineenvaihduntaan. Se oli kyllä se ”mun juttu” ihan täysin, vaikka toki oli niitä motivaatiokuoppiakin. Ennen gradun vääntöä piti kuitenkin saada pois alta kandin työ. Ilman Annaa ja Janiikaa ja kirjoituspiiriä, kirjoittelisin kandiani varmaan vieläkin! Se oli vähän kuin joku ”loppuvihollinen” ennen graduun siirtymistä. Ehkä kotiinpaluuahdistus selittää osan tästä vastenmielisyydestäni koko kirjoitelmaa kohtaan.

No gradu tuli rykäistyä ulos ja viimeisiä vapaaehtoisia kursseja käydessäni rupesin vähän miettimään, että mitä seuraavaksi. Törmäsin sähköpostiin, jossa haettiin jatko-opiskelijaa oreksiinia (mm. uni-valve rytmejä ja ruokahalua säätelevä hormoni) tutkivaan ryhmään. Hain paikkaa, vaikka olin ajatellut, etten vielä halua edes ajatella mitään väitöskirjaa. Olin täysin puulla päähän lyöty kun yllättäen sainkin paikan! Koska ryhmällä oli jo rahoitukset eikä muutakaan ollut silloin tiedossa, päätin ottaa paikan vastaan. Edessä oli siis muutto Helsinkiin kolme päivää valmistumisen jälkeen. Eli takaisin kaupunkiin johon en ikinä enää halunnut takaisin pakertamaan soluviljelmien pariin proteiini- ja lipidijuttuja! Tutkin siis tällä hetkellä lyhyesti sanottuna G-proteiinikytkentäisten reseptorien (meillä oreksiinireseptorien) aiheuttamia solunsisäisiä signaalikaskadeja ja lipidien osuutta niissä. Melko monesti on käynyt mielessä, että liekö tämä nyt ihan omaa alaani, kun melkein kaikki on pitänyt opetella ihan alusta, mutta ryhmä on mukava ja kyllä se aihekin on tässä pikkuhiljaa alkanut avautua ja kiinnostaa. Että näillä mennään!

- Maria